
Kasvuolosuhteet viljelykasveille ovat nyt hyvät, joskin vettä tarvitaan vielä, kertoo Pro Agria kasvukausitiedotteessaan.
Sateita on vaikuttanut tulevan usein, mutta määrällisesti ne ovat paikoitellen jääneet melko pieniksi. Pro Agria kuitenkin muistuttaa, että kasvukautta on runsaasti jäljellä ja tilanteet voivat muuttua nopeasti. Sato-odotusten toteutuminen tosin edellyttää, että kasvukausi etenee suotuisasti ilman pitkäkestoisia kovia helteitä tai rankkoja sateita.
Viljat ovat tulleet tai tulossa tähkälle tai röyhylle eteläisestä Suomesta alkaen. Kevätrapsit ovat aloittamassa kukintaansa. Myös aikaisimmat herneet ja härkäpavut kukkivat. Kuminan kukinta on juuri päättymässä.
Sateet ovat vahvistaneet kasvua, ja kasvustot ovat nyt voimakkaan vihreitä, tiheitä ja reheviä. Paikoitellen sateita on saatu jo liikaa, mikä on vaikeuttanut kasvustojen hoitotoimenpiteiden toteuttamista ajallaan. Toisaalta on myös alueita, etenkin Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Uudellamaalla, Hämeessä ja Pirkanmaalla, joissa sateita kaivattaisiin lisää.
Kasvukausi on valtaosassa maatamme noin viikon edellä tavanomaisesta.
Kasvustot ovat enimmäkseen tyydyttäviä tai hyviä. Parhaimpia ovat tällä hetkellä herne-, kaura- ja syysvehnäkasvustot. Heikoimpia ovat syysöljykasvit ja ruis, joiden kasvustot ovat harvoja ja epätasaisia, sekä rehuohra, joka on alkukasvukauden kuivien kasvuolosuhteiden takia paikoin kellastunut.
Rehevä kasvu ja kosteus ovat lisänneet kasvitautipainetta, ja myös lakoriski on suuri. Lisäksi rikkakasveja on paljon.
Kevätöljykasvit ovat kärsineet tuholaisongelmista, kun maahamme on saapunut ilmavirtausten myötä isoja määriä kaalikoita.
Kevätöljykasvit ovat kärsineet tuholaisongelmista, kun maahamme on saapunut ilmavirtausten myötä isoja määriä kaalikoita. Kaalikoin toukat ovat syöneet kasvulehtiä reikäisiksi ja tuhot ovat paikoin isoja. Myös rapsikuoriainen, joka on kevätrypsin ja -rapsin pahin tuholainen maassamme, on vioittanut kehittyviä kukkanuppuja.
Ensimmäinen säilörehusato on korjattu suurimmassa osaa maata ja sadon määrä oli runsas ja laatu hyvä, joskin vaihteluakin on. Varsinais-Suomessa ja paikoin Uudellamaalla sadot ovat olleet heikompia, koska sateet tulivat niille liian myöhään. Osalla tiloista sateet haittasivat korjuuta.
Nurmen kasvuun lähtö ensimmäisen niiton jälkeen on ollut sateiden ansiosta hyvää. Tosin lisää sateita kaivataan useilla alueilla seuraavan nurmisadon varmistamiseksi.
Avomaalta kerätään jo joiltakin tiloilta mansikoita maan eteläosissa.
Mansikan kypsyminen avomaalla on edennyt joutuisasti. Avomaalta kerätään jo joiltakin tiloilta mansikan pääsatoa maan eteläosissa, kun toisilla tiloilla on menossa varhaislajikkeiden alkusadon valmistuminen. Mansikkakaudesta on alueellisten erojen vuoksi odotettavissa pitkä.
Avomaan salaattien satokausi on alkanut lupaavasti. Viileä sää on suosinut salaattien lisäksi kaaleja, eikä satotappioita aiheuttavia helteitä ole ollut.