• Tiesitkö: Ihmisiä on verotettu ikkunoiden määrän mukaan

    Ikkunaverolla saattoi olla vaikutuksia ihmisten terveyteen. Sen keksimisen jälkeen ilmaista ei ole ollut edes ilma eikä valo.
    Suomessa makseltiin ikkunaveroa vuodesta 1743 vuosien 1809–1810 verouudistukseen asti.
    Suomessa makseltiin ikkunaveroa vuodesta 1743 vuosien 1809–1810 verouudistukseen asti. Kuva: Pekka Fali
    Lukemisto|Historia ja perinne
    12.10.202422:00
    Tuovi Mäkipere

    Yleinen arvonlisäverokanta nousi syyskuussa 25,5 prosenttiin, ja kaikenlaisia muitakin ehdotuksia taloustilanteen parantamiseksi nostetaan ilmoille harva se päivä. Kukaan ei ole Suomessa vielä tainnut ehdottaa ikkunaperusteisen kiinteistöveron palauttamista käyttöön, vaikka sellainen vero on aikoinaan ollut käytössä monessa Euroopan maassa.

    Ruotsin valtakunnassa, ja siinä samalla myös nykyisen Suomen alueella, makseltiin ikkunaveroa vuodesta 1743 vuosien 1809–1810 verouudistukseen asti. Vero oli suurin Tukholmassa ja muissa valtakunnan isoissa kaupungeissa. Kun kiinteistöveroa maksettiin ikkunoiden määrän eikä rakennuksen pinta-alan mukaan, veron määrä oli mahdollista laskea ilman mittanauhaa.

    Ikkunoiden määrän perusteella on makseltu veroja myös muualla Euroopassa. Englannissa ja Walesissa inhottu vero otettiin käyttöön jo vuonna 1696, ja Ranskassa moinen vero sinnitteli lakikirjassa vuoteen 1926 asti.

    Veroja on vältelty varmasti yhtä kauan kuin niitä on makseltu, ja ikkunaveron välttely johtikin ympäri Eurooppaa ikkunalasien poistamiseen ja ikkuna-aukkojen muuraamiseen umpeen.

    Kansanterveyttä ikkunavero ei siis ainakaan parantanut, sillä vähäikkunaisissa rakennuksissa oli pimeää ja tunkkaista. Esimerkiksi kirjailija Charles Dickens vastusti ikkunaveroa ja kirjoitti vuonna 1850, että veron keksimisen jälkeen ilmaista ei ole ollut edes ilma eikä valo.

    Ikkunattomia rakennuksia voi havaita esimerkiksi Brittein saarilta edelleen. Jos siis bongaa vaikkapa matkallaan rakennuksen, jossa ikkunoiden tilalla on tiiltä, ikkunoita ei ole välttämättä kivitetty rikki, vaan poistettu tarkoituksella.

    Lähteet: skatteverket.se, BBC (15.7.2021)
    Lisää aiheesta
    • Voikkaan Sikomäen omakoti-idylliä verrataan toisinaan Tampereen Pispalaan.

      Talous | Miltä tuntuisi maksaa veroa siksi, että asut omassa asunnossa etkä vuokralla? Hullulta tuntuvaa ajatusta on mietitty vakavasti

    • Kiinteistöverossa tulokertymä on helppo ennustaa eikä sitä pääse karkuun. Siksi korotukset jatkuvat.

      Talous | Hallitus korotti tänä vuonna rutkasti veroa, jota harva huomaa mutta jolta ei säästy kukaan

    • Verohallinto kehottaa myöhässä maksavia tarkistamaan maksutiedot Omaverosta, jotta myös viivästyskorko tulee maksettua.

      Talous | Elokuussa erääntyneitä veroja maksamatta yli 300 000 suomalaisella

    • Talous | Verot ovat hyvinvointiyhteiskunnan polttoainetta

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää