• Myönteistä viestiä viljamarkkinoilta – viljelyala toivottavasti pienenee ennakoidusti

    Viljelijöille tehdyn kyselyn viesti ennakoi pienenevää viljelyalaa, mutta lopullinen tilanne nähdään nytkin vasta kylvöjen jälkeen.
    Kylvöllä. Kuvituskuva.
    Kylvöllä. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Pääkirjoitus|Kasvintuotanto
    11.3.202605:00
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Keskustelua viljanviljelyn heikosta kannattavuudesta on käyty jo pitkään, eikä sille ole näköpiirissä loppua. Surkeaan tilanteeseen tuskastuneet viljanviljelijät ovat järjestämässä jo toista kokoontumista Someron Teeriharjulla syksyllä järjestetyn kriisikokouksen jatkoksi, ja viljatilojen asemaa ajamaan perustettiin runsas viikko sitten uusi yhdistys.

    Lisää aiheesta
    • Kasvintuottajien määrä Teeriharjun ensimmäisessä kriisikokouksessa kertoi, että tuottajat kaipaavat muutosta.

      Kasvintuotanto | Somerolle tulossa toinen kriisikokous – kasvinviljelijöille perustettiin tänään oma yhdistys

    Syksyisessä kriisikokouksessa laaditussa korjaavien toimenpiteiden listassa esitetyistä yhdeksästä vaatimuksesta viisi kohdistui viljelijätukiin. Listassa vaadittiin muun muassa tukimaksatusten aikaistamista, erikoiskasvipalkkioiden kaksinkertaistamista ja perustulotuen korottamista ”vaikka toimenpidetukien kustannuksella”.

    Lisää aiheesta
    • Kasvinviljelijöiden kriisikokous keräsi Someron Teeriharjulle jopa 800 viljelijää ja muuta alan toimijaa ympäri Suomea.

      Maatalouspolitiikka | Viljelijöiden kriisikokouksen toimenpidelista tymäkkää luettavaa – ministerin erovaatimus listan päätteenä

      Tilaajalle

    Vaikka tuilla onkin eurooppalaisessa maataloudessa valitettavan suuri rooli, tärkein ja viljelijöiden omissa käsissä oleva työkalu talouden tasapainottamiseen ovat omat viljelypäätökset. Viime viikolla tältä rintamalta saatiin myönteistä viestiä: viljanviljelyala saattaa tänä vuonna pienentyä edellisvuosista. Tästä antaa viitteitä Vilja-alan yhteistyöryhmän tammi-helmikuussa tekemä viljelijäkysely kevään kylvöaikeista. (mt.fi 5.3.)

    Lisää aiheesta
    • Ensimmäisten arvioiden mukaan kevätviljojen viljely vähenee tänä kesänä ja viljelykierrot monipuolistuvat. Kuva on viime keväältä.

      Kasvintuotanto | Viljelijäkysely: Isoja muutoksia tulossa näiden kasvien viljelyaloihin

    Kyselyn tulosten perusteella vilja-ala on vähenemässä samalla kun erilaisten ympäristönurmien sekä erikoiskasvien kuten herneen, härkäpavun ja öljykasvien alat ovat kasvamassa. Esimerkiksi kauraa tulisi tänä keväänä kylvöön ensi kerran alle 300 000 hehtaaria sitten vuoden 2010, jos kyselyssä ilmaistut aikeet toteutuvat. Myös ohran ja vehnän alat olisivat edellisvuosia pienemmät. Vain rukiin ala on kasvamassa jonkin verran, mikäli kasvustojen talvehtiminen onnistuu.

    Hyvä uutinen viljan pienenevä viljelyala on ennen muuta siksi, että Suomessa varastot pullistelevat viljaa jo edellisten kasvukausien jäljiltä. Kun puinnit loppukesällä käynnistyvät, viljaa arvioidaan olevan varastoissa yhä 1,3 miljardia kiloa, mikä on puolet vuoden kotimaisesta kulutusmäärästä ja lähes puolet Suomen viime vuosien keskimääräisestä noin 3,2 miljardin kilon sadosta. Jos tulevana syksynä korjattaisiin edes keskimääräinen sato – puhumattakaan viime vuoden 3,5 miljardista kilosta – myytävälle sadolle olisi turha odottaa kummoistakaan hintaa.

    Varastot pullistelevat viljaa edellisten kasvukausien jäljiltä.

    Kyselyn välittämästä viestistä huolimatta menon jatkuminen entisellään on yhä mahdollista. Tieto ehkä vähenevistä viljahehtaareista voi saada monet vielä pohtimaan ratkaisujaan uudelleen. Kun siemenet ovat maassa, yllättäen voidaankin olla taas tutussa tilanteessa: markkinoille on tulossa satoa samaan malliin kuin aina ennenkin. Siitä kiittävät halvan viljan ostajat, ja syksyllä saadaan taas järjestää uusia kriisikokouksia.

    Lisää aiheesta
    • Kasvintuottajien määrä Teeriharjun ensimmäisessä kriisikokouksessa kertoi, että tuottajat kaipaavat muutosta.

      Kasvintuotanto | Somerolle tulossa toinen kriisikokous – kasvinviljelijöille perustettiin tänään oma yhdistys

    • Arto Laine puimassa rapsia Hattulassa. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | MTK: ”Viljan hintaa mahdollista nostaa jopa 50 euroa tonnilta kotimaan markkinaa tasapainottamalla”

      Tilaajalle
    • Viljan tuotanto on ollut pitkään keskimäärin tappiollista. Kuvituskuva.

      Talous | Asiantuntijalta: llman markkinavoimaa viljanviljely jää hinnanottajaksi

    Artikkelin aiheet
    viljamarkkinat
    viljelijät
    viljelyala
    Vilja-alan yhteistyöryhmä
    maataloustuet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle