
”Trump tulee, mutta EU ei ole valmis.” Näin otsikoin juttuni Yhdysvaltain presidentinvaaleista helmikuussa (MT 16.2.). Silloin näytti vahvasti siltä, että arvaamaton kiinteistömiljardööri tekee paluun Valkoiseen taloon.
Sen jälkeen on tapahtunut paljon.
Heinäkuussa demokraattien ehdokas Joe Biden heitti pyyhkeen kehään terveydellisistä syistä. Käytännössä hänet painostettiin tekemään niin.
Tilalle kiilasi varapresidentti Kamala Harris. Moni asiantuntija arvioi ensihätään, että demokraatit tekivät kohtalokkaan virheen.
Arvio osoittautui vääräksi. Harris pieksi neuvottoman oloisen Trumpin tv-tentissä mennen tullen. Hetken aikaa näytti siltä, että 59-vuotias San Franciscon entinen piirisyyttäjä ja Kalifornian entinen oikeusministeri surffaisi suhteellisen vaivattomasti Yhdysvaltain ensimmäiseksi naispresidentiksi.
Ei näytä enää. On hyvin mahdollista, että Trump tosiaan palaa. Se on Euroopalle huono uutinen.
Kamala Harris on Yhdysvaltain presidenttinä EU:lle ja sen jäsenmaille varmasti monella tapaa haastava ja kaikkea muuta kuin ongelmaton. Donald Trumpissa haastavaa ja ongelmallista on paljon enemmän kuin kaikki.
Itse asiassa uutinen Trumpin paluusta on vielä paljon huonompi nyt kuin mitä se oli alkuvuodesta, koska Eurooppa on entistä vähemmän valmis ottamaan vastaan niitä iskuja, joita Trumpilta on lupa odottaa.
Donald Trumpissa haastavaa ja ongelmallista on paljon enemmän kuin kaikki.
Juurisyy löytyy taloudesta. EU:n talousveturi Saksa on vaikeuksissa. Vientiteollisuudesta elävän unionin suurimman kansantalouden teollisuustuotanto romahti elokuussa 5,8 prosenttia ja koko kansantuote supistuu myös tänä vuonna.
Ranskalla ei mene yhtään paremmin. Maan julkinen talous on kuralla ja korjausliikkeen tekeminen kestää vuosia.
Kun EU:n voimakaksikon voimat ovat lopussa, Yhdysvaltojen entistä kattavampi protektionismi tekee Euroopassa pahaa jälkeä. Goldman Sachs ennustaa, että Trump voi yrmiä prosentin loven EU:n yhteenlaskettuun kansantuotteeseen.
EU-maat eivät pysty kompensoimaan kotimarkkinoiden heikkoutta Yhdysvaltain viennillä, jos tai kun Trumpin uhkaamat kovat tuontitullit toteutuvat. Samaan aikaan Yhdysvaltain rajoituksista kärsivän Kiinan halpatuonti Eurooppaan kasvaa. Jos sitä yritetään padota tulleilla, edessä on myrkyllinen kauppasota, jossa EU on vääjäämättä suurin häviäjä.
Yhdysvaltojen tuki Venäjän hyökkäystä torjuvalle ja heikkenevälle Ukrainalle hiipuu joka tapauksessa. Jos Trumpista tulee presidentti, se todennäköisesti loppuu kuin seinään. Taloudelliseen kuoppaan putoava Eurooppa ei pysty täyttämään Yhdysvaltain jättämää aukkoa. Seuraukset ovat kohtalokkaita sekä Ukrainalle että koko Euroopalle.
Valitettavasti Donald Trump pitää EU:ta turhana ompeluseurana ja Natoa eurooppalaisten keinona sälyttää oma turvallisuutensa amerikkalaisten maksettavaksi.
Asetelmaa kärjistää vielä se, että EU:lta puuttuu suvereeni johtaja, joka pitää rivit yhtenäisinä tiukan paikan tullen. Trumpin ensimmäisellä kaudella kokoava voima oli Saksan liittokansleri Angela Merkel.
Merkelin seuraaja Olaf Scholz ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron istuvat molemmat sisäpoliittisesti katkeavalla oksalla. Heistä ei ole Trumpin kampittajiksi.
Ursula von der Leyen on osoittautumassa yhdeksi kaikkien aikojen vahvimmaksi EU-komission puheenjohtajaksi. Moni panee toivonsa myös Naton uuteen pääsihteeriin Mark Rutteen.
Valitettavasti Donald Trump pitää EU:ta turhana ompeluseurana ja Natoa eurooppalaisten keinona sälyttää oma turvallisuutensa amerikkalaisten maksettavaksi.