• Lannanlevitysaika päättyy

    Maatalous
    13.11.201315:00
    MT toimitus

    Perjantai on tämän vuoden viimeinen päivä levittää lantaa sellaisillekin pelloille, joilla muut lannanlevitykselle asetetut edellytykset täyttyvät. Nitraattiasetuksen mukaan lannan levitys on kokonaan kiellettyä 16.11.–1.4.

    1.4. levityksen saa aloittaa, jos säät ja luonnonolot sen sallivat. Muussa tapauksessa levitys on sallittua vasta 15.4. alkaen.

    Samoin edellytyksin lantaa voi levittää 15.10.–15.11.

    Jotta lantaa voi nitraattiasetuksen mukaan levittää pellolle, pitää maan olla kuiva, lumeton ja roudaton.

    Ravinteita ei saa valua vesistöihin eikä levitys saa aiheuttaa maan tiivistymistä.

    Nitraattiasetus koskee Suomessa koko maata. Viranomaiset eivät ole myöntäneet lannanlevitysaikoihin poikkeuksia.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lannanlevitys
    nitraattiasetus
    maatalous
    ympäristönsäätely
    pelto
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle