Niina Meronen sanoo olevansa erittäin tyytyväinen, että on voinut soveltaa Suomessa saamaansa navettakokemusta myös työpaikassaan norjalaisella maitotilalla. Kuva: Niina MeronenOlderfjordPohjois-Norjassa voi pienikin maitotila pärjätä − suomalainen Niina kertoo, miten maidontuotanto eroaa siellä Suomesta
Suomalainen Niina Meronen on töissä pohjoisnorjalaisella lypsykarjatilalla. Maidontuotanto poikkeaa selvästi Merosen kotiseudun Pohjois-Savon tilanteesta, mutta Pohjois-Norjassa tilan ei tarvitsekaan olla iso ja tehokas.TilaajallePieni pohjoisnorjalainen Olderfjordin kylä on linnuntietä 50 kilometriä pohjoisempana kuin Utsjoki. Siellä kuitenkin harjoitetaan kotieläintaloutta eli tuotetaan maitoa ja kasvatetaan lampaita.
Iisalmesta lähtöisin oleva Niina Meronen on ollut viime syksystä lähtien Olderfjordissa töissä Grete-Liv Olaussenin ja Jan Hålandin maitotilalla. Tilalla on 29-paikkainen parsinavetta.
”Olen työskennellyt Pohjois-Savossa useammallakin maitotilalla, joissa oli parsinavetta. Vaikka ympäristö oli täällä aivan uusi, hulahdin heti tuttuun työhön. Silti erojakin aiempaan on”, hän huomauttaa.
Karjakoko on tilalla selvästi pienempi, sillä lypsyssä on vain reilut 20 lehmää, kun Suomessa isoissa parsinavetoissa oli 50–60 paikkaa. Työtahtikin on aivan toista.
”Päivittäinen työaika 7,5 tuntia jakautuu aamu- ja iltalypsyn mukaan. Se tuntui aluksi ruhtinaalliselta ajalta, mutta työtä sinä aikana riittää. Lehmien lypsämisen lisäksi teen muita navettatöitä kuten vasikoiden hoitoa, lannanluontia ja kuivittamista, mutta aikaa jää vielä lehmien rapsuttamiseenkin”, hän naurahtaa.
Tilalla niin lehmät kuin hiehotkin laiduntavat koko kesän aina lokakuulle asti. Norjassa on jo useita vuosia ollut käytössä virtuaaliaitaus eli kuvan hiehoilla on kaulassaan sähköiset NoFence-pannat. Suomessa eläinten hyvinvointilaki ei salli virtuaaliaitausta. Kuva: Niina MeronenNiina Meronen hämmästeli aluksi, että vain alle 30 lehmän tilalle haettiin työntekijää. Sitä selittää, että omistajapariskunnalla on toinenkin tila, jolla kasvatetaan lihakarjaa ja lampaita.
”Tarkoituksena on siirtää tämän vuoden aikana lypsylehmät lihakarjatilalle, jonne saneerattiin robottipihatto pienestä pihattonavetasta. Nykyinen maatila siirtyy Grete-Livin tyttärelle”, hän esittelee.
”Robottilypsyyn siirtyminen tulee olemaan meille kiehtova, uusi askel.”
Robottipihattoa on suunniteltu jo pidempään. Nyt lypsyrobotti ja maitotankki ovat jo valmiina ja parhaillaan rakennetaan parsia. Lehmämäärä pysyy nykyisenä, vaikka lypsyrobotin kapasiteetti olisi kaksinkertainen.
Pohjois-Norjassa ei voi olla törmäämättä lampaisiin, sillä ne laiduntavat sekä laitumilla että vapaasti maastossa. Kuva: Arto TakalampiInvestoinnin on kuitenkin laskettu kannattavan. Norjan kansalliset maataloustuet suosivat pohjoisen pienten maitotilojen tuotantoa kompensoimalla olosuhteista johtuvia korkeampia tuotantokustannuksia.
Merosen mukaan pienten tilojen merkitys osana huoltovarmuutta ja koko maan kattavaa asutusta on ymmärretty Norjassa entistä paremmin.
”Keskimääräinen päivämaito on hieman yli 30 litraa lehmää kohti.”
Karja on norjan punaista eikä sen tuotannossa keskitytä ainoastaan korkeaan tuotokseen. Lehmän on oltava toki hyvin tuottava ja terve, mutta jalostuksessa korostuvat myös lihaksikkuus ja luonne.
”Tuotos on noussut viime aikoina selvästi, sillä meillä on nyt hyviä lehmiä lypsyssä. Keskimääräinen päivämaito on hieman yli 30 litraa lehmää kohti ja maito myydään koko maan kattavalle Tine-osuuskunnalle.”
Vuonojen ja vuorten maassa pellot on raivattu näiden väliin, usein rinteeseen. Kuva: Arto TakalampiPohjoisten olosuhteiden vuoksi korjataan yksi ja hyvinä vuosina kaksi säilörehusatoa. Aikaisen kevään vuoksi toinenkin sato on nyt odotuksissa.
”Ruokinnassa käytetään säilörehun ja laidunnurmen lisäksi vain täysrehua, koska viljan viljeleminen ei täällä onnistu”, Meronen perustelee.
Rehu säilötään pyöröpaaleihin ja jaetaan pienkuormaimella. Lehmät laiduntavat koko kesän aina lokakuulle asti.
Varsinkin talvella mahdollinen teiden sulkeminen tuo omat haasteensa maidon hakemiseen, jossa normaali väli on kolme päivää, tai huollolle.
”Täällä huoltoa voi joutua odottamaan pidempään. Tine omistaa maitotankin ja vastaa sen huollosta”, Meronen selventää.
Hän korostaa, että hänen kokemuksensa liittyvät vain kyseiseen tilaan eivät koko Norjaan tai sen pohjoisosaan. Tilan omistajat ovat hyväksyneet tekstin ja tilan tietojen julkaisemisen tässä jutussa.
”Luulin aikanani, ettei Suomessa maitotiloilta saamallani kokemuksella ole enää mitään käyttöä. Sitten tulin tänne ja voinkin hyödyntää sitä kaikkea tietotaitoa.”
Niina Meronen arvostaa erittäin paljon sitä, kuinka hänelle on annettu tilaa kasvaa eli vastuuta ja mahdollisuuksia kehittää karjanhoitoa hyvässä yhteisymmärryksessä omistajien kanssa.
”Heillä on iäkkäämpinä tietenkin vanhempia oppeja ja minulla taas uudempaa tietoa. He ovat kuunnelleet minua avoimin mielin ja minä olen taas oppinut heiltä uutta, joten asioita on kehitetty hyvässä vuorovaikutuksessa.”
”Luulin aikanani, ettei Suomessa maitotiloilta saamallani kokemuksella ole enää mitään käyttöä. Sitten tulin tänne ja voinkin hyödyntää sitä kaikkea tietotaitoa”, hän sanoo onnellisena.
Meronen osallistuu jo nyt pienissä määrin jalostuspäätöksiin. Tulevaisuudessa hänellä on tarkoitus sekä keskittyä opiskelemaan enemmän jalostuksen perusteita että ottaa jalostusta haltuun.
”Mahdollisesti opiskelen ensi keväänä myös sorkanhoitoa siinä määrin, että voin hoitaa sorkkia tilalla.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
