• Maatalouden yrittäjätulo jäi viime vuonna ennustettuakin huonommaksi arvioi PTT – lasku asettuu 20 ja 36 prosentin väliin, kustannukset nousivat ja viennin kasvu taittui

    Tuotantopanosten korkeiden hintojen vuoksi maataloudessa nähdään sopeuttamistoimenpiteitä.
    Samalla kun tuotantokustannukset pysyvät korkealla, sianlihan kotimainen kulutus vähenee.
    Samalla kun tuotantokustannukset pysyvät korkealla, sianlihan kotimainen kulutus vähenee. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    18.1.202211:12
    Tuure Kiviranta

    Maatalouden yrittäjätulo on jäämässä ennakoituakin heikommaksi vuonna 2021, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n tänään julkaistu maa- ja elintarviketalouden tilannekatsaus.

    Syynä on etenkin lannoitteiden ja energian huima hinnannousu. Tilanne aiheuttaa maataloudessa sopeuttamistoimia.

    Elintarvikeviennin noususuhdanne taittui viime vuonna.

    ”Syksyn ennusteessa arvioimme yrittäjätulon laskevan vuonna 2021 viidenneksellä. Tilastokeskuksen joulukuun ennakkotiedon mukaan lasku voisi kuitenkin olla jopa 36 prosenttia, mutta siinä ei ole huomioitu mahdollisten sopeuttamistoimien vaikutusta. Lasku asettunee tälle välille”, sanoo vanhempi maatalousekonomisti Päivi Kujala.

    Syynä yrittäjätulon laskuun ovat sateisen kevään ja kuivan kesän aiheuttama heikko sato sekä tuotantopanosten hintojen voimakas nousu. Erityisesti kohosivat energian ja lannoitteiden hinnat.

    Maailmanmarkkinoilla esimerkiksi typpilannoite urean hinta nousi noin 100 prosenttia heinäkuun alusta joulukuuhun ja fosforilannoitteiden hinnat noin 40 prosenttia.

    Tuotantopanosten korkeiden hintojen vuoksi maataloudessa nähdään sopeuttamistoimenpiteitä.

    Kasvintuotantoa sopeutetaan muun muassa kasvivalinnoilla sekä lannoitteiden käyttöä vähentämällä, mikä saattaa pienentää satotasoja vuonna 2022. Osa viljelijöistä siirtää lannoitehankintoja kevääseen, ja viljelypinta-aloja saatetaan pienentää.

    Kotieläintuotannossa korkeisiin rehukustannuksiin sopeudutaan tuotantoa pienentämällä. Investointeja saatetaan hidastaa tai siirtää niitä myöhemmäksi.

    Kotimaan lihasektorilla on reagoitu kotieläintuotannon kustannuskriisiin. Sianlihan tuottajahinta nousi syksyllä, mutta vuositasolla tuottajahinta silti laski, koska se on vahvasti sidoksissa sianlihan vientinäkymään.

    ”Sikatilojen tilanne onkin edelleen hankala, koska samalla kun tuotantokustannukset pysyvät korkealla, sianlihan kotimainen kulutus vähenee”, sanoo maatalousekonomisti Juuso Aalto-Setälä.

    Elintarvikeviennin viime vuosien nousujohteinen kasvu näyttäisi taittuvan viime vuoden osalta.

    Lihatuotteiden vienti on ollut laskusuuntainen. Sianlihan vientinäkymät ovat heikentyneet Kiinan panostettua voimakkaasti omaan sianlihantuotantoon.

    Myös maitotuotteiden vienti laskee jonkin verran.

    Tänä vuonna on odotettavissa tuonnin palautumista.

    Lue myös:

    PTT: Ruuan hinta nousee tänä vuonna selvästi viime vuotta enemmän – nousupainetta on koko ketjussa

    Maatalouden kriisi näkyy pankeissa – kevään aikana muutospyyntöjä lainojen maksuohjelmiin odotetaan tulevan lisää

    Viljelijäkyselyn tulos: Viljelijät aikovat vähentää ruuantuotantoa ensi vuonna kustannuskriisin takia

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    PTT
    yrittäjätulo
    lannoite
    elintarvikevienti
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle