Seppo Vaihia ajaa talvikaalia varastoon. Konehommat sujuvat vielä mainiosti liki kahdeksankymppiseltä vanhaltaisännältä. Kuva: Jaana Kankaanpää
Maajussi Sami Vaihian tilalla asuu ja työskentelee kaksi sukupolvea – ”Olen ollut äitin ja iskän helmoissa koko ikäni”
Olipa kyseessä kukka-, kurttu- tai kyssäkaali, niin Vaihian tilalla koko perhe tietää ja tuntee, miten kaaleja kasvatetaan.TilaajalleNurmijärvi
Sami Vaihia (keskellä) vastaa kaalien viljelystä, mutta myös sisko Anna Saarnisto (vas.) ja äiti Pirkko Vaihia ovat tiiviisti mukana tilan pyörittämisessä. Kuva: Jaana KankaanpääIllalla nukkumaan käydessä kaalit vilisivät silmissä, kun Sami Vaihia, 33, lähti aamuyöllä Nurmijärveltä ajamaan kaalikuormaa Helsingin tukkutorille, palasi sieltä aamuksi pellolle leikkaamaan kaaleja, siirtämään niitä varastoon, kunnostamaan kauppaan. Kello saattoi lähennellä yhtätoista illalla ennen kuin kaikki hommat oli hoidettu.
”Se oli selviytymistä. Ei tiennyt, mikä vuosi on menossa. Enää ei pystyisi”, Sami huokaa.
Nytkin Samin päivät venyvät helposti kellon ympäri, mutta yölliset keikat tukkutorille hän on jättänyt pois.
Sami on ison perheen nuorimmainen ja kasvanut maanviljelykseen.
”Oon koko ikäni maatilan nurkissa ollut. Se on hyvä ympäristö, siinä on kaikkea”, hän arvioi.
Tosin peruskoulun jälkeen Sami kouluttautui ajoneuvoasentajaksi, muttei ole päivääkään tehnyt niitä töitä. Harrastuksena autoja on kuitenkin kiva laitella, mistä kertovat pihassa seisova vanha Jaguar ja monivärinen Volvo Amazon.
Toki Sami on suorittanut myös maatalouden perustutkinnon Hyvinkäällä ennen viljelijäksi ryhtymistään.
”Armeijan jälkeen oli hyvä sauma hypätä tähän kotitilalle. Ajattelin, että nuorena jos koskaan tilatoiminta on kokeiltava, ja sillä tiellä ollaan.”
”Ajattelin, että nuorena jos koskaan tilatoiminta on kokeiltava, ja sillä tiellä ollaan.”
Kaiken maailman kaalit näyttävät komeilta kaupan laareissa, mutta ennen kuin ne päätyvät sinne, kaalinviljelijä on tehnyt niiden eteen valtavasti työtä.
”Viljelyssä on paljon riskejä kesän mittaan. Ruiskutuksissa ja kasteluissa täytyy olla koko ajan hereillä. Jokaista lohkoa ei edes pysty kastelemaan, kun kaalia kasvaa meillä neljällätoista hehtaarilla”, Sami kertoo.
Vaihiat kasvattavat kolmeatoista eri kaalilajiketta, mikä sekin lisää työtä. Kaalit leikataan käsin, mikä joidenkin kaalien, kuten vaikka varsiparsakaalin kanssa, on varsinaista näpräämistä.
Kulunut vuosi on ollut vaikea, sillä keväällä istuttamisen aikaan oli kuivaa eivätkä taimet lähteneet kasvuun. Sitten kun luonnonvettä alkoi tulla, kaikki kaalit ryöpsähtivät kasvuun yhtä aikaa ja tuli ruuhka. Hinnat laskivat.
”Välillä tavaraa on liikaa ja siitä on vaikea päästä eroon. Toisaalta jos viet tukkuun, pitäisi pystyä toimittamaan säännöllisesti”, Sami toteaa monelle viljelijälle tuttua tilannetta.
Sami Vaihia on kaalinviljelijä kolmannessa polvessa. Isoisä Kalle Vaihia aloitti kaalien kasvatuksen perunan ohella 1950-luvulla ja poika Seppo jatkoi Pirkko-vaimon kanssa.
Seppo ja Pirkko Vaihia, nyt 76- ja 77-vuotiaat, ovat edelleen mukana töissä, samoin Samin sisko Anna Saarnisto. Kaikki asuvat samassa pihapiirissä.
Perheellä on takana monenlaisia elämänvaiheita, raskaitakin. Seppo ja Pirkko solmivat aikoinaan nuoruuden avioliiton, saivat kaksi poikaa ja erosivat. Pirkko muutti Pohjanmaalle. Molemmille syntyi uusien kumppanien kanssa tytär.
Pirkon toinen mies kuoli, ja lopulta Pirkko ja Seppo kohtasivat uudelleen. ”Tuli semmoinen aikuisten rakkaus, anteeksiantamus puolin ja toisin”, Pirkko Vaihia kertoo.
Pari avioitui uudelleen ja Pirkko palasi Nurmijärvelle. Syntyi Sami.
Vanhemmat lapset eivät lähteneet tilan jatkajiksi. Toinen heistä menehtyi koronaan kolme vuotta sitten. Kummallakin on perheet.
”Kaikennäköisistä asioista selvitään. Uskovana asiat ottaa Jumalan kädestä ja ajattelee, että Isä tietää, mitä lapsilleen tekee”, Pirkko toteaa tyynesti.
Vaihian perheen ateria alkaa yhteisellä ruuan siunaamisella. Pöydässä on lähes aina kaalia jossain muodossa. Kuva: Jaana KankaanpääNyt Seppo ja Pirkko ovat olleet jo toistakymmentä vuotta sivussa tilan ohjaksista, kun Sami rupesi isännäksi 20-vuotiaana. Se tuntuu vanhemmista vapauttavalta.
”Me tehdään töitä pellolla eikä huolehdita paperitöistä. Mutta voita on riittänyt leivän päälle ja juustoakin vielä”, vanha emäntä virnistää.
Seppo-pappa on yhä taitava koneitten kanssa ja kuljettaa kaalikuormia pellolta varastoon. Anna-sisko hoitaa tilan asioita ulospäin: huolehtii nettisivuista ja sosiaalisesta mediasta, pitää kaalikioskia eli tilalla olevaa suoramyyntipistettä, ajaa Rekoja ja huolehtii paperitöistä.
Kesäkaudella lähes päivittäin vanhan parin olohuone täyttyy kaaleista, kun Seppo ja Pirkko punnitsevat ja pussittavat siellä varsiparsakaalia tai kunnostavat lehtikaalia.
Pirkko-mummo käy opastamassa ja pitämässä tahtia pellolla, missä työskentelee viisi kausityöntekijää. Tänä vuonna heistä neljä on Kambodzasta ja yksi Venäjältä.
”Työvoimapula on vaikea. Meidän aikana sai vielä porukkaa Virosta, mutta nyt ei enää saa. Ukrainasta tuleviakin joutuu opettamaan maataloustöihin”, Pirkko huokaa.
Kasvukautena oma porukka tekee töitä seitsemän päivää viikossa, mutta työntekijät voivat pitää viikonloput vapaata.
Vaihiat perustivat kaalikioskin vanhaan rehusiiloon. Sieltä voi käydä satokauden ajan itsepalveluna ostamassa kaalien lisäksi lähiseudun muitakin tuotteita. Kuva: Jaana KankaanpääYhteistyö perheen kesken tuntuu sujuvan mutkattomasti. Osasyy siihen lienee Samin rauhallisuudella.
”Mä oon työllistänyt niitä niin hyvin, ettei ne kerkee muuta”, Sami vitsailee, mutta lisää, että sääliksi käy, kun töitä on joskus ihan liikaa.
”Mutta kun olen ollut äitin ja iskän helmoissa koko ikäni, olen ehkä oppinut kuuntelemaan heitä”, Sami miettii, mihin äiti lisää, että he kyllä ymmärtävät viljelijän työn hektisyyden ja tilanteiden vaihtelevuuden.
Silti aina ei ole helppoa, kun on monta kokkia. ”Voi tulla päällekkäisyyttä tai kukaan ei hoida jotain asiaa, kun kaikki luulevat, että toinen hoitaa”, Anna lisää.
”Ajatus oli saada asunnot kaikille samaan pihapiiriin, mutta rakentaminen on niin kallista.”
Parhaillaan tilalla eletään muutosvaihetta. Vanha pariskunta suunnittelee muuttoa Nummelaan, Anna aikoo muuttaa Samin talosta vanhempiensa taloon, ja Sami ja kumppaninsa Elina Tefle jäävät Samin taloon, joka on tilan vanhin, vuonna 1906 rakennettu puutalo.
”Ajatus oli saada asunnot kaikille samaan pihapiiriin, mutta rakentaminen on niin kallista. On kyllä orpo olo meille kaikille, jos nuo lähtevät tästä”, Anna myöntää. Anna sanoo ”jos”, sillä hän ei vielä ole vakuuttunut siitä, että vanhemmat todella muuttavat pois.
Vaihian tilalla viljellään kolmeatoista eri kaalilajiketta. Niiden värikirjo vaihtelee vihreästä oranssiin ja violettiin. Kuva: Jaana KankaanpääMaajussille morsian -ohjelma televisiossa viime vuonna teki Samin tunnetuksi monelle suomalaiselle. Samin kaverit ilmoittivat hänet ohjelmaan jo kymmenen vuotta sitten, mutta silloin ei tärpännyt, Samia ei valittu mukaan.
Toissa vuonna kaverit lähettivät Samille linkin ohjelmahakuun uudelleen ja kysyivät, olisiko nyt aika. Sami näytti linkkiä Annalle, joka vitsillä täytti hakemuksen. ”Nopeasti päätettiin, että mennään nyt sitten. Ei siinä voi korkealta tippua.”
Sami pääsi mukaan ja on siitä onnellinen.
”Kokemuksena se oli äärettömän siisti. Ohjelman tekeminen oli mukavaa, sain hyviä kavereita ja lopputuloskin oli hyvä. Sekin löytyi, mitä ohjelmalla haettiin.”
”Nopeasti päätettiin, että mennään nyt sitten. Ei siinä voi korkealta tippua.”
Sami tarkoittaa Elinaa, jonka hän valitsi morsiamekseen kolmesta finaaliehdokkaasta. Valinta ei tosin ollut heti selvä.
”Ennen farmiviikkoa mulla oli eri ennakkosuosikit. Mutta farmiviikko oli kiva, oli kolmet treffit ja siinä se valinta selkeytyi.”
Sami vei Elinan treffeille Nurmijärven golf-kentälle heittämään frisbeetä. Treffitekemistä hän ei saanut itse valita, vaan tuotantoyhtiöllä oli siihen valmiit suunnitelmat. Frisbeenheitto oli kummallekin uusi juttu.
Elina on kotoisin Nurmijärveltä, mutta asui ohjelmanteon aikaan Hämeenlinnassa, missä hän työskentelee sairaalapsykologina. Hänkin on jo saanut tuntumaa kaalintuotantoon: on ollut esimerkiksi pakkaamassa myytävää tavaraa kaalikioskiin.
Lennox-talvikaali varastoidaan isoihin häkkeihin. Kuva: Jaana KankaanpääMitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kysymys saa Samin mietteliääksi. Aiemmin lähikylissä kaalia kasvoi vähän joka tilalla, nyt enää Vaihialla ja Nummenpään sukulaisilla.
Sami haluaisi jatkaa kaalinkasvattajana, sillä siihen hän on kasvanut ja koko ikänsä näillä kulmilla pyörinyt. Ehkä jotain muuta voisi tulla rinnalle, sellaista, joka keventäisi rankkaa kaalinviljelyä, Sami pohtii.
Seppo-pappa tunnustaa, että välillä syksyllä on kurkkua myöten täynnä kaalinkasvatusta, mutta keväällä sitä taas innostuu. On vähän pakkokin.
”Kun syksyllä tilaa seuraavan vuoden panoksia, niin keväällä on vain lähdettävä liikkeelle”, Sami sanoo.
Sami katsoo tulevaisuuteen kuitenkin luottavasti. ”Olisi hienoa, jos saisi jatkaa maanviljelyllä, sillä tämä on hieno ala. Jos vain viljely ei olisi niin ahdingossa kuin se on. Mutta aika näyttää.”
Sami Vaihia haluaisi jatkaa kaalinkasvattajana, mutta viljelyalan tulevaisuus mietityttää. Kuva: Jaana KankaanpääArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
