• Viikonvaihteessa voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja

    Lauantain aikana maan eteläosaan alkaa virrata helteistä ja kosteaa ilmaa Baltiasta. Ilmavirtaus tuo mukanaan voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja sunnuntaina ja maanantaina maan etelä- ja keskiosaan.
    Maatalous
    27.7.201215:00
    MT toimitus

    Ilmatieteen laitoksen perjantaina laatiman ennusteen mukaan ensimmäiset kuurosateet saapuvat maan lounaisosaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Sunnuntaina päivällä ukkoskuurot ovat mahdollisia koko maan etelä- ja keskiosassa.

    Sunnuntaiaamuun asti runsas sade ja salamointi voivat aiheuttaa vahinkoja, mutta tämän jälkeen iltapäivällä ja illalla ukkospuuskien mahdollisuus kasvaa. Sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi ukkoset heikkenevät, mutta maanantaina päivällä ukkoskuuroja muodostuu jälleen monin paikoin.

    Maanantain aikana ukkospuuskien mahdollisuus on olemassa etenkin maan länsiosassa. Lännestä saapuva kylmä rintama vie ukkosherkän ilmamassan tiistaiksi Suomen itäpuolelle.

    Kesän 2012 toistaiseksi suurin vuorokauden maasalamamäärä on 3 200 salamaa, jotka paikannettiin 18. heinäkuuta. Koko kesäkauden aikana on paikannettu reilut 24 000 maasalamaa, mikä on huomattavasti keskimääräistä vähemmän.

    Artikkelin aiheet
    ukkoskuurot
    sade
    sääennuste
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle