• Muutosta ei pidä pelätä, sillä meille tärkeät asiat palaavat aina jollain tavalla takaisin

    Hengähdyspaikassa Miika Hynninen kertoo koskettavan tositarinan kirjailijan ja nukkensa kadottaneen tytön kohtaamisesta. Jokainen voi oppia siitä jotain.
    Elämä on täynnä muutoksia, mutta niissä piilee myös mahdollisuuksia.
    Elämä on täynnä muutoksia, mutta niissä piilee myös mahdollisuuksia.  Kuva: Tuomo Kesäläinen
    Lukemisto|Kulttuuri
    17.9.202306:00
    Kolumni
    Miika Hynninen

    Elämä on valintoja, sanotaan. Silloin tällöin kohtaamme tilanteita, joissa joudumme uuden eteen suunnittelematta ja yllättäen. Toisinaan täytyy tietoisesti tarkentaa elämän suuntaa, jotta eteenpäin päästää puskien, pensaiden ja muiden ylitsepääsemättömiltä tuntuvien esteiden läpi.

    Muutos aiheuttaa aina pelkoa ja turvattomuutta. Entäs, jos menetänkin kaiken kauniin ja rakkaan? Entäs, jos kadotan itseni muutoksen tuuliin?

    Kirjailija Franz Kafkaa pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä modernisteista. Hänen teoksilleen tunnusomaista ovat synkkyys, ahdistuneisuus ja unenomaisuus. Kafka oli perheetön ja lapseton. Klassikoille tyypilliseen tapaan hän sai laajempaa tunnustusta vasta kuolemansa jälkeen, kun suurin osa hänen tuotannostaan julkaistiin.

    Kuulun kirjailijan kerrotaan kerran kohdanneen berliiniläisessä puistossa itkevän tytön, joka oli kadottanut rakkaimman nukkensa. Kafka ja tyttö etsivät nukkea aikansa sitä löytämättä. Kirjailija ehdotti tytölle, että he jatkaisivat etsintöjään seuraavana päivänä. Etsinnät päättyivät jälleen tuloksettomina. Silloin Kafka kaivoi esiin kirjeen, jonka nukke oli ”kirjoittanut” tytölle. Siinä sanottiin: ”Älä itke. Lähdin matkalle nähdäkseni maailmaa. Kirjoitan kirjeitä sinulle seikkailuistani.”

    Muutoksessa pelottaa se, jos matkallaan kadottaa kaiken kauniin ja rakkaan – jopa itsensä.

    Tästä alkoi suhde, joka jatkui Kafkan kuolemaan saakka. Heidän kohdatessaan Kafka luki tytölle nuken huolella kirjoittamia kirjeitä seikkailuistaan ja käymistään keskusteluista. Tyttö piti tarinoita hurmaavina. Lopulta Kafka toi tapaamiseen matkoiltaan palanneen nuken, jonka hän oli ostanut kadonneen tilalle.

    Tyttö totesi, ettei tuo näytä ollenkaan hänen kadonneelta nukeltaan. Niinpä Kafka ojensi tytölle jälleen yhden nuken kirjoittaman kirjeen. Siinä luki: ”Matkani ovat muuttaneet minua”. Tyttö halasi nukkea ja otti sen omakseen. Vuotta myöhemmin kirjailija kuoli.

    Monia vuosia myöhemmin aikuiseksi kasvanut tyttö löysi nuken sisältä vielä yhden kirjeen, jonka Kafka oli allekirjoittanut. Siinä sanottiin: ”Kaikki mitä rakastat, tulee todennäköisesti katoamaan, mutta lopulta rakkaus palaa takaisin tavalla tai toisella.”

    Muutos on väistämätön osa elämää, kukaan ei kykene elämään elämäänsä ennakolta. Koskaan ei voi tietää millaisten muutosten eteen maailma ja minä joudumme. Tulevaisuuden täsmällinen ennustaminen on mahdotonta. Mutta muutos on mahdollisuus, jonka myllerryksessä meille tärkeimmät asiat eivät katoa kokonaan, vaan palaavat takaisin toisella tapaa.

    Kirjoittaja työskentelee vankilapastorina.

    Lisää aiheesta
    • Rock-bändeistä ponnistanut Miika Hynninen toimii Suomen suurimmassa vankilassa Helsingissä myös yhteisömuusikkona. Bluegrass-työpaja innosti hänet kansanmusiikin pariin. ”Luin lehtiartikkelin Kalevauva.fi -yhtyeen synnystä ja inspiroiduin siitä. Ehdotin yhdelle vanhalle coverbändikaverille, että keksitään joku kansanmusiikkivaikutteinen konsepti ja lähdetään Kaustisille keikalle.”

      Hyvinvointi | Päihdeongelma ei ratkea sillä, että korkki kiinni, tietää vankilapappi Miika Hynninen – ”Taustalla on aina haavoja minäkuvassa”

      Tilaajalle
    • Uuden uljaan vuosisadan ensimmäinen puolikas osoittikin, ettei ihminen välittänyt lajitovereistaan vaan kykeni käsittämättömiin julmuuksiin. Ensimmäinen ja etenkin sitä seurannut toinen maailmansota määritteli ihmisyyden uudella tavalla.

      Kulttuuri | Onko sivistys kadonnut yhteiskunnasta? – Maailmansotien muisto ei välttämättä kanna sataa vuottakaan

      Tilaajalle
    • Joutilaisuuden tilaan voi vaipua vaikkapa riippumaton raukeudessa tai iltakävelyllä.

      Hyvinvointi | Lomalla löydettyä joutilaisuutta kannattaa jatkaa työelämän koittaessa – tällainen hyve on kyseessä

    • Psykologi Per Isdalin mukaan ihmisellä on kaksi perustarvetta: reagoida ja tulla vastaanotetuksi.

      Ihmissuhteet | Leirinuotiomenetelmä kehitettiin purkamaan väkivaltarikollisten kanssa työskentelevien kuormitusta – sopii silti jokaisen työkaluksi

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta