Surkea parku kaikuu tuulisella pihalla. Aija Kalek nauraa ja nappaa kissan syliinsä. Savu on juuri saanut ruokaa mutta kissojen tapaan on omasta mielestään jälleen nälkäkuoleman partaalla.
Kalek laskee kissan maahan antaakseen ohjeita maantiesuolaa levittämään lähteville miehille. Kalekin isä Teuvo Franti ja puoliso Miko Kalek hyppäävät traktorin hyttiin ja lähtevät töihinsä.
”Meillä on hyvä tiimi”, Aija Kalek toteaa.
Tiimiin kuuluvat hänen lisäkseen isä ja äiti, joiden kanssa Kalekilla on maatalousyhtymä. Puoliso on palkattu työntekijä.
34-vuotias Kalek on löytänyt tiiminsä myös edunvalvonnassa ja kuntapolitiikassa. Hän on MTK-Uusimaan johtokunnan puheenjohtaja ja Pornaisten kunnanvaltuuston jäsen puolueenaan keskusta.
”On palkitsevaa, kun pääsee kertomaan omia mielipiteitään ja vaikuttamaan käytännön asioihin.”
Maatalousyhtymällä on Pornaisissa 300 hehtaaria, joilla tuotetaan vehnää, ohraa, kauraa, rypsiä, rapsia ja härkäpapua. Lisäksi viljelyssä on heinää, erilaisia saneerauskasveja sekä riista- ja luonnonhoitopeltoja.
Työnjako on selvä: Aija Kalek johtaa tiimiä, tekee viljelysuunnitelmat ja hoitaa kaikki muutkin paperityöt. Hän tekee ja suunnittelee myös kasvinsuojelut ja hoitaa keväällä äestykset. Isä ja puoliso hoitavat kylvötyöt.
”Syksyllä isäukko pui ja me puolison kanssa ajamme jyviä ja huolehdimme kuivureista.”
Kalek on yhtymän ”remonttimies”, kuten hän itse kuvailee ja näyttää kylvökoneeseen vaihtamiaan uusia vantaita.
”Korjaustyöt olen oppinut isää seuraamalla sekä itse tekemällä ja opiskelemalla.”
Maatalouden lisäksi yhtymä harjoittaa koneurakointia pitäen lähiseudun teitä kunnossa.
Traktoreita on seitsemän, joista jokaiselle on oma käyttötarkoitus.
Kalekin lempitraktori on ”vanha Fendt” vuodelta 2009.
”Sen kanssa olen tehnyt töitä 13 000 työtunnin verran.”
Traktoreiden lisäksi yhtymällä on kaivinkone.
”Se on ollut hyvä sijoitus, jolla on tienattu rahaa. Se on myös mahdollistanut peltojen peruskunnostukset hyvän sään aikaan. Ojituksia on kunnostettu ja pintoja on muotoiltu omilla pelloilla.”

Tuottajajärjestön paikallisyhdistyksen toimintaan Kalek lähti 2010-luvun puolivälissä ja MTK-liiton johtokuntavuosista on meneillään kolmas.
”Minut nakitettiin heti liiton puheenjohtajaksi”, Kalek nauraa.
Kunnallispolitiikassa hän on ollut vuodesta 2012.
Yhteisten asioiden hoitaminen niin tuottajajärjestössä kuin kunnallispolitiikassa on mielenkiintoista vastapainoa käytännön maataloudelle, Kalek kuvaa.
”On palkitsevaa, kun pääsee kertomaan omia mielipiteitään ja vaikuttamaan käytännön asioihin.”
Maankäyttö, kaavoitus sekä erilaiset rakennus- ja liikennehankkeet ovat asioita, joihin Kalek haluaa kuntapoliitikkona vaikuttaa.
”Pitää muistaa, että olemme maaseudulla ja työkoneet ovat leveitä. Tämä pitää ottaa huomioon esimerkiksi pyöräteiden kiveyksiä tehtäessä.”
Pornaisten keskustasta löytyykin esimerkki siitä, mitä Kalek on kuntapoliitikkona saanut aikaan: liikenneympyrä, jossa ajaminen traktorilla nelimetrinen kylvökone perässä ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia.
”Olen saanut ääneni kuuluviin.”
Tuottajajärjestön toiminnassa liiton kautta pystyy vaikuttamaan pääasiassa maakunnallisiin asioihin, Kalek sanoo.
Maankäyttö ja kaavoitus ovat esillä myös liitossa.
”Kaavoituksella ei pidä rajoittaa meidän elinkeinoamme.”
MTK:n keskusliitolle Kalekilla on selkeä viesti: järjestön pitää keskittyä terävästi edunvalvontaan.
Tytöttelyä tai muuta vähättelyä sukupuolensa takia Kalek ei ole saanut osakseen sen paremmin tuottajajärjestön kuin kunnallispolitiikankaan parissa.
”Se voi johtua siitä, että tuon asioita niin hyvin esiin tilanteessa kuin tilanteessa.”
Yksi ammattiryhmä kuitenkin löytyy, joille Kalek naisena on ollut lähes ilmaa: maatalouskauppiaat.
Näin erityisesti silloin, kun hän oli aloitteleva viljelijä ja kävi kaupoilla yhdessä isänsä kanssa. Kauppiaat osoittivat sanansa isälle. Jos Kalek oli liikkeellä yksin, kauppiaat kyselivät, että missäs isäsi on.
”Minut nakitettiin heti liiton puheenjohtajaksi.”
Kyselyt ja ihmettelyt ovat loppuneet lyhyeen, kun Kalek on tyynesti alkanut kertoa mitä haluaa.
Myös maatalousnäyttelyiden konekentillä Kalek kertoo saavansa kiertää rauhassa, tarjousten tekijöitä ja koneiden esittelijöitä ei ole pyrkimässä puheille.
Tilanne muuttuu, jos Kalekilla on puoliso mukanaan. Kone-esittelijät tulevat pakeille, mutta osoittavat sanansa puolisolle.
”Puoliso on siitä ihana, että hän sanoo, ettei ymmärrä koneista mitään ja kysy tuolta osoittaen minua.”

Mistä maatalousyhtymää ja koneurakointia pyörittävä Kalek löytää aikaa edunvalvontaan ja kuntapolitiikkaan?
”Järjestelemällä asioita. Se, että isäukko on vielä mukana auttaa todella paljon. Kun asia on tärkeä ja mielenkiintoinen, niin aikaa löytyy.”
Silloin tällöin puoliso Kalekin sanoin ”hilaa” hänet pois arjen kiireiden keskeltä eli aviopari lähtee asuntovaunun kanssa lyhyelle lomalle useamman kerran kesässä.
Kalekille on ollut pienestä tytöstä lähtien selvää, että hänestä tulee isona maanviljelijä. Lapsena hän istui isän mukana traktorin hytissä. Lukion abiturienttina lukuloma ei sujunut kirjojen vaan maatilan töiden parissa.
”Jäin tähän ja kävin viljelijän EU-kurssin.”
Suomalaisen maatalouden yksi iso ongelma on, ettei maatiloille löydy jatkajia.
Mitä tilanteelle pitäisi Kalekin mielestä tehdä?
Vastaus tulee hetkeäkään epäröimättä eikä Kalek osoita sanojaan EU:n tai Suomen päättäjien suuntaan.
”Tilallisten, jotka haluavat jatkajan tilalleen, ei pidä koko ajan kertoa, miten huonosti menee, miten maatalous ei kannata eikä muuta jää käteen kuin känsiä.”
Pitää uskaltaa kertoa onnistumisista, sillä kuka haluaisi jatkaa elinkeinoa, jossa menee vain huonosti, Kalek jatkaa.
Jos tilalle ei löydy jatkajaa perhepiiristä, Kalek kannustaa pohtimaan vaihtoehtona tilan myymistä ulkopuoliselle.
”Se voi tuntua pahalta, mutta sitten pitää miettiä, kumpi on järkevämpää: Tila jatkaa kehittymistä ja toimintaa eheänä vai se, että tila pilkotaan perinnönjaossa eikä liian pienenä enää tarjoa elinkeinoa kenellekään?”

Hän itse kiittää isäänsä, joka on määrätietoisesti kehittänyt tilaa. Siat lähtivät EU-ajan alkaessa, koska isän laskelmien mukaan se ei enää kannattanut. Uusi suunta oli monipuolinen viljatila ja koneurakointi.
Tilan jatkamista ja maatalousyrittäjän työstä haaveilevalle Kalek toivoo rohkeutta ottaa asia heti esille vanhempiensa kanssa.
”Usko itseesi, uskalla kysyä, että mitäs, jos minä alkaisin tähän viljelijäksi.”
MTK-Uusimaan johtokunnan puheenjohtaja
Pornaisten kunnanvaltuuston jäsen, edustaa keskustaa
34-vuotias maatalous- ja koneyrittäjä
Asuu Pornaisissa yhdessä puolisonsa kanssa
Maatalousyhtymä yhdessä vanhempiensa kanssa, yksi palkattu työntekijä
Peltoala 300 hehtaaria
Lisäsi koneurakointia
Harrastukset metsästys, viherkasvit ja talvella moottorikelkkailu