• Eduskunnan valiokunta vaatii Ruokavirastolta selvitystä eläinpalkkioiden viivästymisestä

    Selvitys tulee toimittaa valiokunnalle viimeistään 15. elokuuta.
    Eläinpalkkioiden järjestelmään on tullut tänä vuonna merkittäviä muutoksia, joiden vuoksi palkkioiden maksaminen vanhassa aikataulussa ei Ruokaviraston ilmoituksen mukaan ole mahdollista.
    Eläinpalkkioiden järjestelmään on tullut tänä vuonna merkittäviä muutoksia, joiden vuoksi palkkioiden maksaminen vanhassa aikataulussa ei Ruokaviraston ilmoituksen mukaan ole mahdollista. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    8.7.202209:26
    Tuure Kiviranta

    Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta edellyttää, että maa- ja metsätalousministeriö yhdessä Ruokaviraston kanssa toimittaa valiokunnalle selvityksen eläintukien maksamiseen liittyvistä ongelmista ja arvion niistä toimenpiteistä, ja mahdollisista lisäresursseista, joiden avulla tukien maksaminen vielä vuoden 2022 aikana on mahdollista.

    Selvitys tulee toimittaa valiokunnalle viimeistään maanantaina 15. elokuuta.

    Ruokavirasto ilmoitti 29. kesäkuuta, että se tulee maksamaan tänä vuonna haettujen EU:n eläinpalkkioiden ensimmäiset osat eläintiloille alkuvuodesta 2023. Palkkioiden ensimmäiset osat on viime vuosina maksettu jo joulukuussa.

    Eläinpalkkioiden järjestelmään on tullut tänä vuonna merkittäviä muutoksia, joiden vuoksi palkkioiden maksaminen samassa aikataulussa ei Ruokaviraston ilmoituksen mukaan ole mahdollista.

    Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta on erittäin huolissaan tästä tukien maksamisen siirrosta ja sen vaikutuksista eläintiloihin ja kotimaiseen ruokaomavaraisuuteen, valiokunta sanoo kirjeessään.

    ”Suomen maatalous on nyt erittäin vakavassa kannattavuuskriisissä. Viime vuoden vaikea satotilanne yhdistettynä tuotantopanosten hintojen nousuun sekä edeltävien vuosien merkittävien investointien kustannusvaikutuksiin on johtanut tilatasolla ennennäkemättömän vaikeaan tilanteeseen, eivätkä tilat tässä tilanteessa kestä tukien maksamisen viivästystä”, valiokunnan puheenjohtaja Anne Kalmarin (kesk.) allekirjoittamassa kirjeessä sanotaan.

    Valiokunta ei pidä hyväksyttävänä, että hallinnolliset ongelmat tukien maksamisessa uhkaavat johtaa tilojen konkursseihin ja lopettamispäätöksiin.

    Lue myös:

    Tämän vuoden eläinpalkkiot maksetaan vasta ensi vuonna

    Ruokaviraston pääjohtaja:”Kaikki tehtiin, mutta komissio ei taipunut eläinpalkkioasiassa”

    MTK vaatii ministeriä varmistamaan eläinpalkkioiden maksun tänä vuonna – Kurvinen ei kommentoi

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia