• 700 vuotta sitten Pähkinäsaaressa sovittin rauhasta – tutkijan mukaan rajoja siellä ei kuitenkaan vedetty

    Pähkinäsaaren rauha on ensimmäisiä Suomen historiasta opetettavia tapahtumia. Rauha on professori Jukka Korpelan mukaan kuitenkin tulkittu väärin.
    Tilaajalle
    Pähkinäsaaren rauhan solmimisesta ei ole epäselvyyttä, mutta ajatus rajalinjasta liitettiin siihen vasta myöhemmin, Jukka Korpela sanoo.
    Pähkinäsaaren rauhan solmimisesta ei ole epäselvyyttä, mutta ajatus rajalinjasta liitettiin siihen vasta myöhemmin, Jukka Korpela sanoo. Kuva: Timo Filpus
    Lukemisto|Historia ja perinne
    19.8.202316:00
    Hermanni Härkönen

    Ruotsin kuninkaan Magnus Erikssonin ja Novgorodin ruhtinas Juri Danilovitšin edustajat suutelivat ristiä, ja asia oli sillä selvä.

    Elokuussa 1323, eli 700 vuotta sitten Laatokan Pähkinäsaaren linnassa sovittiin ikuisesta rauhasta.

    Ei ihmisten tekemä rauha tietenkään ollut ikuinen, mutta silti siihen haluttiin vedota.

    ”Jumalan rauha oli ikuinen, siksi ihmisten tekemä sopimus haluttiin liittää siihen”, Itä-Suomen yliopiston historian professori Jukka Korpela kertoo.

    Kuningas ja ruhtinas tekivät sopimuksen omissa nimissään, vaikka molemmat olivat jossain määrin kumileimasimia.

    Ruotsin Magnus oli seitsemänvuotias. Käytännön valtaa piti hänen puolestaan sijaishallitus. Novgorodin ruhtinas Jurilla taas oli Novgorodissa lähinnä symbolinen asema.

    Valtiota sopimusosapuolena ei kuitenkaan tunnettu, eivätkä toisaalta sen enempää Ruotsi kuin Novgorodkaan olleet varsinaisesti valtioita.

    Jukka Korpela on tutkinut vallan käyttöä keskiajasta nykypäivään. Vuonna 1323 Novgorodilla tai Ruotsilla ei ollut edes käsitettä valtakunnanrajoista, hän kertoo.
    Jukka Korpela on tutkinut vallan käyttöä keskiajasta nykypäivään. Vuonna 1323 Novgorodilla tai Ruotsilla ei ollut edes käsitettä valtakunnanrajoista, hän kertoo. Kuva: Jere Lauha

    Nykyään valtio käsitetään tarkkarajaiseksi alueeksi, josta hallintokoneistolla on kontrolli esimerkiksi verotuksen ja lain toimeenpanon osalta.

    1300-luvun Ruotsissa kuninkaalla oli valtaa käytännössä niin pitkälle kun hän pystyi sitä kohdistamaan. Se tarkoitti muutamia kaupunkeja ja linnoja.

    Novgorodin hallinto oli vieläkin sekavampi. Sillä oli nimellisesti ruhtinas, mutta asioista päättivät kaupunginosatasolla raadit ja poliittisesti kauppiaat.

    Jotkut kutsuvat järjestelmää tasavallaksi, mutta sitä se ei tietenkään nykymittapuulla ollut.

    Sopimuksen Novgorodin ruhtinas ja Ruotsin kuningas kuitenkin solmivat. Tieto siitä on tallennettu Novgorodin kronikkaan kymmenisen vuotta itse tapahtuman jälkeen.

    Kronikka on ainoa sopimuksesta kertova aikalaisaineisto. Siellä kerrotaan ristin suutelusta ja siitä, että sopimus tehtiin ”vanhoin ehdoin”.

    Tarkasta sopimuksen sisällöstä ei ole tietoa, eikä sitä todennäköisesti tehty kirjallisesti.

    Varsinkin suomalaisessa itseymmärryksessä Pähkinäsaaren rauhan on uskottu sisältäneen Suomen ensimmäisen itärajan.

    Käytännössä näin ei kuitenkaan ollut, Korpela sanoo.

    ”Ajatusta valtiosta oikeushenkilönä, joka voisi omistaa maata tai allekirjoittaa sopimuksia ei vielä tällä alueella tunnettu”, Korpela selittää.

    Myös ajatus siitä, että maa kuuluisi kuninkaalle, syntyi Pohjolassa vasta myöhemmin.

    Savilahden kirkon kivisakasti on rakennettu runsaat 150 vuotta rauhan jälkeen. Myöhemmissä asiakirjaväärennöksissä Savilahden seurakunnan väitetään siirtyneen Novgorodilta Ruotsille vuonna 1323.
    Savilahden kirkon kivisakasti on rakennettu runsaat 150 vuotta rauhan jälkeen. Myöhemmissä asiakirjaväärennöksissä Savilahden seurakunnan väitetään siirtyneen Novgorodilta Ruotsille vuonna 1323. Kuva: Jere Lauha

    Korpelan mukaan sopimuksessa oli kyse Itämeren hansakauppiaiden kätilöimästä kauppasopimuksesta.

    ”Viikinkien maailmassa ryöstely ja kaupankäynti olivat kutakuinkin sama asia. 1100- ja 1200-luvuilla alkoi kehittyä linnakeskuksia, jotka pystyivät takaamaan turvallisen kaupankäynnin alueillaan”, Korpela selittää.

    ”Linnakeskukset alkoivat tehdä keskenään sopimuksia siitä, että kauppiaiden turvallinen matkanteko niiden välillä taattiin.”

    Tällaisten sopimusten verkosto kattoi lopulta käytännössä koko Itämeren alueen. Sellainen oli myös kuningas Maunun ja Ruhtinas Jurin solmima sopimus.

    Jotain rajoistakin Pähkinäsaaressa sovittiin, ilmeisesti ainakin kalastus- ja majavanpyyntioikeuksista eri vesistöissä.

    Rajaksi saatettiin nimittää myös hyväksi tiedettyä yhdysreittiä tai kohtaamispaikkaa.

    ”Käsitys rajasta ei tuolloin ollut sellainen, että se erottaisi kaksi valtakuntaa tai aluetta toisestaan, vaan päinvastoin yhdisti ne”, Korpela kertoo.

    Rajalinjojen vetäminen olisi ollut muutenkin melko hyödytöntä. Kummallakaan, Ruotsilla tai Novgorodilla ei olisi ollut kykyä valvoa rajaa, eikä mitään valvottavaakaan.

    Itä-Suomi ja Karjala olivat kyllä asutettuja, mutta niiden asukkaat asuivat metsissä. Maanviljelys ei ollut vielä 1300-luvulla alueella kovin laajaa tai tuottoisaa.

    Viljaakin viljeltiin, mutta Korpelan mukaan ilmeisesti lähinnä oluen valmistusta varten. Määrät olivat vähäisiä ja väestö eli pääasiassa luonnontuotteilla, varsinkin kalalla.

    Ruotsin kuningas ja hänen linnansa keräsivät veroa sen verran kuin pystyivät tai tarvitsivat. Veronkeräyskään ei Korpelan mukaan juuri eronnut ryöstelystä.

    Määräänsä enempää ryöstettävää ei alueen väestöllä kuitenkaan ollut, eikä toisaalta pientä soturijoukkoa ylläpitäneellä kuninkaalla ollut sellaiselle tarvettakaan.

    ”Tynnyri suolattuja haukia on hyvä juttu. Viisi tynnyriä suolattuja haukia on parempi juttu, mutta sata tynnyriä on jo ongelma”, Korpela valottaa.

    Novgorod ei oikein edes osannut kerätä veroa. Sillä tuskin oli Karjalaan kaupankäyntiä ja satunnaista ryöstelyä suurempia intressejä.

    Sikäläisillä kauppiailla saattoi olla maaomistuksia Karjalan kannaksella asti, mutta ruhtinaskunnalle ne eivät kuuluneet.

    ”Sellaista ajatusta, että raja olisi kulkenut yhtenäisenä linjana pisteestä toiseen ja erottanut kaksi valtakuntaa ei tunnettu.”

    Kun Ruotsi ja Novgorodin syrjäyttänyt Moskova vahvistuivat, ne alkoivat itse etsiä rajaansa vanhoista kirjoituksista.
    Kun Ruotsi ja Novgorodin syrjäyttänyt Moskova vahvistuivat, ne alkoivat itse etsiä rajaansa vanhoista kirjoituksista.  Kuva: Jere Lauha

    Rajat alkoivat kummitella 1400-luvun lopulla, jolloin ajatus valtakuntien rajoista alkoi selkeytyä.

    Novgorodin oli syrjäyttänyt vahvistunut Moskovan ruhtinaskunta, joka oli edeltäjäänsä keskusjohtoisempi ja kiinnostuneempi alueensa rajoista ja verotuksesta.

    Samoihin aikoihin viljan hinta nousi, ja sitä kautta verotuksen kannattavuus parani. Luonnontuotteilla eläneet itäsuomalaiset ohjattiin maanviljelijöiksi, ja verotettavan alueen rajasta tulikin tärkeä kysymys.

    ”Rajaa lähdettiin etsimään silloisesta vanhasta rauhasta, eli Pähkinäsaaren rauhasta”, Korpela sanoo.

    Jo tuolloin ajatus oli, että vanha rauha on oikea rauha, ja Pähkinäsaaren rauha oli vanhin joka löytyi Novgorodin kronikoista.

    Korpelan mukaan rajalinjaa 1400–1500-lukujen taitteessa etsineet Moskovan ja Ruotsin edustajat tekivät niin pääosin hyvässä uskossa.

    Nykyisenlaista ymmärrystä historian kontekstista ei ollut. Kun käsitys valtakuntien rajoista oli syntynyt, uskottiin että niin oli aina ollut.

    Valtakuntien kasvaneeseen kiinnostukseen alueitaan kohtaan sekoittui johdatuksellinen ajatus siitä, että Jumala oli asettanut eri kansat paikoilleen.

    Raamatun kertomukseen Baabelin tornista perustuva ajatus lisäsi kiinnostusta rajoihin: Jos Jumala oli erottanut kansat toisistaan, oli niiden välissä rajakin.

    Rajan todisteita etsittiin kuten suomalaisessa historiankirjoituksessa myöhemminkin. Siinä auttoivat myös tekstilähteissä mainitut paikat ja maamerkit.

    ”Suomen metsät ovat täynnä kaikenlaisia rajakiviä ja kaskiraunioita. Niihin on lyöty vaikka mitä merkkejä”, Korpela kertoo.

    Vaikka Pähkinäsaaressa solmittu sopimus oli todennäköisesti suullinen, tehtiin sen pohjalta ilmeisesti ajan tavan mukaan muistiinpanoja. Näistä muistiinpanoista etsittiin todisteita siitä, mistä rajalinja kulkisi.

    Korpela arvioi, että novgorodilaisten mahtimiesten maiden rajat on voitu merkitä joissain näissä muistiinpanoissa, jolloin niitä on myöhemmin alettu tulkita myös valtakuntien rajaksi.

    Erilaisia rajakiviä tunnetaan varsinkin Karjalan kannakselta.

    ”Ajan tapa oli myös väärentäminen. Kun kaikkea ei tiedetty, niin niitä sitten keksittiin”, Korpela sanoo.

    Rajalinjaa vedettiin myös paikallisia haastattelemalla, vaikka eivät paikalliset tietenkään tienneet mistään rajasta.

    Laatokalta Pohjanlahdelle vievän vesireitin tienoilla kuitenkin löytyi selkeä kulttuuriraja, joka kenties vahvisti käsitystä siitä, että vanha raja oli löytynyt.

    Pähkinäsaaren rauhan solmijoiden omat kohtalot eivät olleet kovinkaan rauhaisat. Ruhtinas Juri kuoli jo pari vuotta ristin suutelemisen jälkeen Rusien ruhtinaskuntien sisäisten valtapelien seurauksina.

    Magnus Eriksson eli vuoteen 1374, mutta hänet syrjäytettiin valtaistuimelta jo kymmenen vuotta aiemmin.

    Tätä ennen hän ehti käydä myös ristiretkeksi julistetun menestyksettömän sotaretken Novgorodia vastaan.

    Pähkinäsaaressa solmittua rauhansopimusta kuitenkin ilmeisesti uudistettiin säännöllisesti uusien hallitsijoiden toimesta kaupan turvaamiseksi.

    Uusi rauha Ruotsin ja rajanaapuriksi nousseen Moskovan Venäjän välillä solmittiin Täyssinässä vuonna 1595.

    Siinäkin piirrettyjä rajalinjoja yritettiin Korpelan mukaan perustella vanhalla rauhalla, mutta selitys ei mennyt enää läpi.

    Tuolloinkaan rajalinjaa ei kuitenkaan kokonaisuudessaan vedetty. Tämä tapahtui vasta vuonna 1617 Stolbovan rauhassa.

    Tavalliselle kansalle rajat eivät merkinneet mitään vielä vuosisatoihin. Käytännössä Itä-Suomen yhteys Venäjälle katkesi Karjalan syrjäseuduilla vasta Stalinin aikaan 1920-luvulla.

    Lisää aiheesta
    • Jääkolunpyykki Kinnulassa on usean kunnan rajalla sijaitseva kivi, jota on pidetty Pähkinäsaaren rauhan rajakivenä.

      Jos muistat Pähkinäsaaren rauhan vuosiluvun, muistatko myös, mihin se liittyy? – "Vuosiluku on vain numerosarja siihen asti, kunnes ymmärtää, mitä silloin tapahtui, miksi ja mihin se johti"

    • Kirja-arvio: Kunnianosoitus asutustoiminnalle ja kuvaus, kuinka sodanjälkeinen Suomi nousi maailman kärkimaiden joukkoon

    • Jättiläisenjalka, Mynämäki. Suuri tarinakivi Mynämäen Kivikylässä on saanut nimensä sen päällä olevan, jättimäistä jalanjälkeä muistuttavan painauman innoittamana.

      10 merkillistä kiveä ympäri Suomen – tunnetko niiden tarinat?

    • Monet vanhoista rajamerkeistä ovat yhä käytössä – vuosisatojen mittaan rajalinjat ovat aiheuttaneet lukuisia riitoja

    Artikkelin aiheet
    Pähkinäsaaren rauha
    rajat
    keskiaika
    Suomen historia
    Jukka Korpela
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää