Vaihtelevien talvisäiden keskellä lohtua voi hakea vanhoista kansanviisauksista
Mummo tunsi vanhat uskomukset, sillä maalaistalossa oli seurattava tarkkaan luonnon merkkejä ja säiden vaihteluja, kirjoittaa Terhi Peltokorpi kolumnissaan.
Joulukuu peitti Etelä-Suomen korkeisiin kinoksiin, mutta nyt ainakin Helsingissä saa väistellä vesilätäköitä. Kuva: Jarkko SirkiäPaloheinään pulkkamäkeen joulukuun alkupuolella. Naurahdin tarkistaessani marraskuun puolivälissä lasten harrastuksen loppuvuoden ohjelmaa ja totesin miehelleni ohjaajien olevan optimisteja.
Marraskuun loppupuolella Helsinkiin satoi ensilumi. Pulkkamäen aikoihin lunta satoi niin paljon, että kolasin pihaamme illalla tunnin. Jatkoin pihakuntosaliharjoituksia seuraavana aamuna toisen tunnin ja illalla kolmannen. Lasten pulkkamäki oli utopian sijaan todellisuutta. Keskisuomalaiset ystäväni hämmästyivät, kun kerroin ulkojäämme olevan jo jäädytetty ja lasten aloittaneen luistelukauden.
Havahduin kolatessa muistoihini. Pihlaja ei jaksa kantaa kahta taakkaa. Näin mummo muistutti syksyisin, jos pihlajanoksat taipuivat marjaterttujen painosta voimakkaasti alaspäin. Runsaan marjasadon jälkeen tulisi vähäluminen talvi. Maalaistalossa oli seurattava tarkkaan luonnon merkkejä ja säiden vaihteluja.
Olin alkusyksystä ajatellut, että kerään pihlajanmarjoja pakastimeen. Kettukin tiesi ne happamiksi, mutta muutama menisi aamupuuron kanssa muiden marjojen seassa. Marjat jäivät keräämättä, koska pihlajissa oli ollut vähän ja varsin pieniä marjoja.
Lapset ovat lumen tulosta vähintään yhtä riemuissaan kuin me olimme 1980-luvulla.
Lapsuuden talvet olivat aina lumisia. Lumikinokset ylsivät pienen ihmisen pään korkeudelle. Joulukuun lumikinos ulottui pihassamme lähes aikuisen pään korkeudelle. Lunta ei ollut enempää kuin lapsuudessani. Helsinkiläisen omakotitalon etupiha on pienempi kuin lapsuuteni pihat olivat. Tämän huomaa erityisesti runsaslumisina talvina.
Lapset ovat lumen tulosta vähintään yhtä riemuissaan kuin me olimme 1980-luvulla. Pikkupojat ovat rakentaneet kotipihaa reunustaviin tiiviisti pakattuihin lumikasoihin yhden jos toisenkin käytävän, lumimajan ja linnoituksen koulupäivien jälkeen. Ehtipä joku tehdä takapihalle lumiukonkin porkkananenineen.
Parin viikon päästä alkoi sataa jälleen vettä. Lähes kaikki lumi suli. Aiemmin tehty työ tuntui turhalta. Olisimmeko päässeet aamuisin kotiovelta kadulle, vaikka lumet olisivat jääneet kolaamatta?
Väistelin eilen töistä kotiin palatessani märällä ja jäisellä kadulla rapaisia lätäköitä. Vettä oli sadellut koko päivän ajan. Sääennuste näyttää plussakelejä niin pitkälle kuin ennustetta riittää. Lumipeite hupenee silmissä ja sorapintainen kotikatumme muuttunee parissa päivässä taas kuoppaiseksi. Joko talvi kääntyy harmillisesti kevääseen?
Jokaisessa asiassa lienee myös parempi puoli. Olisiko se tällä kertaa mummon kertoman vanhan uskomuksen mukainen? Tammikuun vesisateet ennustavat hyvää satoa seuraavana kesänä.
Kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuutettu (kesk.), suurperheen äiti ja metsänomistaja.
- Osaston luetuimmat
