Maa- ja metsätalousalojen toisen asteen koulutuksiin haki viime vuonna ensisijaisena hakukohteena 1 716 opiskelijaa. Määrä on noin sata opiskelijaa vähemmän kuin vuonna 2021. Opiskelupaikan vastaanottaneiden määrä laski vain 27 opiskelijalla. Vipunen-palvelusta löytyvissä tilastossa ovat mukana myös oppisopimuskoulutuksiin hakeneet.
Viime vuonna maa- ja metsätalousalalta valmistui toisen asteen koulutuksista yhteensä 3 372 uutta ammattilaista. Määrä on noin 200 henkilöä enemmän kuin vuonna 2021. Valmistuneiden määrä on viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana vaihdellut jonkin verran välillä nousten ja välillä laskien.
Ammattikorkekouluihin (AMK) maa- ja metsätalouden koulutusaloille ensisijaisia hakijoita oli viime vuonna 177 enemmän kuin vuonna 2021. Opiskelupaikan alan AMK-koulutuksessa otti vastaan 24 opiskelijaa vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Alan ammattikorkeakouluopinnoista valmistuneiden määrä on viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana laskenut tasaisesti noin 10–30 henkilöä vuodessa. Vuonna 2021 maa- ja metsätalousaloilta valmistui 501 opiskelijaa. Koulutukseltaan suurin osa heistäon agrologeja tai metsäinsinöörejä. Maatalousalan valmistuneiden määrä on laskenut enemmän ja metsäpuolen pysynyt tasaisempana.