

Monille suomalaisillekin tutuksi tullut rikkakananhirssi on todellinen selviytyjä. Ensinnäkin sen siementuotanto on valtava, yksi yksilö voi tuottaa jopa 40 000 siementä. Itävyys voi säilyä siemenpankissa kymmenenkin vuotta ja siemenen dormanssi on vahva, eli talvi ei sitä noin vain tuhoa.
Se on sopeutunut erilaisiin päivänpituuksiin ja lämpötiloihin. Lisäksi rikkakananhirssin juuret erittävät kemiallisia yhdisteitä, jotka estävät muiden lajien kasvua.
Kasvustossa rikkakananhirssi käyttää tehokkaasti maaperän typpivarastoja. Nurmikasveilla se saattaa ottaa jopa 80 prosenttia maaperän typestä käyttöönsä.
Kukaan ei siis tätä vierasta halua peltoonsa, mutta miten ei-toivottu vieras saadaan pidettyä poissa?
”Kasvi taimettuu pitkällä aikavälillä kasvukauden aikana. Tarkkailua ja tuhoamista pitää siis tehdä pitkäjänteisesti koko kesän ajan”, aloittaa kasvipatologian professori Kristiina Mäkinen Helsingin yliopistosta.
Mikäli rikkakananhirssiyksilöitä on muutamia ja ne havaitaan ajoissa, käsinkerääminen on tehokkainta. Kitkeminen kannattaa tehdä heti. Kitkentä juurineen ja kerättyjen kasvien polttaminen on tehokkain torjuntakeino. Olisi tärkeää saada kasvit kerättyä ennen kuin ne varistavat siemenet.
”Leveälehtisten kasvien pelloilta rikkakananhirssiä voi mahdollisuuksien mukaan torjua heinäntorjunta-aineilla. Hukkakauramyrkky tuhoaa myös rikkakananhirssiin”
Laajalle levinneen rikkakananhirssi-kasvuston saa helpoiten hävitettyä kasvinsuojeluaineella.
”Leveälehtisten kasvien pelloilta rikkakananhirssiä voi mahdollisuuksien mukaan torjua heinäntorjunta-aineilla. Useat hukkakauramyrkyt tuhoavat myös rikkakananhirssin”, kertoo Mäkinen.
Kemidigi -rekisteristä ei löydy rikkakananhirssille torjunta-ainetta, mikäli viljelykasvi on kaura. Pahimmassa tapauksessa koko kasvusto pitää siis tällöin tuhota glyfosaatilla. Siitä, onko Suomessa jouduttu jo tekemään näin, ei ole tietoa.
”Herbisidiresistenttejä kantoja kehittyy helposti, eli kasvinsuojeluaineiden teho heikkenee rikkakananhirssin torjunnassa”, muistuttaa Mäkinen.
Jos kesä on kuuma tai helteinen, uusia yksilöitä nousee pintaan jatkuvasti siemenpankin ollessa iso. Yhdellä torjuntakerralla ei tällöin pärjää.
”Välttämällä kyntämistä ja kevytmuokkausta alueilla, joilla on rikkakananhirssi-ongelma, voi välttää siemenpankin muodostumista”, kertoo Mäkinen.
Seuraavalla kasvukaudella on tarkkailtava lohkoa uudelleen ja toistettava rikkakananhirssiyksilöiden tai koko kasvuston tuhoaminen.
Entä jos kyseessä on luomutila?
Ruokaviraston ohjeistus rikkakananhirssi torjumiseksi kertoo, että kasvuston voi niittää ja kerätä kasvimassan paaleihin, parhaimmassa tapauksessa ennen kuin kukinnot ovat muodostuneet taikka siemenet ovat itäviä.
”Varmin tapa hävittää paalit on polttaminen”, kertoi Ruokaviraston asiantuntija Sami Markkanen MT:lle syksyllä.
Ohjeistus muistuttaa, että rikkakananhirssin kasvupiste on todella matalalla. Tämän vuoksi sen niittäminen on hankalaa. Niittämisen jälkeen rikkakananhirssi versoo helposti ja tekee uusia kukintoja hyvinkin lyhyenä. Se myös juurtuu uudelleen hyvin tehokkaasti. Kasvi pitää niittää lähes maan tasalta, mikäli mahdollista. Muutoin ongelma voi pahentua.
”Niittämisen jälkeen rikkakananhirssi tekee uusia kukintoja hyvinkin lyhyenä, joten kasvien säännöllisellä haraamisella voi saada tuloksia aikaiseksi. Osa selviää tosin haraamisestakin”, Kristiina Mäkinen kertoo.
On kuitenkin huomioitava, että rikkakananhirssi juurtuu uudelleen hyvin tehokkaasti, joten haraamisen uusiminen on tärkeää, jotta uudelleen juurtuneet yksilöt toivottavasti irtoavat ja alkavat kuivua.
Eräs keino estää ongelman jatkumista on suosia syyskylvöisiä kasveja.
”Kylvä syysviljaa kohtalaisen aikaisin riittävällä, korotetulla, siemenmäärällä. Jos syysviljakasvusto lähtee hyvin liikkeelle ja talvehtii hyvin niin se peittää allensa rikkakananhirssin tulevalla kasvukaudella”, vinkkaa Mäkinen.
Syysöljykasvit muodostavat pärjätessään tiheän lehvästön, joka vähentää rikkakananhirssin kasvumahdollisuuksia tulevana kautena.