Rukiin talvehtiminen näyttäisi onnistuneen kohtuullisen hyvin, eikä mitään hälyttävää ole havaittavissa, toteavat Pro Rukiin asiantuntijat.
Syyskasvit ovat talvehtineet kovien pakkasten ja vähäisten lumipeitteiden alla. Paikoin lumipeitettä ei ollut suojana juurikaan.
”Koeruutuhavaintojen mukaan syysviljoista ruis ja vehnä ovat talvehtineet hyvin”, kertoo Johan Simola Pro Rukiin hallituksesta tiedotteessa.
Simola kertoo rukiin talvehtineen hyvin Borealin pelloilla. Koeruutuja on eteläisimmästä Suomesta aina Siikajoelle saakka. Itä–länsi-suunnassa koeruudut sijaitsevat Sotkamon ja Isonkyrön välillä.
”Kasvihuoneella sen sijaan havaittiin talvituhoja eri jälkeläisissä. Tänä vuonna kasvihuone oli äärimmäinen testi, koska lämpötilat olivat samat kuin ulkolämpötilat, mutta lumipeite puuttui kokonaan. Reetan jälkeläiset selviytyivät parhaiten”, Simola kertoo.
Talvehtimistilanne näyttää hyvältä ainakin Päijät-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa etenkin sisämaassa. Länsirannikolla talvehtimisen onnistuminen voi paikoin olla epävarmaa, koska kovien pakkasten aikaan ei ollut juuri lunta.
Syysvehnässä esiintyi eroja alueilla, joissa oli talvella kovia pakkasia, eikä lumipeite suojannut kasvustoja.
Myös Pro Agrian mukaan tilanne vaikuttaa viljakasvien suhteen hyvältä, mutta öljykasveilla hiukan vaikeammalta.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että syysviljojen, kuten syysvehnän ja rukiin, talvehtiminen on onnistunut kovasta pakkastalvesta huolimatta, kertoo kasvintuotannon kehityspäällikkö Sari Peltonen Pro Agrian tiedotteessa.
”Syysöljykasvien, syysrypsin ja syysrapsin, talvehtimisessa on ollut vaihtelua ja paikoin kasvustot ovat tuhoutuneet täysin, kun taas toisaalla, missä suojaavaa lumipeitettä on ollut riittävästi, kasvustot ovat hyvässä kunnossa ja lähteneet vihertymään.”
Kevät etenee Pro Agria mukaan normaalissa aikataulussa tai hieman etuajassa.
Riskinä nähdään peltojen liian nopea kuivuminen ja tärkeän kevätkosteuden menettäminen, sillä vähäisen lumipeitteen ja voimakkaan haihdunnan takia lumen sulamisvedet eivät ole turvaamassa pellon kosteustilannetta.
Myös sateet ovat paikoitellen jääneet vähäisiksi.