”Monimuotoisuudella on väliä myös viljelijälle, joka ei halua profiloitua luontoihmiseksi”, Iiris Mattila sanoo. Kuva: Kimmo HaimiLohjaPeltometsäviljely haastaa vanhat käsitykset viljelystä
Monimuotoisuuden lisäämiseen ei tarvita kalliita ratkaisuja. Eteenpäin pääsee jo muutoksella ajatustasolla.TilaajalleOn elokuun alku, ja vehnäpelto heiluu keltaisena tuulisessa, sadetta enteilevässä säässä. Noin kymmenhenkinen joukkio seisoskelee pellon ja metsän välissä kulkevalla peltotiellä havainnoiden metsän reunaa.
Se näyttää harjaantumattoman silmään ihan tavalliselta ”pöheiköltä”. Siinä kasvaa lähinnä lehtipuuta, muutamia havupuita ja aluskasvillisuutta sekä pensaikkoa.
Todellisuudessa tämä metsän reuna on tarkoin suunniteltu ja toteutettu monimuotoisuutta tukeva alue. Puustosta on poistettu muutamien kymmenien metrien matkalta 90 prosenttia. Metsän reuna näyttäisi ylhäältä päin katsottuna siltä, että rivissä on hevosenkenkiä.
”Alue tarjoaa suojaa ja palvelee pölyttäjiä sekä muuta pellon ja metsän lajistoa”, kertoo tilan yrittäjä, mikrobiologi ja maanviljelijä Iiris Mattila.
Ei mikä tahansa ”pöheikkö”, vaan tarkoin mietitty ja toteutettu monimuotoisuustoimenpide, joka hyödyttää pellon ja metsän lajistoa. Kuva: Kimmo HaimiOlemme biodiversiteetti-koulutuspäivässä Iiris ja Tuomas Mattilan Kilpiän tilalla Lohjan Pusulassa. Koulutukseen osallistuu tuottajia sekä muita alan asiantuntijoita ja aiheesta kiinnostuneita.
Ilmastokriisi, monimuotoisuuskriisi, lajistojen väheneminen, paikallisen monimuotoisuuden heikkeneminen ja sukupuuttoaallon kiihtyminen ovat todellisia ongelmia. Mutta voisiko maatalousala ratkoa yhtä aikaa sekä kannattavuuskriisiä että ympäristön haasteita?
Kilpiän tilalla vieraillessa tulee vaikutelma, että ainakin joiltain osin. Monimuotoisuuden lisäämiseen ei tarvita aina kalliita ratkaisuja. Eteenpäin päästäisiin jo muutoksella ajatustasolla.
”Monimuotoisuudella on väliä myös viljelijälle, joka ei halua profiloitua luontoihmiseksi”, Iiris Mattila sanoo.
Iiris Mattila ja sipoolainen Gunilla Holmberg kaivavat kuoppaa tutkiakseen maaperän kasvukuntoa puukaistalla. Edessä helsinkiläinen Satu Kulovesi-Kilpinen. Kuva: Kimmo HaimiKilpiän tilalla hyvä esimerkki on peltometsäviljely.
Iso peltolohko jaettiin kahteen maaston muotoja mukailevalla puukaistalla. Sen pääasiallinen tavoite on eroosion estäminen, mutta samalla se yhdistää kaksi metsää toisiinsa, mikä tarjoaa ekologisen käytävän eliöstölle.
Sopivalle paikalle istutetun puuston ei tarvitse tarkoittaa viljelijän tilipussiin pelkkää miinusta.
Kilpiän tila saa kaistalta energiapuuta hakkeeksi. Kaista toimii tuulensuojana, voi luoda viereisille viljapelloille sadontuoton näkökulmasta aiempaa edullisemman mikroilmaston sekä paremman pölytyksen esimerkiksi härkäpavulle, rypsille ja apilalle.
Vaikka kaistalta ei kerätä viljasatoa, tukijärjestelmässä se lasketaan vilja-alaan.
”Siitä ei makseta ekstraa, mutta ei myöskään rokoteta”, Mattila sanoo.
”Peltometsäviljely ei tarkoita sitä, että kaikki pellot on metsitettävä.”
Mattila myöntää, että peltometsäviljelyn yleistyminen vaatii muutoksen ajatustasolla.
”Ensin oli nälkä ja pula. Kun pellot saatiin raivattua avoimiksi, joku hullu alkaa taas istuttaa puita pellolle”, hän nauraa.
”Peltometsäviljely ei tarkoita sitä, että kaikki pellot on metsitettävä”, Mattila korostaa.
Suomi on metsäistä seutua eikä peltometsäviljely tuo toivottua hyötyä kaikilla alueilla, mutta esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen isoille peltoaukeille se voi sopia.
Kukkakaista monipuolistaa pellon lajistoa. Kuva: Kimmo HaimiSama ajatusten muutos -keskustelu käydään Kilpiän tilan toisella lohkolla. Mattila on istuttanut hiekkatien ja pellon väliin tuulensuojaksi siperianlehtikuusta ja hasselpähkinää. Tuulensuojaa tuova kaista voisi olla myös nopeakasvuista pajua.
Pajuttunutta pellonreunaa on voitu pitää merkkinä siitä, että tilanhoito on retuperällä. Siisti pajukko voi kuitenkin luoda suotuisaa mikroilmastoa viereiselle peltolohkolle pysäyttämällä tuulen vaikutuksen. Samalla se tuo suojaa eliöstölle.
Puiden ja pensaiden istuttaminen pellon läheisyyteen kannattaa suunnitella huolella ja tilan koneiden ehdoilla, Mattila muistuttaa.
”Uudet rakenteet on syytä merkitä selvästi, jos ne ovat yhteisen hoidon alaisia.”
Kilpiän tilan kosteikko. Kuva: Kimmo HaimiMonimuotoisuus tarkoittaa tietysti muutakin kuin peltometsäviljelyä, ja se on kytkykauppaa muiden hyötyjen kanssa.
”Monimuotoisuus tuo satovarmuutta biologian paranemisen seurauksena, ravinnekierto tehostuu, eroosio vähenee, lintukannat vahvistuvat”, Mattila luettelee muutamia monista hyödyistä.
Monimuotoisuutta voi vaalia eri tavoilla, ja puita sisältävät toimet on suunniteltava tarkkaan, jotta ei vahingossa heikentäisi tiettyjen lajien elinpiiriä. Esimerkiksi kuovi ja kiuru pesivät isoilla aukeilla ja vaativat 200 metriä puutonta aukeaa pesimiseen.
Suomessa lähtöasetelmat monimuotoisuuden lisäämiseen ovat hyvät verrattuna moniin muihin maihin, sanoo Mattila.
”Vaikka emme voi globaalisti mitään monimuotoisuuden heikkenemiselle, maan käyttäjillä on paljon valtaa paikallisesti. Se on toiveikas ajatus”, Mattila toteaa.
Monelta tilalta löytyy hyviä monimuotoisuuskohteita tai sellaiseksi helposti muutettavia, kun vaan uhraa ajatukselle hetken.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
