• Irlantilaistuottaja painottaa kustannusten hillintää

    Maatalous
    10.6.201316:00
    MT toimitus

    DRUMREE, IRLANTI (MT)

    Kustannusten hillintä on avain kannattavaan maidontuotantoon.

    Näin uskoo ainakin Dublinin luoteispuolella 180 lehmän lypsytilaa isännöivä David Hannon. Vajaan 100 hehtaarin tila on irlantilaisittain iso. Keskimäärin maan tiloilla on lehmiä 50 ja hehtaareita runsaat 30.

    Lehmien ruokinta perustuu Hannonin tilalla mahdollisimman pitkälle kiertävään laidunnukseen. Lehmät ovat ulkona helmikuun puolivälistä joulukuun puoleen väliin saakka. Pihattoaikana lehmät ruokitaan säilörehulla, jota tehdään kaksi kertaa kesän aikana. Valmisrehua käytetään korkeintaan kymmenes lehmän ruokavaliosta.

    ”Nurmipohjaisen ruokinnan etu on edullisuus ja pienempi työmäärä. Lehmäthän tekevät työn puolestani”, isäntä tokaisee. Lypsy jää toki hoidettavaksi 20 paikkaisella lypsyasemalla. Tilalla on yksi ulkopuolinen työntekijä.

    Hannonin mielestä turhinta, mihin viljelijä voi rahaa käyttää, ovat kalliit koneet. ”Voi ostaa viimeisintä huutoa olevan robotin ja mennä konkurssiin. Tai sitten voi vain hankkia vehkeet, joilla voi lypsää lehmiä.”

    Nurmiruokinnan varjopuoli on alhainen maitotuotos. Keskimäärin Hannonin lehmät lypsävät noin 5 000 litraa maitoa vuodessa eikä yli 6 000 litran tuotokseen juuri päästä.

    Tuoreen ruohon syöminen on kuitenkin ympäristöystävällinen vaihtoehto ja irlantilaisten mukaan se parantaa naudanlihan ravintoarvoja.

    Hannonin tila ei normaalivuosina ole riippuvainen ostorehujen hinnoista, mutta viime vuonna sääolot olivat niin huonot, että rehua piti ostaa kolmannes lisää.

    ”Maidon tuotantokustannus on noussut 18 sentistä 25 senttiin litralta. Suurin haaste on saada kustannuksia alaspäin.”

    Maidon tuottajahinta Irlannissa on noin 38 senttiä litralta, eli nousseista kustannuksista huolimatta Hannon nettoaa 13 senttiä litralta. Sen päälle tulee EU-tuki, joka maitolitroille jaettuna on noin 2,5 senttiä litraa kohti.

    Hän kuitenkin muistuttaa, että pienemmillä tiloilla kustannusten hillitseminen on vaikeampaa. Suuri osa irlantilaistiloista tekeekin tappiota.

    Isännän mielestä suurin riski tuotantoaan lisäävillä tuottajilla ovat kalliit investoinnit ja niiden myötä ongelmat maksuvalmiudessa. Maatalouspolitiikan puolella haasteita tuovat tiukat fosforirajat ja lisämaan ostamisen vaikeus.

    Finanssikuplan aikana peltomaan hinta nousi Irlannissa jopa 50 000 euroon hehtaarilta. Nyt se on kuitenkin pudonnut puoleen siitä.

    Hannonin maidon jalostavan Lakeland Dairies -osuusmeijerin johtajan Peter Quinnin mukaan Irlannin maataloudella on kuitenkin valoisat tulevaisuuden näkymät.

    ”Maatalous on aina ollut Irlannin talouden selkäranka. Taloustiikerivuosina se vain unohdettiin ja laskettiin kaikki finanssialan ja kiinteistöbisneksen varaan.”

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maidontuotanto
    kustannusten hillintä
    Irlanti
    laidunnus
    maatalous
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle