

Yhden kuivauskauden palvellut Antti-kuivuri kiiltelee vielä uutuuttaan Forssan Peräjoella. Vuodesta 2019 itsenäisenä yrittäjänä toiminut Lauri Pelto-Huikko katsoi, että nyt oli sopiva aika investoida työn tehokkuuteen ja omaan työhyvinvointiin.
”Investointituki helpotti päätöksentekoa. Ilman tukea en olisi hankkinut näin tehokasta kuivuria. Tuen hakeminen ely-keskuksesta oli helppoa ja päätös tuli nopeasti”, Pelto-Huikko kertoo.
Ely-keskukset myöntävät maatalouden kilpailukykyä edistävään kuivaamoiden ja varastojen rakentamiseen 25 prosentin tuen. Nuori viljelijä, jonka sukupolvenvaihdoksesta on kulunut enintään seitsemän vuotta, voi saada tukeen vielä 10 prosenttiyksikön korotuksen.
”Investointituki helpotti päätöksentekoa. Ilman tukea en olisi hankkinut näin tehokasta kuivuria.”
Pelto-Huikko viljelee 160 hehtaarin peltoalaa. Keväällä hän aikoo kylvää vehnää, kauraa, ohraa ja rypsiä. Kaikki viljelykasvit kuivataan uudessa kuivurissa. Edelliset viisi vuotta yrittäjä käytti naapuritilan vuokrakuivuria.
”Uuden kuivurin paras puoli on työtehon lisääntyminen. Yöheräämiset jäivät pois. Asun kymmenen kilometrin päässä kuivurilta ja puintikausi oli sen takia aikaisemmin aika raskas. Viljasatsin vaihto kesti vanhassa kuivurissa pari kolme tuntia”, Pelto-Huikko kuvailee.
”Uuden kuivurin toimintaa voi seurata ja säätää Ultima-järjestelmän kautta etäyhteydellä. Viime syksynä ohjasin kuivuria vielä täällä paikan päällä. Jatkossa hoidan ohjauksen pääosin verkon kautta. Puinti- ja kuivaustyötä helpottaa myös se, että kaatosuppiloon mahtuu yli 60 kuutiota eli reilun yhden kuivurillisen verran tavaraa.”
”Uuden kuivurin paras puoli on työtehon lisääntyminen. Yöheräämiset jäivät pois.”
Uudessa kuivurissa on 1 800 kuutiota siilotilaa. 800 kuutiota on 12 pystysiilossa kuivurin sisällä ja reilu tuhat kuutiota kahdessa tasapohjaisessa pyöreässä siilossa kuivurin ulkopuolella. Tilan koko sato mahtuu nyt omiin varastoihin.
Kuivurin valinta ei tuottanut Pelto-Huikolle suurta päänvaivaa. Hän valitsi Antti 65MF3 -alipainekuivurin, jossa on 63 kuution kuivauskoneisto. Koneisto sisältää kuusi lämmintä ja viisi kylmää kennoa.
”Kuivaustulos oli viime vuonna hyvä ja kuivurin toiminta varmaa. Halusin pohjakerrokseen reilusti tilaa, sillä sijoitan sinne uuden lajittelijan. Korkeus mahdollistaa myös siilojen alta ajamisen ja sen ansiosta nopean lastauksen.”
Lämmönlähteenä uudessa kuivaamossa on entisestä kuivurista siirretty hyväkuntoinen Alfaflame-hakekontti. Hakekattilan lämpöä täydentää käytettynä hankittu öljypoltin. Vanhan hakepannun hyödyntäminen säästi huomattavasti kustannuksia. Pelto-Huikko kertoo investoinnin kokonaishinnaksi noin 630 000 euroa. Lopullista kustannusta alensivat investointiavustus ja valtion korkotukilaina.

Ruokavirastosta kerrotaan, että investointitukien hakeminen on korkojen ja rakennuskustannusten alenemisen myötä vilkastunut. Tukirahaa on tälle vuodelle vielä hyvin jäljellä. Joidenkin tukien osalta saattaa loppuvuonna ilmetä niukkuutta.
”Rakennusinvestointeihin tarkoitetut rahat näyttäisivät riittävän koko vuodeksi. Energia-investointeihin suunnattavat rahat saattavat ainakin joidenkin ely-keskusten alueilla käydä syksyllä niukoiksi”, erityisasiantuntija Aulis Kuusela arvioi.
”Eläinten hyvinvointia ja ympäristön tilaa parantaviin investointeihin tarkoitetut varat voivat myös käydä joiden elyjen alueilla syksyllä vähiin. Tällaisia investointeja ovat muun muassa salaojitus, multaimet, lantalat ja täsmäviljelylaitteet. Varojen vähentyessä ely-keskukset määrittelevät pisteytyksen avulla, mihin hankkeisiin tuki myönnetään.”
Maatiloille
Voi hakea rakennus- ja energiainvestointeihin sekä eläinten ja ympäristön hyvinvointia parantaviin investointeihin.
Tuen määrä 25–50 % hyväksytyistä kustannuksista.
Haetaan ely-keskuksesta, haku neljä kertaa vuodessa.
Muille maaseutuyrityksille
Yrityksen sijaittava maaseutualueella, joksi luetaan kaikki muut alueet paitsi kaupunkien ydinkeskustat.
Tukea voi hakea investointeihin ja yritystoiminnan kehittämiseen ilman toimialarajoitteita.
Tuki investointeihin on 20–40 % ja yritystoiminnan kehittämiseen 50 %.
Tukea haetaan ely-keskukselta tai paikalliselta Leader-ryhmältä.
Lisätietoa: maaseutu.fi.