
Pankit suhtautuvat varovaisen myönteisesti uusiin kaupankäyntimalleihin, kuten eläinten huutokauppaan tai tuottajaorganisaatioiden harjoittamaan yhteismyyntiin. Samalla rahoittajat korostavat ennustettavuuden merkitystä.
Naudanlihantuottajat perustivat tuottajaorganisaation, joka tavoittelee entistä avoimempaa kilpailua eläinkauppaan ja lisää vaihtoehtoja tuottajille. Se kuitenkin vaatisi tuottajalta irtautumista teurastamoiden luotoista, ja eläinrahoituksen järjestämistä muualta.
MT kysyi pankkien kantaa eläinrahoituksiin. Pankkien vastauksista käy ilmi, että nykyinen rahoitusjärjestelmä suosii edelleen pitkälti teurastamovetoista mallia.
Säästöpankki Optian luottojohtaja Juha-Antti Puurunen myöntää, että avoin huutokauppamalli lisäisi alan läpinäkyvyyttä ja olisi siten positiivinen asia.
Samalla linjalla on POP Pankki Suomen Osuuspankin toimitusjohtaja Timo Kalliomäki, jonka mukaan avoin hintakilpailu olisi myönteinen asia.
OP Pohjolan maa- ja metsätalouspalveluiden johtaja Teppo Pöllänen sanoo, että sopimustuotanto tuo suunnitelmallisuutta ja ennustettavuutta. Rahoittajan näkökulmasta olennaista on markkinoiden toimivuus ja yritysten kyky harjoittaa kannattavaa liiketoimintaa.
”Emme ota kantaa yksittäisten markkinamallien paremmuuteen. Tuottajan näkökulmasta teurastamon luoton etuna voi olla pitkäjänteisyys sekä varmuus eläinten markkinakanavasta. Toisaalta erilaiset uudet toimintamallit voivat lisätä markkinoiden avoimuutta ja luoda uusia kaupallisia mahdollisuuksia. Molemmissa lähestymistavoissa on omat vahvuutensa ja haasteensa”, Pöllänen sanoo.
”Avoin huutokauppamalli lisäisi alan läpinäkyvyyttä ja olisi siten positiivinen asia.”
Pankit korostavat, että eläinostoihin liittyvää käyttöpääomarahoitusta voidaan myöntää, jos tilan kannattavuus, kassavirta ja vakuudet ovat kunnossa. Käytännössä ongelmia syntyy etenkin voimakkaasti investoineilla tiloilla, joilla on jo paljon velkaa.
POP Pankin Kalliomäen mukaan eläinten vakuusarvo pankille on rajallinen.
”Eläimet ovat yrityskiinnityksen alaista omaisuutta. Yrityskiinnityksen alaisen omaisuuden vakuusarvon määrittely on lailla säädelty, minkä seurauksena eläinten vakuusarvo yrityskiinnityslaskelmassa on matala”, Kalliomäki toteaa.
Säästöpankin Puurunen puolestaan arvioi, että joskus laajentaneilla tiloilla velkamäärä on kasvanut suureksi suhteessa liiketoimintaan ja vakuuksiin.
Pankkien mukaan juuri tästä syystä teurastamojen tarjoama eläinluotto on monille tiloille käytännössä keskeinen rahoitusmuoto.
Osuuspankin Pöllänen arvioi, että nykyisen mallin etuna on vakuuskapasiteetin säästyminen muihin investointeihin.
”Jos eläinhankinnat rahoitetaan pääosin tavanomaisena käyttöpääomarahoituksena, voidaan joutua käyttämään enemmän maatilan muuta vakuusmassaa, mikä voi vaikuttaa myöhempiin investointimahdollisuuksiin”, Pöllänen sanoo.
Naudanlihatuottajien tuottajaorganisaatio tähtää kotimaan markkinoiden lisäksi Eurooppaan. MT kysyi pankeilta, näkevätkö nämä riskejä, jos eläimiä myydään ulkomaisille ostajille.
Säästöpankki ei Puurusen mukaan halua rajoittaa yrittäjän vapauksia.
”Yrittäjä päättää itse, että minne tuotteensa markkinoi”, hän sanoo.
”Kansainväliseen kauppaan liittyy yleisesti esimerkiksi markkina-, valuutta-, logistiikka- ja sopimusriskejä”, sanoo OP:n Pöllänen.
”Rahoittajan näkökulmasta keskeistä on, että riskit tunnistetaan ja niitä hallitaan asianmukaisesti sekä se, että toiminta ei heikennä suomalaisen ruokaketjun toimintavarmuutta tai huoltovarmuutta”, Pöllänen jatkaa.
POP Pankin Kalliomäen mukaan riski liittyy siihen, kuka kantaa mahdolliset luottotappiot.
”Myös vastuullisuusnäkökulma tulee ottaa huomioon”, Kalliomäki korostaa.