• Epäpätevät putkiasentajat aiheuttavat päänvaivaa kalkkunatilalla – korkkihippa on asentajien lempileikki

    Utelias kalkkuna saa kaikenlaista aikaan, jos sillä ei ole virikkeitä. Alangon kalkkunatilalla Kurikassa linnut leikkivät esimerkiksi sählypalloilla.
    Alangon tilan lintujen ehdoton suosikki on ketsuppipullon korkki. Yksi lintu nappaa sen nokkaansa ja lähtee juoksemaan pitkin hallia. Parikymmentä muuta ajavat sitä takaa, kunnes joku saa napattua korkin itselleen.
    Alangon tilan lintujen ehdoton suosikki on ketsuppipullon korkki. Yksi lintu nappaa sen nokkaansa ja lähtee juoksemaan pitkin hallia. Parikymmentä muuta ajavat sitä takaa, kunnes joku saa napattua korkin itselleen.  Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Lihantuotanto
    25.12.202211:00
    Maija Ala-Siurua

    Kalkkunat ovat hyvin uteliaita ja toimeliaita lintuja. Kun hallissa käy tekemässä kierrosta, aina joku seuraa ja nokkii saappaiden heijastimia, Mari ja Sami Alanko kertovat. He pitävät kalkkunatilaa Kurikassa.

    Putkiasentajan vikaakin kalkkunoista löytyy, sillä vesinipat saavat kyseenalaista huoltoa nokkaisujen muodossa. Myös ruuvit kiinnostavat ja niitä linnut kykenevät kiertämään auki.

    ”Kumma homma, etteivät ikinä ole niitä kiristämässä”, Sami Alanko nauraa.

    Kun hallissa tekee huoltotöitä, siivekkäät apurit noukkivat työkalut haalareiden taskuista. Joskus on porukalla keksitty, että orsien sijaan voidaan levätä rehuputkien päällä. Huono idea, sillä lopputuloksena on laitteiden rikkoutuminen ja pakollinen paastohetki.

    Jotta parvi jättäisi huoltotoimet vähemmälle, niillä on leluja kuten sählypalloja.

    Ehdoton suosikki on ketsuppipullon korkki, Alangot kertovat. Yksi lintu nappaa sen nokkaansa ja lähtee juoksemaan pitkin hallia. Parikymmentä muuta ajavat sitä takaa, kunnes joku saa napattua korkin itselleen. Ja taas juostaan.

    Kuvaaja ja toimittaja eivät korkkihippaa nähneet, sillä kalkkunahalliin ei päästetä ulkopuolisia. Ovelta saimme kurkata, mutta tiukasti suojavarusteisiin pukeutuneina. Kalkkunoista vierailijat olivat niin mielenkiintoisia, että jos joku kisa olikin meneillään, se keskeytyi hallin oven auetessa. Parvi asteli meitä tervehtimään äänekkäästi kalkattaen.

    Kuten kaikki suomalaiset siipikarjanlihan tuottajat myös Alangot haluavat kaikin tavoin varjella lintujaan taudeilta. Kokonaisen parven sairastuminen vakavaan tautiin olisi valtava taloudellinen katastrofi.

    Ulkokengillä ja -vaatteilla ei mennä tuotantotiloihin ollenkaan vaan sitä varten on omat varusteet. Eteisen ja hallien välisessä tilassa kuljetaan sinne tarkoitetuilla kengillä ja halleja varten on vielä omat jalkineet.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa kalkkunanlihaa tuottaa noin 40 tilaa. Valtaosa niistä on Länsi-Kalkkunan sopimustuottajia.

      Lihantuotanto | Kotimainen kalkkuna ansaitsee käyvän hinnan ja arvostuksen – ”Saamme tehdä ruokaa, kaikille sitä mahdollisuutta ei tule eteen"

      Tilaajalle
    • Lintuinfluenssa on tyypillisesti vesilintujen tauti. Jotkut vesilinnut voivat kantaa tartuntaa itse sairastumatta.

      Maatalous | Uhkaavan lintutaudin kanssa ei ole leikkiminen – tilan oma tautisuojaus kaiken perusta

    • Tanskassa korkapatogeeninen lintuinfluenssa levisi 60 000 kalkkunan tilalle viime tammikuussa. Viranomaisten määräyksestä linnut tapettiin ja raadot hävitettiin.

      Kananmunantuotanto | Näin pieneltä alueelta tulevat maamme kananmunat! Lintuinfluenssa veisi munat sinunkin kaapistasi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kalkkunat
    maatalous
    Kurikka
    lintujen virikkeet
    siipikarjan tuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys