EU:n osarahoitteisista tuista pitkälti nykyisenkaltaisina jatkuvat ensi vuonnakin luonnonhaittakorvaus, ympäristökorvaus, luomutuotannon korvaus ja eläinten hyvinvointikorvaus. Korvausten ehdoissa sekä valittavissa toimenpiteissä on kuitenkin muutoksia aiempaan.
Luonnonhaittakorvaus jatkuu ensi vuonna nykyiseen tapaan.
Luonnonhaittakorvausta maksetaan entiseen tapaan tuenhakijan peltotukihakemuksessaan ilmoittamalle korvauskelpoiselle alalle.
Ympäristökorvaus jakautuu tuttuun tapaan ympäristösitoumukseen ja ympäristösopimuksiin. Sitoumuksessa on valittavissa yhteensä 15 toimenpidettä, joista tila voi valita itselleen sopivat. Osa toimenpiteistä on aiemmasta ympäristökorvauksesta tuttuja, osa taas täysin uusia.
Ensi vuonna haettavia ympäristösopimuksia ovat kosteikkojen hoitosopimus, maatalousluonnon ja maiseman hoitosopimus sekä alkuperäiskasvien ylläpitosopimus.
Luomukorvaus jatkuu niin ikään ennallaan, ja siinä luomukotieläintiloilla on aiempaan tapaan mahdollisuus tehdä erillinen kotieläintilan sitoumus.
Ympäristökorvausta, luonnonhaittakorvausta ja luomusitoumusta haetaan entiseen tapaan touko–kesäkuun peltotukihaussa, ja uuden luomusitoumuksen tekevien pitää ilmoittautua huhtikuun loppuun mennessä luomuvalvontaan.
Sen sijaan eläinten hyvinvointikorvausta haetaan muiden eläinperusteisten tukien, palkkioiden ja korvausten tapaan jo tammi–helmikuun vaihteessa.
Hyvinvointikorvausta myönnetään samoille eläinryhmille kuin tähänkin asti. Sen sijaan toimenpiteissä on jonkin verran muutoksia aiempaan verrattuna. Hyvinvointikorvauksen yleiset ja toimenpidekohtaiset sitoumusehdot julkaistiin jouluviikolla Ruokaviraston nettisivuilla.