• Rottasota kannattaa – tuoreet oppaat auttavat haittaeläinten torjunnassa

    Huomattava osa eläintiloilla viime vuosina todetuista salmonellatartunnoista on lähtöisin haittaeläimistä kuten jyrsijöistä tai linnuista.
    Rotat paitsi levittävät tauteja myös jyrsivät rehusäkkejä ja sähköjohtoja.
    Rotat paitsi levittävät tauteja myös jyrsivät rehusäkkejä ja sähköjohtoja.  Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Eläintaudit
    28.12.202312:00
    Maija Ala-Siurua

    Jyrsijöiden, lintujen ja hyönteisten torjunta on tärkeä osa eläintilojen tautisuojausta, muistuttaa Eläinten terveys ETT ry.

    Rotat ja hiiret voivat levittää muun muassa salmonellaa ja kampylobakteereja. Myös linnut saattavat tartuttaa tuotantoeläimiin salmonellaa, ja siipikarjatiloille lintuinfluenssa on todellinen riski. Sikatiloille haittaeläinten matkassa saattaa tulla salmonellan lisäksi esimerkiksi sikadysenteria ja trikiini.

    Torjuntatoimiin on ryhdyttävä hyvissä ajoin, ja torjunnan on oltava suunnitelmallista ja järjestelmällistä, ETT muistuttaa. Tuottajien, eläinlääkäreiden ja neuvonnan avuksi ETT onkin laatinut päättyneessä Ruokaketjuhankkeessaan oppaat haittaeläinten torjuntaan.

    Omat oppaat on nauta-, siipikarja- ja sikatiloille. Oppaissa kuvataan erilaisia tapoja suojata tuotantorakennuksia ja niiden lähiympäristöä haittaeläimiltä ja annetaan ohjeita niiden torjuntaan.

    Lisäksi käsitellään haittaeläinten esiintymisen seurantaa, haittaeläintorjuntasuunnitelmaa ja siihen liittyvää kirjanpitoa.

    Haittaeläimiltä suojautuminen nautatiloilla

    Haittaeläimiltä suojautuminen siipikarjatiloilla

    Haittaeläimiltä suojautuminen sikatiloilla

    Lisää aiheesta
    • Mikkeliläinen Sauli Niinistö on hyvä navettakissa, se tappaa hiirien lisäksi rottia. Arkistokuva.

      Romukasat pois nurkista ja loukut tilalle – haittaeläinten torjunta voi säästää kotieläintilan taudilta

    • Suomen elintarvikeketju on torjunut salmonellaa tehokkaasti.

      Eläintaudit | Valtio voi ensi vuonnakin korvata sikatilalliselle salmonellatartunnan kustannuksia

    • Salmonellan saneeraaminen tuotantotiloisa on työlästä, kallista ja vie aikaa.

      Eläintaudit | Salmonellan löytyminen tilalta on hyväkin uutinen: tiukka tautivalvonta toimii ja suojaa ihmisten terveyttä

    • Kotieläintiloihin ei koskaan saa mennä ilman lupaa. Jokainen vierailija on aina tautiriski.

      Eläintaudit | Kotieläintilojen tautisuojaus vaatii kohentamista – ”Joukossa on vieläkin niitä, joilla olisi perusasioissa kehitettävää”

      Tilaajalle
    • Lumikko on kovan luokan tuholaistorjuja.

      Hevoset | Kärppä ja lumikko ovat tallissa toivottuja vieraita

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle