• Lumi romahdutti nuoren viljelijäperheen elinkeinon – kyläläiset tulivat hätiin, koska vakuutus ei korvannut ja EU-tuki lähti onnettomuuden vuoksi

    Lumi rikkoi perheen kasvihuoneen pahimpaan mahdolliseen aikaan. Kaikki näytti synkältä, kunnes kyläyhteisö ojensi auttavan käden ja yhdessä keksittiin pahimman yli kantava ratkaisu.
    Tilaajalle
    Tällainen näky kohtasi perhettä helmikuisena aamuna, kun lasta lähdettiin viemään päiväkotiin.
    Tällainen näky kohtasi perhettä helmikuisena aamuna, kun lasta lähdettiin viemään päiväkotiin. Kuva: Mervi Alhonen-Viitajylhä
    Lukemisto|Kasvintuotanto
    12.3.202419:00
    Jarmo Hankivaara

    Niemi-Mikkolan tilalla Pälkäneen Laitikkalassa koettiin kauhun hetkiä helmikuun 20. päivänä.

    Reilut kolme vuotta aiemmin Antti Alhonen-Viitajylhä puolisonsa Mervi Alhonen-Viitajylhä olivat ryhtyneet maatalousyrittäjiksi ja ostaneet Alhosen kotitilan. Tämä tarkoitti myös muuttoa Helsingistä Sydän-Hämeeseen.

    Tilalla on kokoa 15 hehtaaria, joten tarvittiin erikoistumista. Pariskunta päätti ryhtyä viljelemään kirsikkatomaatteja ja herukkaa. He ostivat 500 neliön kasvihuoneen Hämeenlinnasta, purkivat sen ja pystyttivät uudelleen Laitikkalassa.

    Lopulta toiminta saatiin sujumaan. Herkulliset tuotteet menivät kauppoihin ja ruokaravintoloihin niin, että kolmihenkisen perheen elanto ja kulut saatiin katettua.

    Vihanneskahvila oli mukava lisä ja tutustutti Oulusta kotoisin olevan Mervin kyläläisiin. Puoliso Antti oli varttunut tilalla, joten hänet jo tunnettiinkin.

    Antti Alhonen ja Mervi Alhonen-Viitajylhä ryhtyivät tilallisiksi kolme vuotta sitten. Kasvihuoneen he ostivat Hämeenlinnasta ja siirsivät Pälkäneelle.
    Antti Alhonen ja Mervi Alhonen-Viitajylhä ryhtyivät tilallisiksi kolme vuotta sitten. Kasvihuoneen he ostivat Hämeenlinnasta ja siirsivät Pälkäneelle. Kuva: Mervi Alhonen-Viitajylhä

    Sitten tuli talvi 2024 ja valkoinen kurittaja.

    Kovia talvia oli ollut ennenkin, mutta kasvihuoneen liimapuurakenne oli aina kestänyt. Helmikuun lopussa kuitenkin sää muuttui äkisti niin, että yöllä satoi alijäähtynyttä vettä lumikuorman päälle. Painoa tuli liikaa, ja rakenne petti liimapuun liitoksista.

    ”Kun aamulla vein lapsen hoitoon, huomasin, että kasvihuone oli romahtanut keskeltä. Molempiin päihin oli jäänyt sellainen 7,5 metrin pätkä pystyyn”, kertoo Alhonen.

    Hän kertoo, että lumen poistaminen suuren kasvihuoneen päältä on äärimmäisen vaikeaa. Katolle ei ole asiaa. Sisäpuolelta oli yritetty keventää taakkaa varovasti, mutta riskinä on samalla tehdä muoviin reikiä.

    500 neliön kasvihuone romahti ja jätti päätyihin 7,5 metrin palat pystyyn.

    Pariskunta otti yhteyttä vakuutusyhtiöön, mutta sieltä saatiin lisää lunta niskaan: vakuutus ei korvaa euroakaan. Lumikuormien tuhot ovat kuulemma omalla vastuulla.

    Mervi Alhonen-Viitajylhä sanoo, että ratkaisua on yhä vaikea ymmärtää.

    ”Tämä on rajua ja raakaa. Olemme antaneet kaikkemme, mutta äkkiä huomaa, ettei mikään ei ole omissa käsissä. Jokin luonnonvoima vie kaiken pois, eikä voi yrittää kuin korjata omalla kustannuksella vahingot ja yrittää selvitä.”

    Talkooporukka aloitti lumien puhdistamisen ja kahden pienen kasvihuoneen rakentamisen pystyyn jääneistä päädyistä.
    Talkooporukka aloitti lumien puhdistamisen ja kahden pienen kasvihuoneen rakentamisen pystyyn jääneistä päädyistä. Kuva: Mervi Alhonen-Viitajylhä

    Kun tieto vahingosta levisi kylällä, ensimmäisiin korjaustalkoisiin saapui noin 25 henkeä. Seuraaviin talkoisiin kerralla kutsuttiin hieman vähemmän, sillä työ vaati rakentamisen osaamista.

    Osa teki talkooporukalle ruokaa, osa rakensi pystyyn jääneistä osista kahta erillistä kasvihuonetta. Väliaikaisella ratkaisulla saatiin pelastettua noin 190 neliötä.

    ”Minulla oli jotain etiäisiä, kun tilasimme joulukuussa taimia. Otimme 250 kappaletta normaalin 600 sijaan. Hyvällä onnella saamme mahdutettua ne jäljelle jääneisiin kasvihuoneisiin”, sanoo Alhonen-Viitajylhä.

    Taimet saapuvat kuukauden sisään, joten siihen mennessä pitäisi olla riittävän valmista. Kiireet jatkuvat marraskuulle, jolloin viimeiset sadot korjataan.

    Tänä vuonna elanto on tarkoitus raapia pienistä puroista.

    On selvää, että ensi kesänä tomaatteja ei riitä kaupoille ja ravintoloille, vaan sato myydään tilalta suoraan. Herukkaa on lisäksi istutettu 2,5 hehtaaria, mutta siitä ei vielä ole luvassa paljon satoa.

    Tältä tontilla näytti viime kesänä. Pariskunta ponnistelee, jotta he pystyisivät pelastamaan elinkeinonsa.
    Tältä tontilla näytti viime kesänä. Pariskunta ponnistelee, jotta he pystyisivät pelastamaan elinkeinonsa. Kuva: Mervi Alhonen-Viitajylhä

    Ahdinkoa lisää, että viljelyalan pienenemisen vuoksi pariskunnalta lähti EU:n kasvihuonetuki. Edellytyksenä on se aiempi 500 neliötä kasvihuonealaa, eikä onnettomuus kelpaa lieventäväksi syyksi.

    ”Täytyy yrittää jostain keksiä rahat, joilla saadaan lainat maksettua. Tukalalta vaikuttaa”, sanoo Mervi Alhonen-Viitajylhä.

    Samalla pitäisi löytyä jostain 50 000 euroa, jolla saadaan uusi kasvihuone pystyyn. Pystyyn jääneiden päätyjen varaan tehdyt rakennelmat ovat väliaikaisia eivätkä kestäisi montaa talvea. Kasvihuoneviljely ei muuten voi jatkua, ja tulot tulevat 90-prosenttisesti tomaateista.

    Laitikkalan kylän yhteishengestä kertoo paljon se, että 30. maaliskuuta järjestetään Laitikkalan seurantalolla Niemi-Mikkolan tilan tukikonsertti.

    Tilaa tuetaan pääsymaksuilla ja myynnillä.

    ”Olen taustaltani käsityöläinen ja taiteilija, joten olen maalannut tauluja myyntiin”, kertoo Oulusta kotoisin oleva Alhonen-Viitajylhä.

    Voit seurata sosiaalisesta mediasta, kuinka kasvihuoneen ja perheen elannon käy.

    Facebook Niemi-Mikkolan tila

    Instagram niemimikkolan_tila

    Lisää aiheesta
    • Mikael Lundell on Ålands producentförbund, ÅPF:n, erikoiskasvinviljelijöiden valiokunnan puheenjohtaja. Hän toimii myös SLC:n puutarhavaliokunnan puheenjohtajana.

      Kasvintuotanto | Lundellin kasvihuone saa lämpönsä viinan ja meriveden avulla

    • Kauppapuutarhan kasvihuoneet ovat olleet Tommi Siipolle tuttu ympäristö jo pienestä lähtien. Viimeiset kymmenisen vuotta hän on toiminut perheyrityksen johtajana.

      Piha ja puutarha | Jäävätkö puutarhahankinnat tekemättä, kun ostovoima on heikentynyt ja kesäkukkienkin hinnat nousseet?

    • Kotimaista tomaattia ja kurkkua riittää.

      Kasvintuotanto | Tulevana talvena kasvihuonevihanneksia on taas tarjolla normaaliin tapaan – viime talvena energiakriisi aiheutti notkahduksen

    • Ekebon tutkimusaseman työpäällikkö Thomas Kraftin<strong id="strong-03863ad5cc11a1062192a04eb2d2f8aa"> </strong>mukaan koivu on asetettu ensi kertaa etusijalle. Keski- ja Pohjois-Ruotsiin perustettujen koivun siemenviljelyksien ensimmäiset siemenet voidaan ATL:n mukaan  korjata jo vuonna 2025.

      Ilmastonmuutos | ATL: Mistä tarpeeksi suuri kasvihuone metsäpuiden kasvattamiseen? Nyt sellainen löytyy Ruotsin Ekebosta

    • Eetu Kemppanen valmistautuu kevättalven vaellukseen Käsivarren erämaassa. Teltan ja porontaljamakuupussin hän on ommellut itse.

      Retkeily | Eetu Kemppanen lähtee pian erämaahan itse tehdyin varustein – esikoistytön menetys sai ajattelemaan, että haaveita ei kannata lykätä

    • Kun onnettomuudesta oli kulunut melkein 1,5 vuotta, Emmi Saarikko päätti antaa itselleen aikaa toipumiseen. ”Alkuun olin sitä mieltä, että ei tämä haittaa”, hän sanoo.

      Ratsastus | Vakavan onnettomuuden jälkeen Emmi Saarikolla edessä uudenlainen elämä: ”Jälkikäteen ajateltuna mun työ oli ihan mun unelmaa”

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 5

      Kulttuuri | Laulajatähti Noora Louhimo kärsi pitkään juurettomuudesta ja rajun koulukiusaamisen arvista: ”Nykyään voin analysoida itseäni paremmin”

    • 6

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 7

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle