• ETT:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu eläinlääkäri Ina Toppari

    ELL Ina Toppari on toiminut Sikavan asiantuntijaeläinlääkärinä lähes kolme vuotta.
    Kuva: ETT
    Maatalous
    3.4.201915:07
    Terhi Torikka

    Eläinten terveys ETT Ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu eläinlääketieteen lisensiaatti Ina Toppari. Nimitys kerrotaan ETT:n tuoreessa jäsentiedotteessa.

    Toppari on työskennellyt lähes kolme vuotta yhdistyksen Seinäjoen toimistolla Sikavan asiantuntijaeläinlääkärinä, ja siirtyy nyt uuteen tehtäväänsä samoissa toimitiloissa. Hyviä hakijoita oli jäsentiedotteen mukaan useita.

    Ennen Topparia yhdistystä luotsasi sen koko tähänastisen 25 vuoden historian ajan Pirjo Kortesniemi, joka jäi viime vuoden lopussa sairaseläkkeelle.

    Viime heinäkuusta lähtien toiminnanjohtajan tehtäviä on oman työnsä ohessa hoitanut asiantuntijaeläinlääkäri Olli Ruoho.

    ETT:lle on alkuvuodesta valittu lisäksi myös uusi asiantuntijaeläinlääkäri, jonka toimenkuvana ovat muun muassa tilatason tautiriskien hallintaan, tautisaneerauksiin, rehuhygieniaan sekä tuotantoeläinten terveydenhuoltoon kuuluvat tehtävät nautojen, sikojen ja siipikarjan parissa.

    Tähän tehtävään valittiin 11 hakijan joukosta eläinlääkäri Hertta Pirkkalainen. Hän toimii tällä hetkellä Virossa Tarton maatalousyliopiston tuotantoeläinklinikan pääeläinlääkärinä. Hän aloittaa uudessa tehtävässään ETT:llä elokuun alussa.

    ETT:ssä työskentelee lisäksi kaksi muuta asiantuntijaeläinlääkäriä. Yhdistyksen perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta.

    Yhdistys on päättänyt lakkauttaa sivutoimipisteensä Lievestuoreella. Alun perin Sikavan tarpeisiin perustettu sivutoimipiste päätettiin lakkauttaa maaliskuusta lähtien. Siellä työskennelleet Nasevan ja Sikavan toimihenkilöt ovat siirtyneet tekemään etätöitä kotitoimistoillaan, mistä he käyvät säännöllisesti yhteispalavereissa ETT:n Seinäjoen toimistolla.

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle