Sieni voi ohjata hyönteisen sopivaan paikkaan kuolemaan tai auttaa kasvia taistelemaan tuhohyönteisiä vastaan

Aina elämä sienimaailmassa ei ole auvoista symbioottista yhteiseloa, vaan sienet voivat olla myös loisia. Loisivat sienet saavat ravintonsa elävästä isäntälajista tai hyötyvät muuten asetelmasta yksipuolisesti, mikä on vastakohta molempia osapuolia hyödyttävälle symbioosille.

Loissienet loisivat sekä kasveissa että eläimissä. Sieni voi olla myös toisen sienen loinen.

Loissieni käyttää isäntälajin ravintoaineet omaksi ravinnokseen, kasvattaa itiöemän ja vapauttaa itiöt etsimään seuraava uhria.

Hyönteisen elimistössä etenevä sieni-infektio voi jopa vaikuttaa eläimen aivoihin ja ohjata kuolevan hyönteisen sienelle suotuisaan kasvupaikkaan. Esimerkiksi toukanhome saa perhosentoukan kaivautumaan maahan kuolemaan, jonka jälkeen toukasta kasvaa maan päällä näkyvä itiöemä.

Loisikoita elää Suomessa arviolta kymmenkunta lajia. Suurin osa loisikoista kasvaa aikuisilla hyönteisillä tai niiden toukilla. Tunnetuin loisikka-laji on Himalajan rinteillä elävä kiinanloisikka, jota on käytetty Aasiassa lääkinnällisenä sienenä jo tuhansia vuosia. Terveysvaikutusten lisäksi ihminen voi hyötyä loissienistä myös muilla tavoilla, kuten tuoreet tutkimustulokset osoittavat.

Beauveria bassiana -loissienen leviäminen hyönteisten keskuudessa. 

Hyönteisiä tappavasta Beauveria bassiana -sienestä valmistetaan laajalti käytössä olevia biologisia torjunta-aineita. Niitä ruiskutetaan viljelykasvien lehtien pinnalle ja niiden heikkoutena on toistaiseksi ollut herkkyys UV-säteilylle.

Tästä syystä Turun yliopiston tutkijat etsivät korvaavaa menetelmää ja kokeilivat istuttaa sientä rapsikasveihin. Tutkimus on osoittanut, että sieni voidaan menestyksekkäästi istuttaa rapsiin, jonka solukoissa kasvaessaan se saa aikaan puolustusyhdisteiden synteesin.

”Tutkimuksemme on askel kohti kestävämpää maataloutta”, toteaa erikoistutkija Benjamin Fuchs.

”Jos alamme hyödyntää maanviljelyssä viljelykasvien kanssa tiiviissä vuorovaikutussuhteessa eläviä ja niille hyödyllisiä mikrobeja, siirrymme maatalouskäytännöissä uuteen aikakauteen. Tällöin olemme vähemmän riippuvaisia kemiallisista torjunta-aineista.”