• Poikkeuksellisen runsaat sateet ovat osuneet pääsiäiselle – näin ne vaikuttavat peltoviljelyyn

    Varsinais-Suomen ja eteläisen rannikon seudulla on satanut runsaasti pääsiäisen aikana aiempiin vuosiin verrattuna.
    Mynämäellä syysviljat kaipasivat jo vettä huolestuttavan kuivuuden vuoksi, kertoo MTK-Varsinais-Suomen aluepäällikkö. Kuvituskuva.
    Mynämäellä syysviljat kaipasivat jo vettä huolestuttavan kuivuuden vuoksi, kertoo MTK-Varsinais-Suomen aluepäällikkö. Kuvituskuva. Kuva: Esko Keski-Vähälä
    Maatalous|Sää
    21.4.202514:10
    Janica Pörhönen

    Ilmatieteen laitoksen meterologin Sini Jääskeläisen mukaan Varsinais-Suomen ja eteläisen rannikon tuntumaan on osunut kovia sademääriä aiempiin keväisiin verrattuna. Kevät on Suomessa tilastollisesti kuivinta aikaa.

    Sateet ovat tulleet etenkin pääsiäislauantain ja -maanantain välisenä aikana. Suurin sadekertymä mitattiin tällä aikavälillä Ahvenanmaalla Löngnäsin satamassa, 43,1 millimetriä.

    Runsaat sademäärät johtuvat Jääskeläisen mukaan aiemmasta hyvin lämpimästä säärintamasta. Esimerkiksi keskiviikkona lämpötila kohosi yli 20 asteen etenkin eteläisessä ja läntisessä Suomessa.

    ”Tällainen lämmin ilma kykenee sitomaan enemmän kosteutta”, Jääskeläinen kertoo runsaiden sateiden aiheuttajasta.

    Runsaat sateet pääsiäisenä johtuvat aiemmasta hyvin lämpimästä kelistä, meterologi kertoo.
    Runsaat sateet pääsiäisenä johtuvat aiemmasta hyvin lämpimästä kelistä, meterologi kertoo. Kuva: Jarkko Sirkiä

    MTK-Varsinais-Suomen aluepäällikkö Anu Ellä näkee sateet posiitiviseksi syysviljoille ja monivuotisille kasveille, kuten nurmelle. Syysviljat ovat lähteneet sateiden myötä hienosti kasvamaan, kun ravinteet ovat edenneet pelloilla.

    ”Nyt pääsiäisenä on satanut tasaisesti. Jos koko sademäärä olisi tullut yhdellä kertaa, se olisi ollut paha juttu”, Ellä sanoo.

    Ellä kertoo, että Mynämäellä syysviljat kaipasivat jo vettä huolestuttavan kuivuuden vuoksi.

    ”Sunnuntain sadekertymä oli meillä noin 30–35 millimetriä.”, Ellä sanoo.

    Ellän mukaan sateet ovat tosin keskeyttäneet kylvöt hetkeksi. Viljelijöillä on tiedossa hetki odottelua.

    Ellän mukaan peltoviljelylle on kuitenkin sateiden myötä hyvät edellytykset, jos lämpötila nousee lähipäivinä.

    Hänen mukaansa runsaat sateet ovat riski ainoastaan sellaisille pelloille, joilla on jo entuudestaan vesitalousongelmia. Sellaisilla pelloilla vesi voi alkaa seistä ja on riski liettymiseen.

    Ellä tosin myöntää, että jos vettä sataisi pitemmän aikaa koko ajan vain lisää, se muodostuisi haasteeksi.

    ”Tämä sade oli kuitenkin hyvästä ja lisääkin sadetta tarvitaan erityisesti kuiville savimaille.”

    Ellä suosittelee viljelijöitä tarkkailemaan peltojaan vesitalousongelmien varalta.

    ”Jos lätäköitä on kertynyt pellolla, tavallisesti ne lähtevät nopeasti painumaan maahan. Mutta jos vesi jää useiksi päiviksi seisomaan pellolle, se kertoo vesitalousongelmasta”, Ellä sanoo.

    Runsain havaittu sademäärä Suomessa 48 tunnin aikana

    Ahvenanmaa Longnäsin satama 43,1 mm

    Salo Kärkkä 42,4 mm

    Lohja Porla 39,5 mm

    Kaarina Yltöinen 39,4 mm

    Salon lentokenttä 36,9 mm

    Tiedot on kerätty aikavälillä 19.4.2025 kello 11 21.4.2025 klo 11 saakka.

    Lähde: Ilmatieteen laitos.

    Lisää aiheesta
    • Kultivoitua peltoa tasattiin kylvöä varten eilen Juvan tilalla Varsinais-Suomen Pöytyällä. Tänään maahan laitetaan Pioneer-kevätrapsia.

      Kasvintuotanto | Kevätrapsin kylvö alkoi ennätysaikaisin Pöytyällä – ”Tosi kuivaa on”

    • Enää vain 13 prosenttia maatalousmaasta kynnetään ennen talvea. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | Kyntö on käynyt harvinaiseksi, suurin osa pelloista kasvipeitteisiä yli talven

    • Suomen pelloilla ei vielä toviin ole täysi tohina päällä. Halikossa kylvettiin viime vuonna 5. päivä toukokuuta.

      Maatalous | ATL: Eteläisen Ruotsin pellot kohta kylvetty

    • Tänä vuonna sokerijuurikkaan viljelyalan arvioidaan ylittävän 15 000 hehtaarin rajan.

      Maatalousyrittäjät | Sokerijuurikasta tulossa kylvöön ennätysala

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita