Veljeni Leijonamieli hätkähdyttää nukeilla, mutta kun lavalle tuodaan säkkipilli, on yleisö lopullisesti myyty

Jos pitäisi sanoa yksi takuuvarma kyynelkanavien avaaja, se olisi ehdottomasti Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli. Kahden veljeksen koskettava tarina nähdään nyt Helsingin kaupunginteatterissa, eikä nenäliinoja kannata unohtaa kotiin. Kyyneleitä herutetaan väliajan molemmin puolin.

Kaikki tietävät, että Korppu (Alexander Wendelin) kuolee pian. Hänen veljensä Joonatankin (Mikko Kauppila) tietää sen, mutta surkuttelun sijaan hän keskittyy lohduttamaan rakasta Korppuaan. Isoveli kertoo ihmeellisestä Nangijalasta, jossa eletään satujen ja nuotiotulten aika.

Traagisen tulipalon takia molemmat veljekset päätyvät asumaan Kirsikkalaaksoon. Suuret seikkailut eivät kuitenkaan kohtele heitä hellästi, vaan lapsiltakin vaaditaan järkkymätöntä rohkeutta.

Sadun alussa pikkuveli Korppu (Alexander Wendelin) jää jumiin tulipalon keskelle. Tarinassa kuolema on ajatuksena pelottava, mutta toisaalta myös kutsu jännittäviin seikkailuihin Nangijalassa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Helsingin kaupunginteatteri

Tuttuun tarinaan uusia ulottuvuuksia tuovat Heini Maarasen suunnittelemat nuket. Mustissaan marssivat sotilaat levittävät kauhua, mutta nuket tuovat mukanaan myös hykerryttävää huumoria. Jyrkänteen päällä kimittävä hirmuvaltias nauraa monelle tosielämän tyrannille.

Helsingin Kaupunginteatteri on lukemattomia kertoja todistanut, että sen estradeille pystytään luomaan pikkutarkan realistisia lavasteita. Klassikkosatuna Veljeni Leijonamieli olisi luontevasti istunut vehreiden metsien ja sympaattisten maalaiskylien keskelle.

Lavastaja Vilma Mattila on kuitenkin valinnut toisen tien. Lavalla nähdään kolmiomaisia vuorenrinteitä, joita pitkin näyttelijät kipuavat ja laskevat. Suuret, liikuteltavat palikat muuntautuvat milloin sängyksi, milloin kaupunkimaisemassa kohoaviksi taloiksi. Erilaisilla muodoilla leikittely antaa tilaa katsojan mielikuvitukselle. Koko näyttämö on kuin suuri leikkipuisto, ja näyttelijöiden ilakointia on hienoa katsoa.

Suitsutukset ansaitsee myös Senni Valtonen, joka soittaa näyttämöllä muun muassa kannelta, avainviulua, lehmänsarvea ja harmonikkaa. Juuri kun katsoja luulee, että musikantin varastoissa ei voi olla enää yhtään uutta soitinta jäljellä, Valtonen astuu esiin säkkipilliä soittaen.

Muusikoiden nostaminen estradille on aina ilahduttavaa, ja tällaisen monitaiturin kohdalla riemu on tavallistakin suurempi.

Oivaltava lavastus ja taiturimainen nukketeatteri nostavat tutun tarinan uusille siiville, jotka jättävät katsojan sydämeen ikuisen jäljen.

Senni Valtonen soittaa esityksen aikana niin montaa instrumenttia, että katsoja ei ole pysyä laskuissa mukana. Korppu (Alexander Wendelin) kohtaa yöllisellä matkalla susia, jotka liikkuvat oivaltavasti kävelysauvat etujalkoina. Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Helsingin kaupunginteatteri

Joonatanilla (Mikko Kauppila) ja valkoisilla kyyhkyillä on ratkaiseva rooli pahan murskaamisessa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Helsingin Kaupunginteatteri