• Eläinsuojelulain uudistus lykkääntyy vuodella

    Lakihankkeen aikataulu siirtyy maakuntauudistuksen kanssa samaan tahtiin.
    Eläinsuojeluviranomaisten tehtävistä osa siirtyy maakunnille.
    Eläinsuojeluviranomaisten tehtävistä osa siirtyy maakunnille. Kuva: Antti Varonen
    Maatalous
    9.3.201715:30
    Henrik Hohteri

    Eläinsuojelulain uudistus lykkääntyy vuodella.

    "Valmisteltuun lakiluonnokseen pitää tehdä muutoksia viranomaisrakenteen muuttumisesta johtuen. Jatkossa monessa tilanteessa maakunnan viranomainen on toimijana. Nyt valmistellaan väärältä pohjalta toimivaltaisia viranomaisia", kertoo eläinlääkintöylitarkastaja Susanna Ahlström maa- ja metsätalousministeriöstä.

    Uuden lain piti astua voimaan vuonna 2018, uusi tavoite on vuoden 2019 alusta.

    Aikataulun muutos johtuu maakuntauudistuksesta. Maakuntauudistus muuttaa viranomaisvastuita myös eläinsuojeluasiassa, joten laki olisi alkuperäisessä aikataulussaan vanhentunut nopeasti voimaantulon jälkeen.

    Lain muuttaminen jälleen olisi teettänyt huomattavasti ylimääräistä hallinnollista työtä.

    Artikkelin aiheet
    eläinsuojelulaki
    maakuntauudistus
    lainsäädäntö
    Maa- ja metsätalousministeriö
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle