• OP: Maatilojen taloudessa on nähtävissä käänne parempaan

    Viime vuodet eivät ole olleet maatiloille helppoja, mutta nyt suunta on kääntymässä parempaan.
    Tilaajalle
    Maatilojen investoinneissa on nähtävissä piristymistä, arvioi OP:n Teppo Pöllänen. Okra-näyttelyssä uudet koneet kiinnostivat.
    Maatilojen investoinneissa on nähtävissä piristymistä, arvioi OP:n Teppo Pöllänen. Okra-näyttelyssä uudet koneet kiinnostivat. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous|Maatalous
    10.7.202504:00
    Tuure Kiviranta

    Maatilojen taloustilanne on kohenemaan päin, sanoo OP:n maa- ja metsätalousasiakkaista vastaava johtaja Teppo Pöllänen.

    Viime vuodet eivät ole olleet helppoja. Tuotantopanosten hinnat nousivat huomattavasti vuonna 2022, kun Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan heilutti pahoin markkinoita.

    Sen jälkeen korot nousivat ja maatiloihin vaikutti lisäksi tukimaksuaikataulun muutos vuonna 2023 cap-ohjelmakauden vaihtuessa.

    Maatiloilla lainojen maksuvauhti on pysynyt hyvänä, Pöllänen kertoo.

    Lisäksi Suomen Pankin tiedot maatilojen luotoista kertovat lievästä käännöksestä parempaan, Pöllänen sanoo.

    Suomen Pankin mukaan maatilojen hoitamattomien lainojen määrä ja suhteellinen osuus ovat laskeneet kuluvana vuotena.

    ”Viime vuonna luottojen myöntäminen kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna.”

    Teppo Pöllänen

    Maatilojen investoinneissa on nähtävissä piristymistä.

    Viime vuonna luottojen myöntäminen kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna, Pöllänen kertoo.

    Tällä hetkellä investointeja on vireillä ja hankkeita menee eteenpäin.

    Sää vaikuttaa maatalouden kannattavuuteen paljon, Pöllänen muistuttaa. ”Loppuvuosi näyttää, millainen koko vuodesta tulee.”

    ”Merkittävä osa lyhennyspäivistä alkaa olla muokattu uuteen tukikalenteriin sopiviksi.”

    Teppo Pöllänen

    Syksyllä 2023 maataloustukien maksuaikataulu muuttui ohjelmakauden vaihtumisen myötä.

    Tukivuoden ensimmäiset maksut siirtyivät edellistä kautta myöhäisemmiksi.

    Siitä seurasi vaikeuksia osalle tiloista, kun lainojen lyhennyspäivät oli ajoitettu vanhan tukikalenterin mukaisiksi.

    Nyt merkittävä osa lyhennyspäivistä alkaa olla muokattu uuteen tukikalenteriin sopiviksi, Pöllänen kertoo.

    ”Jos syksyn lyhennyserä näyttää ylivoimaiselta, niin ajoissa yhteys pankkiin tilanteen ratkaisemiseksi”, hän muistuttaa.

    Lisää aiheesta
    • Tuotantosuunnista ryhmä muut nautatilat kokee taloustilanteensa tällä hetkellä huonoimmaksi. Lähitulevaisuudessa nautatilat näkevät kuitenkin tilanteensa aavistuksen paranevan nykyisestä.

      Maatalous | Viljelijät kokevat taloutensa heikentyneen – näin eri tilat vastaavat taloustilanteestaan

      Tilaajalle
    • Peltotyökoneiden hankinta lähivuosina kiinnostaa 22 prosenttia viljelijöistä ja traktorin hankinta 12 prosenttia.

      Maatalous | Neljännes viljelijöistä kohdannut rahoitusongelmia – näin moni haaveilee traktorin vaihtamisesta

      Tilaajalle
    • Torstaina maksuun tuli muun muassa 95 prosenttia luonnonhaittakorvauksesta. Korvauksen avulla turvataan maataloustuotannon jatkuminen ja maatalousmaan säilyminen viljelykäytössä.

      Maatalouspolitiikka | Maataloustuet maksettiin tänä vuonna täsmälleen aikataulun mukaisesti

    • Antti Kurvinen tulossa MTK:n valtuuskunnan kokoukseen keskiviikkona.

      Maatalouspolitiikka | Tuet aikaistuvat, mutta vain osittain: 140 miljoonaa maksetaan marraskuussa - työ ei edennyt Kurvisen odotusten mukaisesti

    Artikkelin aiheet
    maatilojen taloustilanne
    maatalous
    OP Ryhmä
    Teppo Pöllänen
    Suomen Pankki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen