• Näin EU:n kauppasopimukset Mercosur-maiden, Australian ja Intian kanssa vaikuttavat maatalouteen

    Kauppasopimukset hyödyttävät jalostettujen tuotteiden vientiä EU:sta, asiantuntija arvioi.
    Tilaajalle
    Mercosur-maat todennäköisesti pyrkivät hyödyntämään sopimuksessa olevat kiintiöt naudan- ja siipikarjanlihalle sekä sokerille kaupassaan EU:n kanssa. Kuvassa sokeriruokoa Brasiliassa.
    Mercosur-maat todennäköisesti pyrkivät hyödyntämään sopimuksessa olevat kiintiöt naudan- ja siipikarjanlihalle sekä sokerille kaupassaan EU:n kanssa. Kuvassa sokeriruokoa Brasiliassa. Kuva: Tuulikki Viilo
    Maatalous|Talous
    7.5.202620:00
    Tuure Kiviranta

    EU on tehnyt poikkeuksellisen kovaan tahtiin uusia kauppasopimuksia.

    EU:n ja Mercosur-maiden kauppasopimus on astunut väliaikaisesti voimaan toukokuun alussa. Mercosurin muodostavat Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay.

    Alkuvuodesta on myös uutisoitu EU:n uusista kauppasopimuksista Intian ja Australian kanssa. Ne eivät vielä ole voimassa.

    Kaikissa näissä kolmessa sopimuksessa perusasetelma on sama: tulleja poistetaan tai lasketaan reippaasti, sanoo tutkimusprofessori Jyrki Niemi Luonnonvarakeskuksesta.

    Hän arvioi, että sopimukset hyödyttävät jalostettujen tuotteiden vientiä EU:sta. Näitä ovat esimerkiksi maitotuotteet, viinit ja muut alkoholijuomat sekä maantieteelliset alkuperätuotteet, kuten tietyt juustot ja lihatuotteet.

    Elintarviketeollisuudelle näissä kaikissa sopimuksissa on mahdollisuuksia, Niemi sanoo.

    Riskejä kohdistuu sen sijaan alkutuotantoon. Kilpailu voi kasvaa niin sanotuilla bulkkimarkkinoilla.

    Kaikissa kolmessa sopimuksessa EU haluaa lisätä teollisuus- ja palveluvientiään. Vastineeksi avataan maatalouskauppaa.

    ”Australia on vahva viejä, mutta tuontitulvaa sieltä ei ole odotettavissa EU:hun. Australian pääasialliset vientikohteet ovat sen lähialueilla.”

    Jyrki Niemi

    Mercosur-maat, Australia ja Intia ovat hyvin erilaisia alueita.

    Mercosur nähdään Euroopan maataloudelle paineena ja sopimuksen aikaan saaminen olikin poliittisesti raskas ja pitkä, yli 25 vuotta kestänyt prosessi.

    Mercosur-maista on tuotu jo ennen kauppasopimusta paljon ruokaa EU-alueelle. EU-maiden ruokavienti on vuonna 2024 ollut Mercosur-maihin 3,3 miljardia euroa. Tuonti taas on ollut lähes 24 miljardia.

    Australiaan sen sijaan viedään EU:sta enemmän kuin tuodaan. Vienti EU:sta on ollut arvoltaan 4,2 miljardia euroa. Tuonti 1,9 miljardia.

    Intiaan vienti on ollut 1,3 miljardia euroa ja tuonti lähes 4 miljardia.

    Intia on tulevaisuuden mahdollisuus.

    ”Viennissä on isoja mahdollisuuksia. Intiassa markkina on iso ja EU:n vienti sinne on nykyisin pientä. Keskiluokka kasvaa ja vaurastuu Intiassa”, Niemi sanoo.

    Intiassa tullit ovat olleet hyvin korkeat ja sopimuksella niitä lasketaan merkittävästi. Korkeat tullit ovat estäneet pääsyä Intian markkinoille.

    Haasteena kuitenkin säilyy Intian byrokratia, eivätkä jakelukanavatkaan ole tuttuja eurooppalaisille. Työtä täytyy tehdä paljon markkinoille päästäkseen.

    Australian kanssa sopimuksen hyödyt voivat tulla nopealla tahdilla näkyviin ja kauppa kasvaa.

    Intian ja Australian riskit EU:n maataloudelle ovat pieniä, Niemi arvioi.

    ”Australia on vahva viejä, mutta tuontitulvaa sieltä ei ole odotettavissa EU:hun. Australian pääasialliset vientikohteet ovat sen lähialueilla.”

    Mercosur-maat todennäköisesti pyrkivät hyödyntämään sopimuksessa olevat kiintiöt naudan- ja siipikarjanlihalle sekä sokerille kaupassaan EU:n kanssa.

    ”Heidän asema muihin tuojiin nähden paranee EU-markkinoilla.”

    Mercosur-sopimuksessa myös vaaditaan Pariisin ilmastosopimuksen noudattamista ja metsäkatoa on torjuttava. Kauppa voidaan pysäyttää, jos ehtoja ei noudateta.

    Suomen ruoka-alalle ja maatalouteen kauppasopimusten vaikutukset ovat epäsuoria.

    Tuonti Mercosurista ja Australiasta suoraan Suomeen on vähäistä. Vaikutukset tulevat EU:n markkinoiden kautta.

    Mercosur-sopimuksessa on tullikiintiöitä, joilla pyritään estämään markkinahäiriöt Euroopassa. Lisäksi EU pitää sopimuksissa kiinni ruuan tuotantostandardeista, jotka myös tuontituotteiden on täytettävä.

    Mercosur-sopimuksessa myös vaaditaan Pariisin ilmastosopimuksen noudattamista ja metsäkatoa on torjuttava. Kauppa voidaan pysäyttää, jos ehtoja ei noudateta.

    Suomelle sopimukset tarjoavat mahdollisuuksia viennin kasvattamiseen. Parhaimmat mahdollisuudet ovat pitkälle jalostetuilla tuotteilla, Niemi sanoo.

    Mercosur-maihin maitotuotteiden viennissä on mahdollisuuksia. Samoin Australiaan maitotuotteet voivat olla Suomen mahdollisuus. Australiassa kiinnostusta voi olla myös suomalaisiin alkoholijuomiin.

    Intiaan kaupan avaaminen vaatii pitkää työtä. Tulevaisuudessa siellä on kuitenkin mahdollisuuksia.

    ”EU on ruuan iso nettoviejä lisäarvotuotteiden ansiosta.”

    Jyrki Niemi

    Keskustelussa kauppasopimuksista usein unohtuu EU:n menestys elintarvikeviennissä, Niemi toteaa.

    ”EU on ruuan iso nettoviejä lisäarvotuotteiden ansiosta.”

    ”Sopimukset eivät mullista EU:n markkinoita kerralla. Kehitys tukee jalostettujen tuotteiden vientiä ja EU:n asema globaalissa elintarvikekaupassa vahvistuu.”

    Sopimuksilla vähennetään riippuvuutta yksittäisistä markkinoista aikana, jolloin geopolitiikka on myllerryksessä.

    ”EU pyrkii puolustamaan sääntöpohjaisuutta. Kauppasopimuksilla se pystyy sitä tekemään.”

    Niemen mukaan on poikkeuksellista, että nyt yhtä aikaa kolme näin isoa kauppasopimusta etenee EU:ssa.

    Hän muistuttaa, että EU:n hyvä vientikyky tukee hintatasoa myös Suomessa, vaikka Suomi ei itse veisi huomattavasti ruokaa.

    Lisää aiheesta
    • Nautoja Brasiliassa.

      Talous | Mercosur-sopimus otetaan käyttöön jo toukokuussa

      Tilaajalle
    • Julkisessa keskustelussa on eniten puhuttu naudan- ja siipikarjanlihan tuonnista Etelä-Amerikasta. MT:n viljelijäkyselyn mukaan huolta Mercosur-sopimuksesta kannetaan niin kotieläin- kuin kasvintuotantotiloilla.

      Politiikka ja talous | 63 prosenttia viljelijöistä näkee Mercosurin uhkana ruuantuotannolle – tämä huolestuttaa sitäkin enemmän

      Tilaajalle
    • Kuvassa nautakarjaa Brasiliassa Amazonin alueella.

      Talous | Mercosur-sopimuksesta toivotaan EU:n maatalousmarkkinoille kasvua ja vakautta – ”Sopimus on nyt tärkeämpi kuin koskaan”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    EU-kauppasopimukset
    maatalous
    Mercosur
    Australia
    Intia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle