• Somerolle tulossa toinen kriisikokous – kasvinviljelijöille perustettiin tänään oma yhdistys

    Uuteen yhdistykseen ja kokoukseen toivotaan kasvintuottajia koko Suomen alueelta.
    Kasvintuottajien määrä Teeriharjun ensimmäisessä kriisikokouksessa kertoi, että tuottajat kaipaavat muutosta.
    Kasvintuottajien määrä Teeriharjun ensimmäisessä kriisikokouksessa kertoi, että tuottajat kaipaavat muutosta. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    1.3.202613:00
    Heli Lehtelä
    Paimio

    Paimiossa perustettiin tänään Suomen kasvinviljelijät ry.

    ”Nimensä mukaisesti yhdistyksen on tarkoitus toimia kasvintuottajien asiaa ajavana tahona samaan tapaan kuin esimerkiksi Sikayrittäjät, Kauppapuutarhaliitto, Pihvikarjaliitto, Siipikarjaliitto ja Maitoyrittäjät omilla aloillaan”, kertoo Mikko Lindberg, eräs marraskuisen Somerolla järjestetyn viljantuottajien kriisikokouksen puuhamiehistä.

    Hän toteaa, että jotain on tehtävä.

    ”Kun katsoo Luken juuri julkistamia maatilojen kannattavuuskertomia, näkee kuinka raskaasti tappiollisia viimeiset kolme vuotta ovat olleet. Viljatilat eivät kestä enää neljättä samanlaista vuotta.”

    Paimioon yhdistyksen perustamiskokoukseen kokoontuneet kasvinviljelijät toteavat, että yhdistyksen kautta syntyy mandaatti vaikuttaa erilaisiin päättäviin tahoihin suoraan.

    ”Yksittäisten tuottajien on vaikeaa lähteä keskustelemaan asioista”, toteaa Juha Raininko.

    Yhdistyksen ei ole tarkoitus kilpailla MTK:n peltokasvivaliokunnan kanssa.

    ”Toimimme MTK:n rinnalla ja olemme käyneet jo hyvää keskustelua Tero Hemmilän kanssa. Yhdistys pystyy ketterämpään ja suorempaan toimintaan, kun päätöksiä ei tarvitse hyväksyttää eri väliportailla. Nyt tarvitaan nopeita toimia, jotta vältytään konkurssiaallolta”, Lindberg toteaa.

    ”Toivottavasti saamme jäseniä niin paljon, että pystymme palkkaamaan työtekijän, sillä työtä on paljon.”

    Pekka Nieminen

    Suomen kasvinviljelijät ry:n tavoitteista päästään keskustelemaan 23. maaliskuuta, kun Someron Teeriharjulla järjestetään toinen viljantuottajien kriisikokous.

    ”Aloitamme kahvituksella kello 11 ja varsinainen kriisikokous alkaa kello 12.”

    Puhujina kokouksessa ovat muun muassa MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä sekä valtiosihteeri Päivi Nerg maa- ja metsätalousministeriöstä. Kokouksessa on myös tarkoitus kertoa juuri perustetusta yhdistyksestä, keskustella sen toiminnasta ja antaa mahdollisuus jäseneksi liittymiselle.

    Viljatilojen alas syöksynyt, ja kolme vuotta peräkkäin miinuksella pysynyt, kannattavuuskäyrä veti Mikko Lindbergin, Esa Lindroosin, Pekka Niemisen ja Juha Rainingon ilmeet vakaviksi.
    Viljatilojen alas syöksynyt, ja kolme vuotta peräkkäin miinuksella pysynyt, kannattavuuskäyrä veti Mikko Lindbergin, Esa Lindroosin, Pekka Niemisen ja Juha Rainingon ilmeet vakaviksi. Kuva: Heli Lehtelä

    Kokoukseen toivotaan jälleen osallistujia ympäri maan.

    ”Yhdistyksen hallituksessa on edustajia ympäri Suomen, jotta kaikkien alueiden asioita voitaisiin ajaa tasapuolisesti. Hallituksessa on 12 paikkaa”, toteaa Pekka Nieminen.

    Yhdistyksen jäsenmaksu on 100 euroa.

    ”Toivottavasti saamme jäseniä niin paljon, että pystymme palkkaamaan työtekijän, sillä työtä on paljon”, hän jatkaa.

    Vaikka yhdistyksen tavoitteista ja toiminnasta on tarkoitus keskustella jäsenistön kanssa, on ensimmäisiä toimia jo suunniteltu.

    ”Tulevaan cap:iin haluamme myös osaltamme vaikuttaa. Meidän on tarkoitus käynnistää myös Fair play -keskustelu ruokaketjun toimijoiden kanssa”, hän jatkaa.

    Toivomuksena on muun muassa, että suomalainen lihaketju sitoutuisi käyttämään 90-prosenttisesti kotimaista rehua.

    ”Nytkin Seinäjoella olevan Hankkijan rehutehtaan toiminta on katkolla salmonellan vuoksi ulkomailta tuodun rehuraaka-aineen takia. Samaan aikaan Suomen viljavarastot ovat täynnä”, miehet ihmettelevät.

    Someron ensimmäisessä kokouksessa esitettiin toimenpidelistaus, jonka puitteissa on käyty tapaamassa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahia ja ministeriön virkamiehiä useampaan otteeseen.

    ”Ministeri saa etuoikeutetusti puheenvuoron kokouksessa, mikäli hän tulee paikalle”, sanoo Lindberg.

    Lisää aiheesta
    • Somerolla nähtiin, että vaikka tuottajat puurtavat pääosin yksin arjessa, tarvittaessa joukkovoimaakin löytyy.

      Kasvintuotanto | Kriisikokous antoi äänen hiljaiselle enemmistölle, ja ääni kohosi heti vaativana

      Tilaajalle

    Someron Teeriharjun yleisötilaisuudessa esitettyä listausta on kritisoitu liiallisesta tukipainottuneisuudesta.

    ”Kokouksessa esitetty listaus keskittyy tukipolitiikkaan, koska viime hallituksen valmistelemalla Suomen cap-suunnitelmalla vietiin yrittäjätulo jopa tehokkaimmilta viljatiloilta. Samaan aikaan maatalouden ja maaseudun kehittämisen vuotuinen kokonaisrahoitus säilyi vakaana ohjelmakauden vaihtuessa”, Raininko avaa.

    Asialla on vaikutusta muun muassa siihen, että sukupolvenvaihdosten tekeminen on käytännössä mahdotonta viljatiloilla, jotka tuottavat nyt tappiota, eivätkä yllä vaadittuun 22 000 euron yrittäjätuloon.

    ”Meillä on listan ulkopuolelle jääneitä toimenpide-ehdotuksia, joilla kotimaisen viljantuotannon asemaa saadaan parannettua. Keskeisintä on paneutua nimenomaan viljantuotannon kannattavuuden parantamiseen”, Nieminen jatkaa.

    Lisää aiheesta
    • Kasvinviljelijöiden kriisikokous keräsi Someron Teeriharjulle jopa 800 viljelijää ja muuta alan toimijaa ympäri Suomea.

      Maatalouspolitiikka | Viljelijöiden kriisikokouksen toimenpidelista tymäkkää luettavaa – ministerin erovaatimus listan päätteenä

      Tilaajalle
    • Arto Laine puimassa rapsia Hattulassa. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | MTK: ”Viljan hintaa mahdollista nostaa jopa 50 euroa tonnilta kotimaan markkinaa tasapainottamalla”

      Tilaajalle
    • Viljaa lastataan laivaan. Kuvituskuva.

      Talous | Vilja-alan kriisi osoittaa: tuottajaorganisaatioita on saatu käyntiin aivan liian hitaasti

    • Viljantuottajien kriisikokous veti salin täyteen maanantaina Somerolla.

      Maatalouspolitiikka | Viljantuottajien hätähuuto pitää viimein kuulla – pitkän aikavälin ratkaisujen lisäksi tarvitaan akuutteja toimia

    • Potkonen kehaisi tilansa sijaitsevan idempänä kuin Pietarin kaupunki, Nevajoen latvavesillä.

      Kasvintuotanto | Video: Viljantuottaja Joonas Potkonen kertoi Somerolla avoimesti tilanteesta maatilallaan, ”Pettuleipee, sitäkö halutaan?”

    • Maatalouskonevalmistaja Tumen myyntijohtaja Heikki Sola astui rohkeasti yleisön eteen Somerolla. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | "Meillä on pirunmoinen määrä porukkaa pakkolomilla", kasvinviljelijöiden ahdinko on konevalmistajankin ahdinko

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kasvinviljelijät
    viljantuotanto
    maatalouspolitiikka
    Someron kriisikokous
    Suomen kasvinviljelijät ry
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle