• Tankataanko Suomessakin pian brasilialaista etanolia? Sokeriruoko pitää Brasilian autot liikkeellä kriiseissäkin

    Mercosur-sopimus voi tuplata etanolin tuonnin EU-alueelle. Brasiliassa lähes kaikki autot kulkevat bensan lisäksi etanolilla.
    Brasiliassa öljykriisiltä suojaudutaan makean raaka-aineen avulla.
    Brasiliassa öljykriisiltä suojaudutaan makean raaka-aineen avulla. Kuva: Tuulikki Viilo
    Maatalous|Kasvintuotanto
    1.4.202604:00
    Tuulikki Viilo
    Sao Paolo

    Autot hurahtelevat Sao Paulon lämpimässä illassa ohi harvakseltaan, mutta päivisin ruuhka tukkii miljoonakaupungin pääväylät.

    Maalla on maataloudessaan raaka-aine, joka auttaa sitä vähentämään Hormuzinsalmen sulkeutumisen vaikutuksia.

    Iran sulki öljyliikenteen kannalta kriittisen väylän vastatoimena Israelin ja Yhdysvaltojen aloittamalle hyökkäykselle.

    Jo liki 90 prosenttia Brasilian henkilöautoista on flexifluel-autoja. Niitä voi siis tankata sekä bensalla että etanolilla.

    Sunnuntaina Sao Paulossa hinta puhtaalle etanolille on 4,82 Brasilian realia eli 75 senttiä litralta. Bensan hinta on 1,07 euroa litralta. Sodan alettua hinta on noussut reilut 5,5 prosenttia.

    Itse bensaankin sekoitetaan Brasiliassa etanolia. Nykyään laki sallii bensassa jo 30-prosenttisen etanolipitoisuuden. Biodieselissä sallittu etanolipitoisuus on 14 prosenttia.

    Ruoko voidaan jalostaa joko sokeriksi tai etanoliksi. Lisäksi ylijäävästä biomassasta voidaan tuottaa biokaasua, josta tehdään biometaania. Kuvassa sokeriruokoa viljelijöiden osuuskunta Coplacanan tutkimustilalla Piracicabassa.
    Ruoko voidaan jalostaa joko sokeriksi tai etanoliksi. Lisäksi ylijäävästä biomassasta voidaan tuottaa biokaasua, josta tehdään biometaania. Kuvassa sokeriruokoa viljelijöiden osuuskunta Coplacanan tutkimustilalla Piracicabassa.  Kuva: Tuulikki Viilo

    Vaikka maissillakin on roolinsa, ylivoimaisesti suurin osa etanolista tulee sokeriruo’osta. Brasilia tuottaa sokeriruokoa eniten maailmassa.

    Tulevaisuudessa kasvin rooli voi epävakaassa maailmassa kasvaa entisestään.

    ”Työskentelemme energiamurroksessa, joka on jo realismia Brasiliassa”, Sokeriruo’on tutkimuskeskus CTC:n suunnittelujohtaja Daniel Medeiros sanoo.

    ”Ehkä se voi olla realismia myös muissa maissa.”

    Kun Mercosur-sopimus toukokuussa astuu voimaan, brasilialainen sokeriruoko näkyy aiempaa enemmän myös Euroopan markkinoilla.

    Sopimus sallii 650 000 tonnin etanolituonnin Mercosur-maista osin alennetuin tullein ja osin täysin tullivapaasti. Vuonna 2024 kokonaistuonti oli alle 200 000 tonnia, kertovat Eurostatin tilastot.

    Irlannissa viljelijäjärjestö ICSA on kehottanut EU:ta priorisoimaan Mercosur-sopimuksessa bioetanolin tuonnin Brasiliasta pihvin sijaan.

    Se vähentäisi riippuvuutta epävakaista öljymarkkinoista, järjestö linjaa.

    ”Lähi-idän tapahtumat ovat nostaneet polttoaineen hintaa räjähdysmäisesti. Irlanti käyttää jo bioetanolia polttoaineissaan (E10) ja on selvää, että meidän pitäisi lisätä sekä tuontia että käyttöä kuljetuspolttoaineissa uusiutuvan energian tarpeen tyydyttämiseksi.”

    Euroopan etanolintuottajien etujärjestö ePure taas on moittinut Mercosur-sopimuksen sorvaajia vastuuttomuudesta.

    Brasilialle tarjotaan nyt valtavaa osuutta EU:n etanolimarkkinasta, se linjaa.

    Suomessa etanolia tuotetaan pääosin jätteistä ja tähteistä, mutta tuotanto on vähentynyt. Energiayhtiö St1 lopetti etanolituotannon Suomessa vuonna 2023.

    Kajaanissa sijaitsevan bioetanolin tuotantolaitoksen purku aloitettiin viime vuonna.

    Kyseinen biojalostamo oli St1:n mukaan maailman ainoa sahanpurusta etanolia tuottava laitos.

    Biopolttoaineet on myös nostettu isoon rooliin Brasiliassa päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi.
    Biopolttoaineet on myös nostettu isoon rooliin Brasiliassa päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi. Kuva: Tuulikki Viilo

    Brasiliakaan ei ole öljykriiseille immuuni.

    Omasta öljyn- ja etanolintuotannosta huolimatta dieselin hinta on noussut sodan alettua yli 23 prosenttia.

    Brasilia tuottaa itse valtavat määrät öljyä, mutta joutuu silti tuomaan 30 prosenttia dieselistään. Maalla ei ole omasta takaa vielä riittävää polttoaineiden jalostuskapasiteettia.

    Eniten maatalouteen vaikuttavat nousevat lannoitteiden hinnat. Brasilia tuo valtaosan lannoitteistaan muualta. Tästä noin kolme miljoonaa tonnia on ureaa.

    Sokeriruo’osta tavoitellaan helpotusta myös lannoitekriisiin. Brasiliaan on rakennettu lannoitetehtaita, jotka käyttävät raaka-aineena tuotannon sivujakeita, kuten vinassia.

    Tavoitteena on nostaa tuotanto viidessä vuodessa 500 000 tonniin.

    Jutun otsikkoa muokattu ja ingressiä lyhennetty 1.4.2026 klo 9.48

    Lisää aiheesta
    • Julkisessa keskustelussa on eniten puhuttu naudan- ja siipikarjanlihan tuonnista Etelä-Amerikasta. MT:n viljelijäkyselyn mukaan huolta Mercosur-sopimuksesta kannetaan niin kotieläin- kuin kasvintuotantotiloilla.

      Politiikka ja talous | 63 prosenttia viljelijöistä näkee Mercosurin uhkana ruuantuotannolle – tämä huolestuttaa sitäkin enemmän

      Tilaajalle
    • Tankkereita Hormuzinsalmessa. Kuvituskuva.

      Talous | Asiantuntijalta: Hormuzin vaikutukset iskevät maatalouteen ympäri maailman

    • Heimo Minkkinen viimeistelemässä traktorin rungon maalipintaa kokoonpanolinjalla ennen korin asennusta.

      Maatalouskoneet | ”220 miljoonan euron investoinnit Suomeen viidessä vuodessa” – Valtra menestyy matalapaineisessa markkinassa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    etanoli
    sokeriruoko
    Mercosur-sopimus
    biopolttoaineet
    Brasilia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle