

Yhdysvaltain ja Iranin sota ja sen aiheuttama Hormuzinsalmen sulku ovat nostaneet lannoitteiden ja polttonesteiden hintoja rajusti koko Euroopassa.
Erityisesti maatalouskoneissa pääsääntöisesti käytetyn dieselin hinta on noussut pilviin.
Kansallisen kriisituen salliminen on osa toukokuussa julkaistua EU-komission lannoitestrategiaa.
EU-komissio päätti huhtikuussa, että jäsenmaat voivat antaa suoraa tukea niille talouden aloille, jotka kärsivät eniten Hormuzinsalmen sulusta.
Kansallisen kriisituen salliminen on myös osa toukokuussa julkaistua komission lannoitestrategiaa.
Espanja käyttää nyt ensimmäisenä näitä joustoja hyväkseen ja maksaa mineraalilannoitteiden sekä dieselin korkean hinnan kuristamille viljelijöille yhteensä 554 miljoonaa euroa suoraa tukea.

Tästä potista noin 54 miljoonaa euroa on dieseltukea. Sitä maksetaan 20 senttiä litralta.
500 miljoonaa suunnataan lannoitetukeen, jota espanjalaiset tuottajat voivat saada 22‒55 euroa hehtaarilta aina 300 hehtaariin asti.Molempia tukia voi saada kuluvan vuoden loppuun asti.
EU-komission lannoitestrategiaa on arvosteltu, koska siihen on kirjattu kovin vähän konkreettisia keinoja akuutin kriisin helpottamiseksi.
Mikään muu jäsenmaa ei Espanjan lisäksi ole toistaiseksi hyödyntänyt kansallista pelivaraa, jonka komissio nyt poikkeuksellisesti sallii.