
Vuodenvaihteen juhlakausi ei ole hiljentänyt maailmaa. Joulurauha julistettiin Suomen Turussa. Sitä eivät pahat noudata. Itämereltäkin kantautuu uutisia.
Suomen ja Viron välinen sähkönsiirtokaapeli Estlink 2 on vaurioitunut merialueella, jossa tietty tankkeri on osoittanut erikoisia liikkeitä.
Venäjään kohdistuvia talouspakotteita on kiristetty moneen otteeseen. Syynä on Venäjän käsittämätön hyökkäyssota Ukrainassa.
Itäinen naapurimme on löytänyt uusia reittejä kaupankäyntiin. Kumppaneita ilmestyy, kun sopiva tilaisuus järjestyy. Pahuuden akseli toimii häikäilemättömästi. Pehmeisiin kohteisiin isketään.
Tätä tekstiä kirjoitettaessa eletään tapaninpäivää. Uutiset päivittyvät jatkuvasti.
Lähialueillamme liikennöi aluksia, joiden merikelpoisuutta ei pystytä varmistamaan.
Raaka-aineiden kauppa hyödyttää alkutuottaja Venäjää. Se tarvitsevat varoja kiihdyttämänsä sotatalouden rahoittamiseen.
Öljyä tarvitaan kaikkialla, vaikkei näin haluttaisi uskoa.
Mukavuuslippusaaret ottavat vanhat alukset laivastoihinsa. Tällä kertaa manöövereitä veivaamassa on Cookinsaarille liputettu alus, joka on täydessä lastissa.
Satoja varjolaivastoja käytetään joko talouspakotteiden, verojen tai turvallisuusnormien kiertämiseen.
Turvallisuudestamme vastaavilla tahoilla ei ole koskaan ollut varaa sellaiseen Venäjää myötäilevään sinisilmäisyyteen, jota liian monet poliittiset tahot ovat edustaneet.
Tällaisista ilmiöistä kohistiin vastikään eduskunnassa. Veteraanipoliitikko sai väistyä puhuttuaan eräässä tilaisuudessa itärajan aukaisemisesta. Kiteytettynä syynä karkeaan virheeseen lienee vanhentunut ja karkeasti vääristynyt kuva Venäjästä valtiollisena toimijana.
Ahvenanmaan demilitarisointi oli aikanaan Neuvostoliiton intresseissä. Nyt alueen turvallisuutta on alettu laajemmin puntaroida. Tuhoteot ovat osa hybridisodankäyntiä. Toimintaa vesillämme tulee siis riittämään.
Lähialueillamme liikennöi aluksia, joiden merikelpoisuutta ei pystytä varmistamaan. Massiivisen öljyvahingon riski ymmärretään. Tällaisen katastrofin voisi riittävän kyyninen toimija hyvinkin orkestroida.
Natossa odotetaan Trumpin alkavaa kautta. Tämä määrittänee, miten Itämerellä tapahtuvaan rikolliseen toimintaan voidaan vuonna 2025 puuttua.
Kansalainen saa ihmetellä naapurin suunnasta kolistelevaa säiliöjunaa.
Venäjän talous luovii mustilla vesillä. Itärajaammekaan ei ole täysin suljettu. Kansalainen saa ihmetellä naapurin suunnasta kolistelevaa säiliöjunaa.
Venäjältä tuodaan elintärkeää kauppatavaraa – kemikaaleja, joista keskeisimmät päätyvät pelloillemme. Tilanne on kokonaisuudessaan kiusallinen. Huoltovarmuus ei ilman maatalouttamme toteudu.
Hybridivaikuttamiseen ei saa turtua. Pahaa vastaan pitää puolustautua määrätietoisesti.
Pukin tontut tekevät havaintojaan. Pakkasukon suojissa piilottelevat tuhmat sedät jäävät ensi joulunakin vaille lahjoja.