Raakaöljyn hinta on noin kaksinkertaistunut lyhyessä ajassa. Öljyn hinnan voimakas nousu on saanut Brasilian siirtymään polttoaineen tuotantoon sokeria tuottaneissa laitoksissaan. Sokeritehtaissa tuotetaan nyt etanolia.
”Brasilia on onnistunut strategisesti erinomaisesti tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa, kun Hormuzinsalmi on yhä kiinni Iranin sotatoimien vuoksi. Brasiliassa dieselin käyttö liikennepolttoaineena on ollut jo kymmeniä vuosia lailla kiellettyä eli dieselkäyttöiset henkilöautot on käytännössä kielletty”, taustoittaa Pekka Myllymäki, eräs pisimpään sokeriedunvalvontaa Suomessa tehneistä henkilöistä.
Luonnollisesti muutoksella on vaikutuksia sokerin maailmanmarkkinaan.
”Tämä keventää sokerilastia maailmanmarkkinoilla ja sitä kautta pienentää painetta hintojen laskulle. On kuitenkin muistettava, että Brasilia voi myös nopeasti tehdä muutoksen toiseen suuntaan.”
Suunnanmuutokset ovat sokerimahdille helppoja. Brasiliassa tuotettava sokeri on ruokosokeria, kun taas esimerkiksi Suomessa sokeria valmistetaan sokerijuurikkaasta.
”Sen tuottaminen on nopeaa ja helppoa. Uusi kasvi lähtee nopeasti kasvamaan palasesta sokeriruokoa. Tätä myös tuotannon volyymi on suuri.”
Brasilian sokeritehtaat on ovelasti suunniteltu alunperin sekä sokeritehtaiksi että etanolitehtaiksi.
”Tuotannon muutos voidaan tehdä niin sanotusti vipua vääntämällä. Tämän vuoksi Brasilia pystyy tiukasti pitämään kiinni markkinadominanssistaan sokerin suhteen myös tässä tilanteessa”, toteaa markkinaa jo vuodesta 2006 asti seurannut Myllymäki.
Hän huomauttaa, että Brasilia on päässyt rakentamaan sokeriherruuttaan suurilla yritystuilla, osittain sen vuoksi, että tehtaat on rakennettu etanolintuotannon nimissä.
Eettiseksi ei etanolin brasilialaista tuotantoa voi myöskään väittää, kun huomioidaan ympäristönäkökulma. Sokeriruo’on tuotantoala yhdessä soijan kanssa työntyy kohti raivattua Amazonin sademetsää.
”Sokeri laitetaan ensimmäisenä säännöstelyyn, kun Itämeri sulkeutuu. Omasta tuotannosta on pidettävä huolta.”
Myllymäki toteaa sokerimarkkinan olevan niin sanotusti isojen vientitoimijoiden käsissä. Hän näkee Mercosur-sopimuksen luovan uhan kotoisalle sokerintuotannolle.
”Eteläamerikkalaista sokeria ei ole välittömästi tulossa Euroopan markkinoille. Annoimme Mercosurille kuitenkin pikkusormen, vaikka sokeri onkin toistaiseksi sopimuksessa tiukasti rajattu.”
MBA-työnsä sokeriuudistuksesta tehnyt Myllymäki näkee sokerin ensisijaisena kasvina Suomen huoltovarmuuden kannalta.
”Sokeri laitetaan ensimmäisenä säännöstelyyn, kun Itämeri sulkeutuu. Omasta tuotannosta on pidettävä huolta.”
Hän on huolissaan Suomen sokeriomavaraisuudesta. Suomessa sokerijuurikasta viljellään tänä vuonna 15 tuhannella hehtaarilla ja Säkylän sokeritehdas saa loppuvuonna käydä täydellä kapasiteetillaan.
”Sokerijuurikaan imu johtuu kuitenkin vain siitä, että muiden viljelykasvien tuottajahinnat ovat niin surkeita. Tämä on saanut aikaan siirtymää sokeriin.”
Myllymäki toteaa, että sokerin tuottajahinta ei ole nyt terveellä tasolla.
”Investoinnit ovat silti vaarassa tällä hintatasolla. Siihen pitää saada muutos. Hinnan pitää kattaa terve investointikyky.”
Ei ole itsestäänselvää, että Suomessa tuotetaan vielä tälläkin hetkellä sokeria.
”Jouduimme pistämään kovaa hanttiin EU:n sokeriuudistuksessa. Säkylän tehdas saatiin säilytettyä, Salo menetettiin. Kun katsoo taaksepäin, voi todeta tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa, että oli suurta viisautta pitää kiinni sokerista.”
Myllymäki huomauttaa, että myös juurikkaasta on mahdollista valmistaa etanolia, ainakin teoriassa.
”Näillä hinnoilla se ei tietysti ole kannattavaa, mutta jos oikein tiukka paikka tulee, niinkin voidaan huoltovarmuuden nimissä tehdä.”