

Tienpientareilla ja -varsilla näkyy usein kuolleita supikoiria ja jäniksiä. Myös kissan joutuminen auton alle on yleistä.
Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että autoilijalla on lain mukaan velvollisuus itse lopettaa kolarissa loukkaantunut eläin, jonka kärsimys on ilmeisen julmaa. Toinen vaihtoehto on ilmoittaa loukkaantuneesta eläimestä valvontaviranomaiselle eli poliisille tai eläinlääkärille.
Itä-Suomen poliisilaitoksen komisario Hannu Virolaisen mukaan eläintä kohtaan on aina parempi, jos sen pystyy lopettamaan itse eikä odota esimerkiksi poliisin saapumista.
”Poliisilla on usein kiireellisempiä tehtäviä, ja paikalle saapumiseen voi mennä aikaa, jolloin eläimen kärsimys pitkittyy.”
Varoita muuta liikennettä käyttämällä hätävilkkua ja varoituskolmiota.
Jos kolaroit suurriistaeläimen kanssa, soita hätänumeroon. Älä lähesty suurpetoa tai villisikaa, koska ne ovat loukkaantuneena hyvin vaarallisia.
Käy tarkistamassa eläimen kunto. Muista, että shokissa oleva eläin voi käyttäytyä aggressiivisesti.
Jos kyseessä on lemmikki, pyri tavoittamaan sen omistaja.
Ilmoita loukkaantuneesta eläimestä poliisille tai päivystävälle eläinlääkärille. Varaudu huolehtimaan sen toimittamisesta eläinlääkäriin.
Mikäli loukkaantunut eläin kärsii voimakkaasti, voit lopettaa sen itse ampuma-aseella tai lyömäaseella. Lopetetusta lemmikistä on ilmoitettava valvontaviranomaiselle.
Huolehdi käsihygieniasta, jos joudut kosketuksiin eläimen kanssa.
Jos sinua purraan, hakeudu terveydenhuoltoon. Puremahaavasta voi aiheutua vakava tulehdus tai jäykkäkouristus.
Siirrä kuolleen eläimen ruumis pois ajoväylältä. Ruumiin voi viedä ojaan.
Lähde: komisario Hannu Virolainen ja valvontaeläinlääkäri Aila Rauatmaa.
Pieneläin pitää lopettaa Virolaisen mukaan mahdollisimman vähän kärsimystä tuottaen lyömällä sitä voimakkaasti päähän esimerkiksi lapiolla tai muulla lyömäaseella. Myös ampuma-asetta voi käyttää, mutta harvalla on toki sellaista mukana.
Kotieläimien loukkaantumisesta on ilmoitettava ensisijaisesti sen omistajalle, ja ellei tämä onnistu, niin valvontaviranomaiselle eli poliisille tai valvontaeläinlääkärille.
Entä jos autossa ei ole lyömäasetta?
”Sitten voi hakea metsästä vaikka puupökkelön”, Virolainen neuvoo.

Kainuun ympäristöterveyspalveluiden valvontaeläinlääkäri Aila Rauatmaa sanoo, että lopettamistapa pitää arvioida suhteessa eläimen kallon kokoon. Esimerkiksi koiraa hän ei suosittele lopettamaan lapiolla vaan ampuma-aseella.
Lemmikkieläimen joutuessa auton alle on kuitenkin ensin pyrittävä tavoittamaan lemmikin omistaja tai vietävä lemmikki eläinlääkäriin.
Rauatmaa ei suosittele ajamaan loukkaantuneen eläimen päälle uudestaan autolla. Tämä saattaa pahimmillaan lisätä sen kärsimystä, eikä kuolema ole aina varma.
Rauatmaan mukaan villi- tai lemmikkieläimen vammojen arviointi kolaripaikalla voi olla kuitenkin vaikeaa.
”Jos eläimen jalat ovat poikki, verta valuu korvasta ja esimerkiksi lantio on sijoiltaan, on viisasta lopettaa se itse, jos eläinlääkäriin on pitkä matka. Erityisesti päivystysaikaan voi mennä joskus tuntikin ennen kuin eläinlääkärin saa puhelimitse kiinni, jos hän on toimenpiteessä. Erityisesti silloin on järkevää lopettaa luonnoneläin itse.”
”Poliisilla on usein kiireellisempiä tehtäviä, ja paikalle saapumiseen voi mennä aikaa, jolloin eläimen kärsimys pitkittyy.” Hannu Virolainen
Rauatmaa arvioi, että eniten eläinlääkärille tulee lopetettavaksi kolarissa loukkaantuneita kissoja. Tämä johtuu siitä, että maaseudulla kissat liikkuvat usein vapaana. Metsästyskaudella myös koiria jää auton alle.
”Usein kissa on niin hauras ja pienikokoinen, että se menehtyy välittömästi tai joudutaan lopettamaan.”
Jos kissa jää eloon, niin kolarin seurauksena eläin on usein shokissa. Shokin oireita voivat olla läähätys, poissaolevuus ja hetkellisesti alentunut kivun tunto.
”Jos kissa tuntee kipua, ja ihminen menee koskemaan siihen, niin se voi hyökätä kimppuun. Tämä koskee myös muita eläimiä, kuten koiria, supikoiria ja kettuja”, Rauatmaa muistuttaa.