• Maidontuottaja Mari Pirttiniemi joutui kuilun reunalle: ”Romahduksen jälkeen sain aivan uudenlaista itsevarmuutta”

    Työn kuormittavuus sekä taloudelliset vaikeudet ajoivat maidontuottaja Mari Pirttiniemen vaikeaan tilanteeseen.
    Tilaajalle
    Mari Pirttiniemi uskaltaa antaa kasvot työuupumukselle. ”Jokaisen maatalousyrittäjän kannattaisi uhrata pari vuosilomapäivää ja tehdä mielen solmuja avaava reissu psykiatrille.”
    Mari Pirttiniemi uskaltaa antaa kasvot työuupumukselle. ”Jokaisen maatalousyrittäjän kannattaisi uhrata pari vuosilomapäivää ja tehdä mielen solmuja avaava reissu psykiatrille.” Kuva: Anne Anttila
    Maatalous|Ihmissuhteet
    12.10.202510:00
    Anne Anttila

    ”Olen edelleen yhtä hyvä ihmisenä, vaikka välillä vietän helmat hulmuten vapaapäivää tai otan pienet iltapäivänokoset. Loppuunpalaminen oli kaikin puolin käänteen tekevä matka. Uupumus opetti paljon ja nosti pintaan myös piilossa olleita voimavaroja”, sanoo virtolainen Mari Pirttiniemi, 47.

    Hän puhuu elämänsä suurimmasta turbulenssista avoimesti.

    ”Taustapeiliin on enää turha vilkuilla, mutta sen voin sanoa, että maatalousyrittäjän jaksamisesta ei puhuta turhaan. Vahvinkin taipuu ja lopuksi katkeaa. Väsyminen ei saa olla kuitenkaan tabu. Siitä tulee puhua. Niinpä suosittelen, että jokainen nipistäisi vuosilomastaan päivän tai pari ja tekisi reissun psykiatrin juttusille. Pienikin avautuminen auttaa eteenpäin”, Pirttiniemi toteaa.

    ”Vahvinkin taipuu ja lopuksi katkeaa. Väsyminen ei saa olla kuitenkaan tabu. Siitä tulee puhua.”

    Mari Pirttiniemi

    Lypsykarjatilalla kasvanut Mari Pirttiniemi sanoo olevansa jo sielultaan maanviljelijä.

    ”Kotitilani oli kuitenkin pieni, joten armeijan jälkeen lähdin vieraan leipiin. Alkuun toimin lomittajana ja myöhemmin pääsin karjanhoitajaksi.”

    Taustalla harhaili kuitenkin ajatus omasta tilasta.

    ”Toiveeni toteutui vuonna 2007, jolloin puolisoni Jouni esitti haaveen omasta lapsesta ja minä vastaavasti omista lehmistä. Niputimme unelmat ja laitoimme pyörät pyörimään. Loppuvuodesta 2007 syntyi esikoisemme ja seuraavan vuoden maaliskuussa ostimme Jounin kotitilan”, Pirttiniemi kertaa.

    Mari Pirttiniemi hallitsee karjanhoidon lisäksi myös konehommat. Loppuunpalamisen jälkeen hän on opetellut elämää uudelta pohjalta. ”Enää en tee mitään tekemisen pakosta.”
    Mari Pirttiniemi hallitsee karjanhoidon lisäksi myös konehommat. Loppuunpalamisen jälkeen hän on opetellut elämää uudelta pohjalta. ”Enää en tee mitään tekemisen pakosta.” Kuva: Anne Anttila

    Alkuunsa tilalla ei ollut muuta kuin kissa, koira ja vähäinen määrä peltoviljelyä.

    ”Käytännössä aloitimme kaiken tyhjästä. Investoinnit olivat isoja, sillä tilan nostaminen uuteen aikakauteen alkoi navetan rakentamisella. Liikkeelle lähdettiin 29 lehmällä. Erityisesti karjan osalta mukana oli myös tärkeitä onnen kantamoisia, sillä lehmistä 13 tuli omalta kotitilalta. Näin pääsimme hyvään alkuun”, Pirttiniemi kertoo.

    Kehittämisen tahti oli rivakka. Lehmämäärä kasvoi nopeasti noin kuuteenkymmeneen ja vuonna 2011, vain vuosi pihaton valmistumisesta, tilalla otettiin käyttöön toinen robotti. Tuolloin lehmäluku nousi sataan kahteenkymmeneen.

    ”Vauhti oli kova ja tekemisen palo valtava. Vuonna 2015 otimme käyttöön myös kolmannen robotin. Hurjimmillaan lehmämäärä kävi 165:ssä”, Pirttiniemi sanoo.

    Sukupolvenvaihdoksen jälkeen tilan maidontuotanto aloitettiin täysin tyhjästä. Kova työ on kantanut hedelmää, sillä tilalle on kertynyt kaiken kaikkiaan 11 satatonnaria.
    Sukupolvenvaihdoksen jälkeen tilan maidontuotanto aloitettiin täysin tyhjästä. Kova työ on kantanut hedelmää, sillä tilalle on kertynyt kaiken kaikkiaan 11 satatonnaria. Kuva: Anne Anttila

    Kiivas työtahti ja kehittämisen myötä kasvanut taloudellinen kuormittavuus verottivat jaksamista.

    ”Aloitin vuoden 2020 psykiatriselta osastolta. Olin täysin loppu. Seinä tuli sellaisella voimalla vastaan, että elämänhallinta lipesi täysin lapasista. Oireilin jopa fyysisesti ja pahimmillaan diagnosoin itselle jopa 17 eri syöpää”, Pirttiniemi kertaa hiljaisena.

    Asiantunteva hoitopolku sekä perheen tuki nostivat Marin kuitenkin takaisin kovalle maalle.

    ”Olin viisi kuukautta täysin ’vilttiketjussa’. Sain täydellisen toipumisrauhan, sillä isäntä sekä kaksoissiskoni Sari Heinonen ottivat täyden vastuun tilan töistä. Hyvä tukiverkosto sekä avoin ja kannustava ilmapiiri nousivat toipumismatkani aikana todella suureen arvoon.”

    ”Olen edelleen yhtä hyvä ihmisenä, vaikka en vaadi itseltäni enää ympärivuorokautista puurtamista.”

    Mari Pirttiniemi

    Loppuun palaminen oli Mari Pirttiniemen kohdalla opettavainen ja käänteen tekevä matka oman peilikuvan äärelle.

    ”Työuupumus oli kaikessa raadollisuudessaan hyvin puhdistava kokemus. Samalla se oli uuden alku. Nyt osaan tunnistaa omat rajat ja ennen kaikkea voimavarani. Olen edelleen yhtä hyvä ihmisenä, vaikka en vaadi itseltäni enää ympärivuorokautista puurtamista. Elämäni on nyt paljon keveämpää ja mukavampaa. Jopa suhteet läheisiin ovat vahvistuneet”, Pirttiniemi luonnehtii.

    Pakollinen pysähtyminen avasi ovia myös uusien asioiden äärelle.

    ”Olen aina ollut rohkea tekemisissäni, mutta romahduksen jälkeen sain itselleni aivan uudenlaista itsevarmuutta. Niinpä tein normaalista poikkeavan ratkaisun ja vähensin karjaa. Tällä hetkellä maitoa tuotetaan kahden robotin ja 110 lehmän voimin. Tulevaisuudessa karjamäärä voi edelleen pudota, sillä navettapuoli on nykyään täysin minun vastuullani.”

    ”Tein normaalista poikkeavan ratkaisun ja vähensin karjaa.”

    Mari Pirttiniemi

    Vielä muutama vuosi sitten karjamäärän vähentäminen ei olisi ollut mahdollista.

    ”Taloustilanne ei sallinut minkäänlaisia muutoksia, ei suuntaan eikä toiseen. Kymmenen pitkää vuotta olimme myös taloudellisesti niin lujilla, että jokainen sentti revittiin omasta selkänahasta ja samalla pelättiin pahinta.”

    Pirttiniemen mukaan tila pyritään pitämään elinkelpoisena, vaikka työtaakkaa ei enää kasvateta.

    ”Vahvoihin investointeihin ei lähdetä. Maitoa tuotetaan pehmeällä rytmillä ja mahdollisimman stressittömästi. Nyt on aika nauttia onnistumisista ja olemassa olevista saavutuksista.”

    Karjaihmiseksi tunnustautuva Pirttiniemi tunnetaan myös taitavana konenaisena.

    ”Täytettyäni 40 lupasin itselleni, että opettelen joka vuosi yhden uuden taidon. Niinpä olen opetellut muun muassa hitsaamaan ja ajamaan ajosilppuria.”

    Pirttiniemi taitaa myös koneiden korjaus- ja huoltotoimet.

    ”Jos osaa hajottaa, osaa myös korjata. Hyllyssä on aina sen verran varaosia, että myös lypsyrobottien perushuollot pystyn tekemään itse. Säästyneillä huoltokustannuksilla voin ostaa itselleni vaikka pienen palkintomatkan ulkomaille.”

    Työuupumus opetti nauttimaan arjen pienistä ihmeistä, mutta hankkimaan myös elämää kannattelevia elämyksiä.

    ”Enää en pode huonoa omatuntoa päivänokosista enkä edes pienistä iltavapaista. Saan voimaa työstä, mutta rakastan myös kokemuksien metsästystä. Vuoden voimaannuttavimpiin hetkiin lukeutuu muun muassa ulkomaanmatka naiskollegoiden kanssa. Tavoitteenamme on kiertää kaikki välimeren saaret. Uskon, että tavoite toteutuu, sillä elän tällä hetkellä unelmaani ja nautin elämäni parhaimmista vuosista.”

    Pirttiniemen tila

    Maidontuotantotila, Virrat

    Sukupolvenvaihdos 2008

    Yrittäjäpari Mari ja Jouni Pirttiniemi

    Lehmiä 110, valtarotu holstein

    Satatonareita 11, karjassa 1

    Peltoala 110 hehtaaria (sis.vuokramaat)

    Metsää 90 hehtaaria

    Työntekijöitä 1

    Erikoista: Isäntäpari harrastaa SM-tason Tractor Pullingia

    Lisää aiheesta
    • Noin joka neljännellä suomalaisella on todennäköinen työuupumus. Ihminen pärjää työssään, mutta kärsii jatkuvasti uupumusoireista, selviää Työterveyslaitoksen sivuilta.

      Hyvinvointi | Työuupumus vastaa pahimmillaan masennusta, mutta tästä syystä sitä ei pidetä sairautena Suomessa

      Tilaajalle
    • Psykoterapeutti ja työnohjaaja Jari Hautamäki on vuosien varrella tavannut paljon työuupuneita. Hänestä työuupumus voisi olla virallinen diagnoosi. ”Se auttaisi ihmisiä hyväksymään tilanteensa ja antaisi luvan toipua.”

      Maatalousyrittäjät | Työuupumus pakottaa pysähtymään – ”Pahinta on, jos asioille ei tee mitään”

    • Kansaedustaja Antti Kangas on toistaiseksi sairauslomalla työuupumuksen vuoksi.

      Politiikka | ”Hoitaja sanoi: Nyt olisi ihan oikeasti syytä jäädä pois töistä” ‒ kansanedustaja Antti Kangas kertoo työuupumuksestaan, mutta vasta aivotärähdys pysäytti

    • Psykoterapeutti Giorgio Grossi, lääkäri Lotta Sjunnesson ja Jens Persson sekä toimittaja Sofia Rågenklint keskustelevat uupumuksesta.

      Radio ja TV | Moni kokee työuupumuksen, mutta se ei ole virallinen sairaus Suomessa – Ruotsissa on toisin

    • Työterveyslaitoksen tutkimuksesta selviää, että suomalaisten työhyvinvoinnin heikkenevä trendi jatkuu. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Yhteiskunta | Jo joka kymmenes suomalainen on todennäköisesti työuupunut – "Työn imun tasossa ei ole juhlimista"

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle