Viljelijät muistuttavat, että turvepeltoja tarvitaan ruoantuotantoon ja omavaraisuuden turvaamiseen. Päästövähennystoimet pitää pystyä kohdentamaan joutomaihin aktiiviviljelyssä olevien lohkojen sijaan. Kuva: Timo Villanen
Päästölähteiksi syytetyt turvepellot parantavat Suomen ruokaturvaa – ”Syyllinen on aina tiedossa, se on maatalous, syyte vain vaihtuu”
Turvemaiden käyttö on aluepoliittinen kysymys, jolla turvataan omavaraisuuden kannalta tärkeä maidon ja naudanlihan tuotanto niiden vahvoilla alueilla, erityisesti Pohjanmaalla ja Savossa, muistuttavat tuottajat.
Päästökeskustelussa huomiota tulisi kiinnittää enemmän fossiilisen energian vähentämiseen luonnonkierrossa vapautuvien päästöjen sijasta, toteaa lapinlahtelainen Mikko Piippo. Kuva: Timo VillanenTurvepellot tuottavat maatalouden päästöistä valtaosan. Niihin kohdistuu useita tutkimushankkeita, joissa aktiivisilla tiloilla on keskeinen rooli käytännön ja teorian yhteensovittamisessa.
Siikajokinen Ville Junnila viljelee Pohjois-Pohjanmaan turvevaltaisilla mailla tilaa, joka oli mukana turvepeltojen päästöjen vähentämistä tutkivassa Omaihka-hankkeessa. Junnila lähti hankkeeseen, koska tietoa turvepeltojen päästöistä tarvitaan ilmastopoliittisen päätöksenteon tueksi.
”Keskustelu pyörii nyt turvemaiden vettämisessä tai metsityksessä. Turvemaat nähdään vain päästölähteinä ja niiden merkitys ruoantuotannolle tuntuu unohtuvan”, Junnila sanoo.
Junnilan tilan tuotannossa olevista pelloista yli 60 prosenttia on eloperäistä maata.
”Jo turvepellon käsite on epäselvä. Tulkinnanvaraista on, onko multamaa turvepeltoa. Se on kysymys, josta tilani tulevaisuus on kiinni.”
”Turvetuotannon loppuminen on iso isku. Nyt uhkaavat turvemaiden peltojen ja metsien käytön rajoitukset. Aluepoliittisesti on mietittävä, mitä täällä sitten tehdään ja millä eletään, jos kaikki tuotanto kielletään.” Ville Junnila.
Junnilan mielestä turvepeltokysymyksen alueellisuutta ei keskustelussa ymmärretä.
”Jos Suomen peltoalan 10 prosentin turvepelto-osuus olisi jakautunut tasaisesti koko maahan, mitään ongelmaa ei olisi. Se on kuitenkin keskittynyt alueellisesti.”
Runsaiden turvemaiden seuduilla Pohjanmaalla ja Savossa on paljon maidon ja naudanlihan tuotantoa voimakkaasti kehittäviä tiloja, muistuttaa Junnila.
”Siikajoki on maan neljänneksi suurin naudanlihan tuottaja. Täällä on vauhti päällä tuotannossa, ei todellakaan olla kituvia alueita, kuten turvemaista kuulee sanottavan. Myös turvealueiden viljatiloilla pitää olla mahdollisuus kehittyä”, hän jatkaa.
Junnila muistuttaa turvemaiden käytön aluepoliittisesta vaikutuksesta.
”Turvetuotannon loppuminen on iso isku. Nyt uhkaavat turvemaiden peltojen ja metsien käytön rajoitukset. Aluepoliittisesti on mietittävä, mitä täällä sitten tehdään ja millä eletään, jos kaikki tuotanto kielletään. Alueen asukkaille pitää olla kuitenkin työtä ja elinkeino.”
Turvepelloissa ei ole kyse vain uusista raivioista. Tilan ruoantuotanto perustuu vanhoille turvepelloille, joista iso osa on raivattu ennen sotia.
”Eloperäisten maiden lohkot on meillä laajimmat, tuottoisimmat ja sijainniltaan parhaat. Niiden viljely vaatii kivennäismaata vähemmän tuotantopanoksia ja kylvömuokkauksen tarve on vähäinen. Turvemaat ovat satovarmoja ja niiden satopotentiaali paranee ajan kuluessa turpeen hajotessa.”
Junnila penää keskustelulta kokonaisuuksien huomioimista.
”Nyt keskitytään turvepellon päästölukuihin tarkastelematta laajempia kokonaisuuksia, edes tilakohtaisesti.”
Lapinlahtelainen Mikko Piippo viljelee yhdessä puolisonsa Jaana Piipon kanssa noin 300 hehtaarin luomutilaa. Aktiivisesti alan kehitystä seuraava pari toivoi Omaihka-hankkeelta konkreettisia keinoja turvemaidensa päästövähennyksiin.
”Tutkimus on kuitenkin niin alkutekijöissään, että tuloksia ei käytäntöön juuri saatu”, Mikko Piippo toteaa.
”Ensimmäinen tenkkapoo tulee turvemaiden luokittelussa. On lohkoja, joissa 20 hehtaarin kivennäismaan keskellä on saarekemaisesti turvemaata. Miten ne luokitellaan? Turve ei jakaannu Suomessa tasaisesti alueittain eikä tiloittain”, havainnollistaa Mikko Piippo.
”Vesistönsuojelutoimenpiteet on unohdettu täysin ja puhutaan vain ilmastosta. Turvemaat on nyt otettu kohteeksi. Tässä on koulukiusaamisen makua. Syyllinen on aina tiedossa, se on maatalous, syyte vain vaihtuu. Se on rajua henkisellä tasolla”, Mikko Piippo sanoo. Kuva: Timo VillanenPäästövähennystoimenpiteiden on perustuttava vapaaehtoisuuteen ja niistä on saatava riittävä korvaus.
”Pitää myös olla mahdollisuus kohdentaa päästövähennykset tilakohtaisesti järkevimmällä tavalla. Esimerkiksi metsittämällä korvaava määrä joutomaata.”
Eurot toimenpiteisiin on saatava markkinoilta ja toiminnan pitää olla kannattavaa.
”Investoinnit ja tuotannon alennus eivät motivoi ilman konkreettista hyötyä. Asioihin tarvitaan myös joustoa. Nyt ei auta, vaikka maillamme 90 prosenttia tehdään oikein ja kivennäismaat sitovat lisää hiiltä, 10 prosenttia alasta kattavat turvemaat ovat laskennassa tilan ongelma”, hän kuvaa.
Piippo korostaa, että turvemaat on otettu viljelyyn tarpeesta ja ilmastotoimet on kohdennettava tuottamattomille lohkoille.
”Päästölaskelma ei ole oikeudenmukainen. Tukikelpoinen pelto, joka on vaikkapa 15 vuotta ollut pois ruoantuotannosta vaikuttaa yhä laskennallisesti ruoantuotannon päästöihin. Mutta eiväthän ne ole ruoantuotannon päästöjä, vaan järjestelmäpäästöjä. Järjestelmä mahdollistaa näennäisviljelyn, joka vie peltoalaa pois tuotannosta ja sekoittaa peltomarkkinaa. Se on järjestelmän vika, ei tuottajan.”
Piippo vaatii toimenpiteisiin pitkäjänteisyyttä. Ohjelmakauden mittaisissa pätkissä toimiminen ei tue sitoutumista toimenpiteisiin.
”Vesistönsuojelutoimenpiteet on unohdettu täysin ja puhutaan vain ilmastosta. Turvemaat on nyt otettu kohteeksi. Tässä on koulukiusaamisen makua. Syyllinen on aina tiedossa, se on maatalous, syyte vain vaihtuu. Se on rajua henkisellä tasolla.”
- Osaston luetuimmat
