• Laivojen pakokaasuista aiotaan valmistaa typpilannoitetta

    Arviolta puolet maailman väestöstä on riippuvainen perinteisistä fossiilisilla polttoaineilla tuotetusta ammoniakista valmistetuista lannoitteista.
    Tutkimushankkeessa selvitetään myös laivojen jätteiden hyödyntämistä biokaasun tuotannossa.
    Tutkimushankkeessa selvitetään myös laivojen jätteiden hyödyntämistä biokaasun tuotannossa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Kasvintuotanto
    1.3.202609:00
    Tuure Kiviranta

    Laivojen päästöistä voitaisiin tuottaa merkittäviä määriä typpipohjaista lannoitetta vuosittain, arvioi johtava tutkija Päivi Aakko-Saksa Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä.

    Monitieteisessä Meri-News -hankkeessa kehitetään menetelmiä laivojen typen oksidipäästöjen talteenottoon ja uusien synteesireittien luomiseen ammoniakin ja urean tuotantoa varten.

    Arvioiden mukaan maailmanlaajuisesti laivojen päästöistä voitaisiin tuottaa vuosittain jopa 12 miljoonaa tonnia typpipohjaista lannoitetta.

    Energiantuotannon päästöjä voitaisiin myös hyödyntää, hankkeen tiedotteessa sanotaan.

    ”Vaihtoehtoisten teknologioiden kehittäminen lisäisi paikallista omavaraisuutta kriittisten lannoitteiden tuotannossa ja tukisi siirtymää fossiilittomiin raaka-aineisiin”, Aakko-Saksa sanoo.

    ”Ammoniakin valmistus niin kutsutulla Haber–Bosch-prosessilla maakaasusta on erittäin energiaintensiivinen ja tuotanto on myös maantieteellisesti keskittynyttä”, toteaa VTT:n johtava erikoistutkija Matti Reinikainen.

    ”Tämä lisää painetta kehittää uusia tuotantopolkuja ammoniakin ja typpipohjaisten lannoitteiden valmistukseen.”

    Arviolta puolet maailman väestöstä on riippuvainen perinteisistä fossiilisilla polttoaineilla tuotetusta ammoniakista valmistetuista lannoitteista.

    Tutkimushankkeessa selvitetään myös laivojen jätteiden hyödyntämistä biokaasun tuotannossa.

    Lisäksi yksi tutkimuskohde on metanolipolttoaineen synteesi biokaasun hiilidioksidiosuudesta ja metaanista hajotetusta vedystä.

    Metaanin hajottaminen tuottaa myös hiiltä, jota voidaan käyttää grafiitin raaka-aineena.

    Liikenteen sähköistyminen kasvattaa merkittävästi grafiitin kysyntää. Litiumioniakut käyttävät jo noin 50 prosenttia saatavilla olevasta grafiitista.

    Kolmevuotisessa Meri-News -hankkeessa ovat mukana: Business Finland, VTT, Luonnonvarakeskus, Meyer Turku, Valio, HVK, Rotoboost, Green North Energy, Langh Tech ja FC Fertilizing Oy.

    VTT:n koordinoiman hankkeen budjetti on 1,46 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Lannan jatkojalostaminen esimerkiksi biokaasutuotannon yhteydessä olisi keino lisätä maaseudun elinvoimaisuutta. Arkistokuvassa maatilan biokaasulaitos.

      Maatalous | Mullistaako tämä keksintö lannan käytön ja lannoitemarkkinat? ”Olisi lisätuloa viljelijälle”

      Tilaajalle
    • NP Harvestin pienempikokoinen laitteisto voidaan tuoda käyttökohteeseen, esimerkiksi maatilalle, vaikkapa merikontissa. Arkistokuva.

      Ympäristö | Jätevesien ravinteita kierrättävälle suomalaisyritykselle 1,2 miljoonan euron rahoitus – vähentää Euroopan riippuvuutta tuontilannoitteista

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    laivojen päästöt
    typpilannoitteet
    ammoniakkituotanto
    VTT
    Meri-News-hanke
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle