
Eletään kesän kuumimpia päiviä Ruovedellä Muroleen kanavan kupeessa, kun arkeologi Jan-Erik Nyman työryhmineen lopettelee urakkaa kaivauskohteessa. Takana on kuuden viikon työskentely kohteessa tyypillisen 2–3 päivän sijaan.
”Tässä kohteessa poistettavaa maata olikin odotettua laajemmalla alueella”, Nyman toteaa.
Kaivauksilla työskennellään säällä kuin säällä. Telttarakennelmat ja varjot vaikeuttavat maa-aineksen värin tulkintaa, joten työtä tehdään porottavan auringon alla.
Kivikautisen asumuksen löytyminen aurinkoiselta mökkitontilta ei ole sattumaa.
”On hyvin yleistä, että siellä missä on kesämökki, on myös kivikautinen asuinpaikka. Kaunis etelään päin suuntaava paikka houkuttele ihmistä vuosisadoista toiseen. Vesistö ja sen tarjoamat kalastusmahdollisuudet ja kulkuyhteydet ovat tärkeitä niin kivikauden kuin nykypäivänkin ihmiselle”, Nyman kertoo.
”On hyvin yleistä, että siellä missä on kesämökki, on myös kivikautinen asuinpaikka. Kaunis etelään päin suuntaava paikka houkuttele ihmistä vuosisadoista toiseen.”
Museoviraston arkeologisten kenttäpalveluiden koekaivausryhmä suorittaa yksityisten maanomistajien pieniin rakennushankkeisiin liittyviä kenttätutkimuksia muinaisjäännösalueilla. Tällä kertaa mökkitontin omistajan pihalaajennuksen alue tarkastettiin alueelta aiemmin tehtyjen kivikautisten löytöjen perustella.
Työskentely 16-vuotiaana vapaaehtoisena kaivauksilla sytytti mielenkiinnon alaa kohtaan lopullisesti. Arkeologian maisteriksi valmistuttuaan Nyman on työskennellyt kohteilla sekä Ruotsissa että Suomessa. Museovirastolla hän on ollut vakituisessa virassa 10 vuotta.
Syntynyt 1984 Pietarsaaressa.
Asuu nykyisin Kirkkonummella.
Valmistunut arkeologiksi vuonna 2010.
Työskennellyt vapaaehtoisena kaivaustyömaalla 16-vuotiaana, myöhemmin pätkätyönä kohteilla opintojen aikana.
Vakituisena arkeologina vuodesta 2013 lähtien.
Arkeologinen kenttätyö yhdistää käytännön osaamisen ja akateemisen maailman. Nyman pitää tärkeänä työn vuorottelua kentän ja yliopistotutkimuksen välillä.
”Se on hyvä juttu, koska silloin kenttä- ja tutkimustyö eivät pääse eriytymään toisistaan liikaa. Kommunikaatio ja ymmärrys näiden tahojen välillä säilyy.”
Ruoveden kaivauksien löydöt ovat peräisin Mesoliittiselta kaudelta 6000 ennen ajanlaskun alkua. Edelliskesänä aloitetuilla kaivauksilla löytöjä on tehty myös ”nuoremmalta kivikaudelta” eli Neoliittiselta kaudelta.
”Kun määritetään ajoitusta tuhansien vuosien tarkkuudella, muutaman sadan vuoden heitto on ihan mahdollinen”, Nyman sanoo.
Maa-ainesta poistetaan viiden sentin kerros kerrallaan, ja pois kaivettu aines vielä siivilöidään huolellisesti. Löytöjen tekemisen lisäksi oleellinen osa kenttätyötä on löytöjen tallentaminen ja dokumentointi.
Lasermittauksella jokaiselle löydölle määritetään paikkatieto mahdollisia rekonstruktioita varten. Näin varmistetaan, että jokainen löytö on sijoitettavissa kaivauksen pohjapiirrokseen sadan vuoden päästäkin.
Todetut muinaiset asuinpaikat ja arkeologisesti merkittävät kohteet eivät näy kiinteistön rasitteena. Nyman toivoo, että uudessa muinaismuistolaissa asiaan tulisi muutos.
Maanomistajien suhtautuminen kaivauksiin on Nymanin mukaan kuitenkin valtaosin positiivista.
”Koekaivaus harvemmin pysäyttää suunniteltua rakennusprojektia, korkeintaan hieman viivästyttää sitä.”

Arkeologiksi haluavalta edellytetään Nymanin mukaan valmiutta ulkotyöskentelyyn sekä pitkäjänteisyyttä.
”Jos kyllästyt liian nopeasti, se ei ole kovin hyvä juttu.”
Työ kaivauksilla ei myöskään ole kuin elokuvissa, joissa Indiana Jones löytää joka kerta kulta-aarteen.
”Kovan savimaan kaivaminen ei ole aina herkkua, ja pitkän kaivamisen jälkeen ei välttämättä löydy mitään. Hommaan täytyy olla intohimoa, että jaksaa sitkeästi kaivaa paarmojen keskellä helteessä.”
Uran tähän asti merkittävintä tai palkitsevinta kohdetta Nyman pohtii hetken.
”Vaikea sanoa, kun on ollut pitkään alalla, mutta ensimmäinen kansainvälisessä mediassa huomiota saanut löytö on kyllä jäänyt mieleen.”
”Arkeologiassa on se uniikki tilanne, että uutta tutkittavaa löytyy lähes aina kun lapio lyödään maahan.”
Kyseessä oli Janakkalasta löytynyt rautakautinen, varhaiskeskiaikainen ruumishauta.
”Kohteena se oli suht harvinainen, eikä sellaisia usein pääse kaivamaan.”
Kivikauden ihmisen asuisijoilta kvartsikiviesineiden lisäksi löytyneet luujäänteet ovat lähes poikkeuksetta poltettujen saaliseläinten luita. Luiden säilyminen riippuu myös paljon maaperästä.
Nyman muistaa Ruotsista kivikauteisen kohteen, jossa soistuneesta lammesta löytyneet ihmisten kallot olivat niin hyvin säilyneet, että luututkijan mukaan ne olisivat voineet olla haudattu edellisenä päivänä.
”Radiohiiliajoitus paljastaa luun oikean iän melko tarkasti tuollaisissakin tapauksissa.”
Arkeologin työssä yhdistyvät käytännön kenttäosaaminen ja akateeminen tietotausta. Verrattuna moneen historian alaan, arkeologisissa tutkimuksissa uuttaa tutkittavaa voi löytyy jatkuvasti.
”Arkeologiassa on se uniikki tilanne, että uutta tutkittavaa löytyy lähes aina kun lapio lyödään maahan.”
Varjopuolena kenttätyössä on työkohteiden vaihtuvuus. Yliopistopuolella tiettyyn aikakauteen tai aiheeseen voi perehtyä hyvinkin syvällisesti, mutta kentällä täytyy osata vähän kaikesta kaikkea. Pitää olla yleistietämystä monista asioista, mutta harvemmin pääsee perehtymään mihinkään tiettyyn syvemmin.
”Jos omaa tutkijapiirteitä, sellainen voi turhauttaa”, Nyman toteaa.
Ruoveden kaivaus jää taakse ja tutkijat siirtyvät dokumentoimaan ja raportoimaan alueelta tehdyistä löydöistä. Kaivettua maata ei tällä kertaa tasata, koska tontin omistaja aloittaa siinä pihanrakennuksen.
Seuraava koekaivaus voi viedä Nymanin toiselle puolelle Suomea. Osa tiimistä suuntaa tuleviksi viikoiksi Utsjoelle.