
Ainakin 300 traktoria tukki Brysselin katuja varhain tänä aamuna, kertoo ATL. Maanviljelijät olivat liikkeellä osoittaakseen mieltään kaupungissa meneillään olevan EU:n maatalousministereiden kokouksen takia. Paikalla oli ATL:n mukaan mielenosoittajia myös Italian maatalousjärjestö Coldirettista.
Traktoriprotestin takia poliisi piiritti vesitykkeineen Brysselin keskustassa sijaitsevaa Eurooppa-korttelia.
EU-maat yrittävät ratkoa maatalouden ajankohtaisia kysymyksiä
Euroopan komissio on esittänyt luettelon toimista, joilla pyritään esimerkiksi puolittamaan tiloilla tehtävien tarkastusten määrä. Samaan aikaan EU:n ilmastotoimet on nostettu esiin yhtenä pääsyynä viljelijöiden ongelmiin.