• Sähkökatkot mykistävät puhelinliikennettä

    Ylen mukaan matkapuhelinoperaattori Elisalla on alhaalla nelisensataa tukiasemaa lähinnä Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueella.
    Maatalous
    22.11.201514:19
    Terhi Torikka

    Yle kertoo pitkään jatkuneiden sähkökatkojen haittaavan myös puhelinliikennettä. Nelisen sataa matkapuhelinoperaattorien tukiasemaa on alhaalla, lähinnä Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueella.

    Yhden tukiaseman alueella lasketaan olevan noin 100 asiakasta eli pahimmillaan tilanne on koskenut yli 40 000 asiakasta.

    Elisa arvioi, ettei kaikkia vikoja saada korjattua tänään, mutta tilanne saataneen paranemaan huomattavasti.

    Matkapuhelinverkkojen tukiasemat on varmistettu akuilla, jotka kestävät 3-6 tuntia. Ongelmia syntyy, kun sähkökatko kestää pitkään. Kun akkuvarmistuksesta loppuvat tehot, tukiasemat lakkaavat toimimasta.

    Hätäpuhelut pyritään puhelinoperaattorien mukaan turvaamaan ongelmista huolimatta, mutta alueen paloasemat on miehitetty hätätilanteita varten, jos yhteyttä hätäkeskukseen ei saa puhelimitse.

    Verkko-ongelmista kärsiviä neuvotaan kokeilemaan puhelimen käyttöä eri paikoissa, esimerkiksi ulkona, se voi auttaa.

    Juttua päivitetty 13.47: Tukiasemat ovat puhelinyhtiöiden yhteisiä, ongelmia on Elisan lisäksi myös Soneralla ja DNA:lla. Lisätty akkuvarmennuksen kesto.

    Artikkelin aiheet
    sähkökatkot
    Elisa
    matkapuhelinverkko
    Pirkanmaa
    Keski-Suomi
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle