

Useamman robotin maidontuotantotilan karjan ruokinta on vaativa laji. Rehun laadun on pysyttävä hyvänä, jotta korkeatuottoisen karjan tulokseen ei tule notkahduksia.
Kuortanelainen Antti Yli-Hynnilä on osakkaana maatalousyhtymässä vanhempiensa Mervi ja Jorma Yli-Hynnilän kanssa. Antti Yli-Hynnilä on myös osakkaana urakointiyrityksessä, joten käytössä on oma korjuuketju säilörehun ja murskeviljan korjaamiseen.
”Lisäksi urakoidaan Peltoparturit-yrityksen kautta muille tiloille sen mitä oman tilan rehunteosta jää aikaa”, kertoo Antti Yli-Hynnilä.
Murskeviljana tilan karjalle tarjotaan ohraa, ruisvehnää ja kauraa.
”Sekakasvustoja emme viljele. Kauraa olen vähentänyt koko ajan. Kaura kulkee myllystä läpi hitaimmin ja murskausvaiheessa kulkee helpommin ohranjyvää pienempänä myllyn läpi kokonaisena”, kertoo Antti Yli-Hynnilä.
”Nykyisillä hintatasolla viljanviljely ei kannata. Se syö tilan kannattavuutta. Mutta oman karjan rehuviljan laadun varmistamiseksi se viljellään meillä pääosin itse”, Yli-Hynnilä sanoo.
”Markkinoilla on paljon viljaa, jonka viljelyyn ei ole panostettu sen riittävän laadun takaamiseksi.”
Yli-Hynnilän kokemus on, että nautakarjatiloille tarjotaan usein viljaa, joka ei muualle kelpaa.
”Meillä lähimmiltä naapuritiloilta on laadukasta viljaa tarjolla, mutta markkinoilla on paljon viljaa, jonka viljelyyn ei ole panostettu sen riittävän laadun takaamiseksi. Päinvastoin on säästetty kaikessa, lannoituksessa ja kasvinsuojeluaineissa. Tällainen rehu ei usein ole riittävän hyvää korkeatuottoiselle lypsykarjalle.”

Murskeviljan kannalta ongelma pieniä eriä eri tuottajilta ostettaessa on myös se, että siilon kokoaminen venyy liian pitkäksi.
”Pitkään avoinna oleva siilo lisää hometoksiinien muodostumisen riskiä. Kosteuden ja oikean happomäärän arvioiminen hankaloituu.”
Myös tuoreviljan ostamisessa pitää olla tarkkana.
”Mitä kuivempi puintisyksy on, sitä parempi ostajan kannalta ja päinvastoin, märkänä syksynä tuoreviljakuormassa maksaa äkkiä vedestä ja moskasta.”
”Säilörehun tekemisessä Suomessa on menty paljon eteenpäin, mutta rehuviljan osalta ei”, kiteyttää Yli-Hynnilä.
”Jos meillä olisi tarve ostoviljalle, olisin valmis maksamaan parikymppiä tonnilta enemmän kuin kauppa, jos viljanviljelijä sitoutuisi tuottamaan sadon sovitun mukaisesti lannoituksesta, kasvinsuojelutoimista ja kalkituksista huolehtien. Rehun laatu kun näkyy suoraa maidon ja lihan tuloksissa.”