• Syysviljojen siementen kysyntä on tavanomaisella tasolla − viime syksyn märkyys ei vaikuta ainakaan toistaiseksi

    Viime syksyn märkyys ja sen johdosta mahdollisesti varastoon jääneet kylvösiemenet eivät ole näkyneet syysviljojen kylvösiemenkaupassa ainakaan toistaiseksi. Jos mielii uusia lajikkeita syyskylvöön, kannattaa olla ajoissa liikkeellä.
    Tilaajalle
    Syysviljojen kysynnässä näkyy viime syksyn märkyys eli viljelijöiden varastoissa voi olla ylivuotista kylvösiementä. Kuvituskuva.
    Syysviljojen kysynnässä näkyy viime syksyn märkyys eli viljelijöiden varastoissa voi olla ylivuotista kylvösiementä. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Kasvintuotanto
    11.8.202417:00
    Piia Lehojärvi

    Syysviljojen kysyntä on tänä kesänä ollut tavanomaista, sanoo Tilasiemenen toimitusjohtaja Antti Ollilla.

    Peltosiemeneltä kerrotaan, että viljelijöiden varastoon jäänyt siemen saattaa hiukan vaikuttaa kysyntään. Osa syysviljoista jäi viime syksynä kylvämättä märkyyden vuoksi.

    ”Vilkkain kysyntä on kuitenkin vasta elokuussa”, Peltosiemenen toimitusjohtaja Timo Uusi-Rauva vastaa sähköpostitse MT:lle.

    Jos ylivuotista siementä on varastossa, kannattaa tarkkana olla erityisesti hybridirukiin kanssa.

    ”Itävyys kannattaa tutkia, sillä se laskee hybridirukiilla nopeasti”, Ollila muistuttaa.

    ”Suurin osa uuden sadon kylvösiemenistä on edelleen kasvussa pellolla.” Antti Ollila

    Siemeniä löytyy vielä tälle syksylle hyvin. Uusimpien lajikkeiden kanssa kannattaa kuitenkin olla ajoissa liikkeellä, sillä esimerkiksi syysvehnistä Ibarra ja KWS Emerick loppuvat ensimmäisenä, Peltosiemenen Uusi-Rauva varoittaa.

    ”Syyskuussakin myydään vielä etenkin syysvehnää, varsinkin jos kylvösäät ovat hyvät.”

    Tilasiemenen Ollilan mukaan ylivuotista kylvösiementä on saatavilla, mutta ei isoja määriä.

    ”Suurin osa uuden sadon kylvösiemenistä on edelleen kasvussa pellolla”, Ollila sanoo.

    Syysruisvehnälajikkeet ovat viljelyvarmoina hyvä vaihtoehto kotieläintiloille. Arkistokuva.
    Syysruisvehnälajikkeet ovat viljelyvarmoina hyvä vaihtoehto kotieläintiloille. Arkistokuva. Kuva: Fanny Niittymaa

    Syysruisvehnä kiinnostaa viljelijöitä, ja sen kysynnän odotetaan kasvavan.

    ”Nykyiset lajikkeet ovat viljelyvarmoja. Kun kevätviljat kärsivät usein äärevistä olosuhteista, syysruisvehnä on hyvä ja satoisa vaihtoehto kotieläintiloille”, Ollila kuvailee.

    Sen sijaan syysohralle Ollila ei povaa tällä hetkellä valtavaa menestystä. Kylvöalat ovat pyörineet vain reilussa 1 000 hehtaarissa, kun esimerkiksi syysruisvehnäala on kuusinkertainen.

    ”Syysohran talvehtiminen on heikohkoa, eikä oikein olla löydetty viljelyvarmaa lajiketta.”

    Syysvehnän kysyntä on pysynyt tasaisena. Tänä vuonna syysvehnän kylvöala oli noin 56 000 hehtaaria. Todennäköisesti eniten viime syksynä jäi kylvämättä juuri syysvehnää.

    Tulevan syksyn kylvösiemenen kysynnässä se ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole näkynyt.

    Rukiin kysyntä on niin ikään tasaista, joskin enenevissä määrin siirrytään populaatiorukiista hybridirukiiseen. Tänä vuonna jo noin kolmannes rukiin kylvöalasta oli hybridiruista, kertoo Ollila.

    Myös syysöljykasvien kysyntä on pysynyt tavanomaisessa.

    Olosuhteet syksyn kylvöjä varten ovat vaihtelevat.

    Ensimmäisiä aikaisia monitahoisia ohria oli Ollilan mukaan jo viime perjantaihin mennessä puitu, mutta toisaalta erityisesti kevätviljakasvustoissa on ollut jonkin verran jälkiversontaa. Tällöin ikkuna syyskylvöille on avoinna hiukan lyhyemmän ajan.

    Paljon riippuu siis kylvöajankohtaan osuvasta säästä.’’

    Lisää aiheesta
    • Västankvarnin koetila kävi kylvämässä ruudut 29. toukokuuta. Kylvön jälkeisenä päivänä satoi 40 milliä ja koko pelto oli hetken veden alla.

      Kasvintuotanto | Maatilapakkaamo perusti oman lajikekokeen – yhteydenottoja alkoi tulla heti tiedon levittyä

      Tilaajalle
    • Arviot kotimaan viljasadosta ovat vielä epävarmoja, mutta sadon odotetaan olevan melko normaali ja ylittävän siten kotimaisen kulutuksen. Maailmalle on ennustettu ennätyssatoa, mutta myös kulutus nousee uuteen ennätykseen.

      Maatalous | Itämeri-vähennys painaa taas tulevana talvena kotimaan viljan hintoja

      Tilaajalle
    • Jos pellolla on paljon maan kasvukuntoa ja vesitaloutta koskevaa perusparannusvelkaa, on esimerkiksi viherlannoitusnurmi tai maanparannuskasvit yhdistettynä pellon kunnostustoimiin kannattavampaa kuin viljan viljely.

      Kasvintuotanto | Pellon tuottokyky syytä ottaa pohjaksi kannattavalle viljelylle − tärkeää on myös osata jättää turhat toimenpiteet tekemättä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    syysvilja
    kylvösiemen
    maatalous
    siemenkauppa
    rukiinviljely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle