• Raakamaitoa ei pidä säilytellä pitkään

    Maatalous
    30.11.201215:00
    Satu Lehtonen

    Raakamaitoon liittyy terveysriskejä, jotka pitää tiedostaa, eläinlääkäripäivien keskustelussa todettiin. Oikein toimimalla riskejä voi pitää kurissa.

    Päivien tiedotteessa kerrotaan, että raakamaidossa saattaa olla esimerkiksi listeriaa, kampylobakteereita ja salmonellaa.

    Suomalainen maito edustaa hygieeniseltä laadultaan kansainvälistä kärkeä. Meidän maitomme keskimääräiset bakteeripitoisuudet ovat sata kertaa pienemmät kuin EU-lainsäädännön sallimat enimmäispitoisuudet.

    Pastöroimaton maito ei ole säilytettävä elintarvike, päivillä muistutettiin. Se tulee käyttää mahdollisimman nopeasti lypsyn jälkeen.

    Tuoreen, hyvälaatuisen maidon bakteeripitoisuus on yleensä pieni. Säilytyksen aikana bakteerimäärä kasvaa.

    Osa kuluttajista saattaa nykyään säilyttää raakamaitoa jääkaapissaan jopa kaksi viikkoa ennen sen käyttämistä. Kotijääkaappien lämpötilat vaihtelevat muutamasta asteesta jopa yli kymmeneen asteeseen, jossa bakteerien lisääntyminen on nopeaa.

    Riskiryhmiin kuuluvien, kuten ikäihmisten ja vastuskyvyltään heikentyneiden, ei tiedotteen mukaan pitäisi nauttia pastöroimatonta maitoa tai siitä valmistettuja tuotteita sellaisenaan.

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    raakamaito
    terveysriskit
    pastöroimaton maito
    bakteerit
    eläinlääkäripäivät
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle