Posliininuken särkynyt pää korjataan levittämällä massaa sen sisäpinnalle. Pirjo Nygård valaa ja maalaa myös itse posliinipäitä. Kuva: Johannes Tervo
Löytyykö nurkista rikkinäinen perintölelu? Lelupajalla se saa uuden elämän
Pahastikin rikkoutuneen lelun voi usein pelastaa. Aikaa se kuitenkin vaatii, eikä lopputuloksesta kannata aivan uudenkaltaista odottaa.TilaajalleUusikaarlepyy
Lelujen korjaaminen toi Pirjo Nygårdin perheelle kaivattuja lisätuloja 1990-luvun laman keskelle. Moni satavuotiaskin nukke on edelleen leikkikunnossa, ja leikkiin Nygård toivoo lelujen päätyvän. Kuva: Johannes TervoPikkuinen sormi on painanut silmän nuken pään sisälle niin että se ei enää avaudu eikä sulkeudu.
Yleinen ongelma, tietää Pirjo Nygård.
Maallikolle kurkistus nuken muovikallon sisälle on hämmentävä. Silmiä liikuttaa metallinen mekanismi, joka Nygårdin täytyy ensin pujottaa ulos pienestä kaula-aukosta ja korjaamisen jälkeen vielä takaisin sisälle.
Nopeasti syntynyt tuho vaatii kymmenien tuntien korjaustyön.
1800- ja 1900-luvuilla nukkeja tehtiin selluloidista, mutta sitten selvisi, että se on myrkyllinen ja vaarallinen aine. Jos nuken jätti liian lähelle lämpöistä takkaa, se saattoi räjähtää. 1950-luvulla muovi syrjäytti sen. Kuva: Johannes TervoNygård korjasi omia leluja jo 1970-luvulla, ja alkoi vähitellen laajentaa muiden leikkikaluihin.
Nykyään kotona leluille on pyhitetty pari työhuonetta, ja Tonttukylän päärakennuksen yläkerrasta vielä lisää tilaa.
Korjaajan työpöydälle saapuu monenlaisessa kunnossa olevia leluja. Vanha nallekarhu saattaa kaivata vetreitä niveliä ja tuoreita täytteitä, nukke ehkä uusia kutreja tai ryhdin ylläpitävää langoitusta.
Särkyneet posliininuket Nygård korjaa asettelemalla palaset tarkasti omille paikoilleen. Säröt paikataan valamalla takapuolelle massaa, joka pitää nuken kasassa.
Työ on pikkutarkkaa, mutta ei mahdotonta. Vaikeampia ovat selluloidinuket, materiaali nimittäin hajoaa aina uudelleen, jos se on kerran päässyt rikkoutumaan.
Keskellä työpöytää seisoo resuinen enkeli 1940-luvulta. Nygårdin käsittelyn jälkeen se näyttää taas siloposkiselta.
”Mutta korjauksen tarkoitus ei ole, että nukke näyttää uudelta. Tavoite on saada se näyttämään siistiltä.”
Kaikkien lelujen kohdalla korjaaminen ei ole järkevää, vaikka se periaatteessa mahdollista olisikin. Nygård esittelee 1930-luvun kuminukkea, jonka naama on kurtistunut kasaan kuin nyrkinkokoinen rusina.
Sen saisi kyllä oiottua, mutta Nygård ei tartu urakkaan, ellei asiakas sitä erikseen toivo. Siihen tuhlaantuisi tuhottomasti työtunteja.
Vanhetessaan kumi haurastuu ja painuu kasaan. Tämä nukke on 1930-luvulta, eikä sitä enää kannata korjata. Kuva: Johannes Tervo
Pirjo Nygård tekee korjatuille nukille myös aikaan sopivat vaatteet ja kengät. Kuva: Johannes TervoEtenkin kesäisin ihmiset tuovat lähes päivittäin lelun korjattavaksi Nygårdille. Jono onkin pitkä.
Korjaushinnat vaihtelevat tapauskohtaisesti, mutta esimerkiksi yksinkertainen korjaus, jossa nuken jäsenet kiristetään, maksaa alle sata euroa.
Nygårdille myös lahjoitetaan leikkikaluja. Kerran hän sai kuolinpesältä lähetyksen, jossa oli 740 nukkea.
”Kävin kaikki nuket läpi ja otin kokoelmaan ne, jotka puuttuivat. Lopuista katsoin, onko niistä vielä leikittäviksi. Ne korjasin, vaatetin ja laitoin eteenpäin. Olen lähettänyt valtavat määrät leluja hyväntekeväisyyteen.”
Vasemmalla on saksalainen puuronukke, joka kätkettiin joulupuuroon mantelin tavoin. Kylpyammeessa pötköttää lelumuseon pienin nukke. Kuva: Johannes Tervo
Tonttukylän päärakennukseen on koottu esille nukkeja, nalleja ja muita leluja menneiltä vuosikymmeniltä. Kuva: Johannes TervoArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
