
Pienikokoinen ja persoonallisen näköinen saariston alkuperäisrotu ahvenanmaanlammas, lempinimeltään ”affe”, uhkasi vielä runsaat viisi vuotta sitten lähes kadota Suomesta.
Viralliseen tuotosseurantaan kuului vuonna 2020 vajaat 200 karitsoinutta ahvenanmaanlammasta.
Valtakunnalliseen lammas- ja vuohirekisteriin oli samana vuonna merkitty ahvenanmaanlammas roduksi runsaalle 5 300 eläimelle. Tämä luku sisältää kaikki uuhet, pässit ja karitsat. Rekisterin merkinnät perustuvat vain omistajien omiin merkintöihin, joten niitä ei voi pitää virallisena lukemana. Tuotosseurantaan kuuluvien rotutieto sen sijaan on vahvistettu.
Viime vuonna tuotosseurantaan kuului yli 1 100 karitsoinutta ahvenanmaanlammasta. Lammas- ja vuohirekisterissä oli vuoden 2026 alussa ahvenanmaanlammas rotumerkintänä yli 6 400 eläimellä.
”Affeista ei tarvitse olla nyt huolissaan.”
Lammasasiantuntija Kaie Ahlskog ProAgria Etelä-Suomesta arvioi, että rodun suosio perustuu etenkin sen pieneen kokoon, sosiaaliseen luonteeseen ja persoonalliseen ulkonäköön. Rodun etuihin kuuluvat myös helpot ja omatoimiset poikimiset.
”Myös rotujärjestö on aktiivinen, silläkin on varmasti merkitystä. Ja sillä, että kyseessä on alkuperäisrotu.”
Ahvenanmaanlampaat sopivat hyvin maisemanhoitotyöhön ja niiden kaksikerroksinen villa on näyttävää koristetaljoissa ja villaa käytetään käsitöissä.
Vaikka rotu on pienikokoinen, osa teuraskaritsoista yltää myös 18 kilon ruhopainoon, joka on teuraskaritsan laatupalkkion edellytys.
Ahlskogin mukaan ahvenanmaanlampaita on hyvin saatavilla niistä kiinnostuneille, kun kasvattajia on tullut lisää.
”Joten kauppa käy. Affeista ei tarvitse olla nyt huolissaan”, hän toteaa.
Sen sijaan asiantuntijaa huolestuttaa maan päärodun suomenlampaan kannan väheneminen. Tuotosseurantaan kuului karitsoineita uuhia vuonna 2020 vielä yli 11 000, mutta viime vuonna enää runsaat 9 000. Väheneminen on ollut nopeaa.
Lammas- ja vuohirekisterissä rotu oli vuonna 2020 kirjattu lähes 70 000 eläimelle vuonna. Vuoden 2026 alussa määrä oli noin 47 000.
Suomen kolmannen alkuperäisrodun kainuunharmaksen kanta on pysynyt viime vuodet melko tasaisena. Tuotosseurannassa karitsoineita uuhia oli viime vuonna 1 100. Viisi vuotta aiemmin määrä oli vain hieman suurempi.
Lammas- ja vuohirekisterissä kainuunharmaksia oli vuonna 2020 vajaat 8 000 ja kuluvan vuoden alussa runsaat 7 000.
Ahvenanmaanlampaiden lisäksi suosiotaan on kasvattanut alan uusi tulokas dorper. Karitsoineita dorperuuhia oli tuotosseurannassa viime vuonna 31. Lammas- ja vuohirekisteriin rodun edustajia oli merkitty vuoden alussa 426.
Texelien määrä on lammas- ja vuohirekisterin tietojen mukaan laskenut, mutta tuotosseurannassa määrä on hieman noussut. Viime vuonna tuotosseurantaan kuului runsaat 1 500 karitsoinutta texel-uuhta. Lammas- ja vuohirekisterissä texeleitä oli vuoden alussa lähes 12 500.

Luken mukaan kaikkien lampaiden lukumäärä Suomessa oli noin 110 622 toukokuussa 2025. Määrä väheni neljä prosenttia vuoden 2024 tilanteesta.
Suomalaiset lampaat, ja etenkin suomenlammas rotuna, kiinnostavat myös maailmalla. Ahlskogin mukaan kyselyjä viennistä tulee jatkuvasti.
Viime aikoina suomenlampaita on haluttu ostaa esimerkiksi Intiaan ja Egyptiin. Vientikauppoja on toteutunut viime vuosina ainakin Saksaan, Viroon ja Latviaan.