Vilja-alan kriisi osoittaa: tuottajaorganisaatioita on saatu käyntiin aivan liian hitaasti

Luonnonvarakeskus päivitti perjantaina ennustettaan tämän vuoden viljasadosta alaspäin. Muutos on kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin pieni, ja markkinoille on edelleenkin tulossa viljaa keskimääräistä vuotta enemmän. Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) laatiman viljatasearvion perusteella viljaa tulee olemaan niin runsaasti, että vuotuisen 2,6 miljardin kilon kulutuksenkin jälkeen sitä on varastoissa sadonkorjuun ensi syksynä alkaessa yli 1,5 miljardia kiloa. Kun varastojen määrää vertaa kulutukseen, on täysin selvää, että hääviä hintaa ei ensi syksyn sadollekaan ole odotettavissa.

Tämän toteaa myös Pellervon taloustutkimus PTT viime viikolla julkaisemassaan maa- ja elintarviketalouden ennusteessa: merkittävää muutosta viljojen hintakehitykseen ei ole odotettavissa seuraavallakaan satokaudella, jos ensi vuonnakin korjataan vähintään keskimääräinen sato (MT 26.9.).

Maatalouden talousneuvojat ovat pitkään neuvoneet viljelijöitä vähentämään viljan tuotantoa sen viljelyalaa pienentämällä. Neuvoissa ovat vilahdelleet erikoiskasvit, ympäristönurmet ja kesannot sekä peltojen peruskunnostukseen käytettävät välivuodet. Erikoiskasvit vaativat vähintään oman osaamisen päivittämistä, joskus myös kone- ja laiteinvestointeja.

Pellon kasvukuntoa parantavat investoinnit taas voivat olla pitkään jatkuneen kannattamattoman tuotannon jälkeen pois laskuista taloudellisista syistä. Vuokralohkoilla niitä voi rajoittaa myös lohkosta tehty kallis ja lyhyt sopimus tai se, ettei vuokranantaja ole halukas osallistumaan investointiin.

Ympäristönurmista sen sijaan saa korvausta, kun toteuttaa niillä ekojärjestelmätuen toimenpiteitä.

Omassa päässään viljelyratkaisujaan pohtivalla viljelijällä on helposti kiusaus toimia kuten aiemminkin ja luottaa siihen, että omaa vilja-alaansa vähentävät muut viljelijät. Kun riittävän moni ajattelee näin, kokonaisuus ei muutu miksikään ja ylituotanto jatkuu. Tämä taas ei hyödytä muita kuin viljan ostajia, jotka voivat seuraavinakin vuosina luottaa saavansa halpaa viljaa sitä pakkoraossa markkinoille myyviltä viljelijöiltä.

Näin ei kuitenkaan tarvitsisi eikä nykyisen taloustilanteen näkökulmasta pitäisikään olla. Vaikka EU on perustettu vapaan kaupankäynnin alueeksi, se on sallinut tämän ajattelumallin vastaisesti jo pitkään viljelijöille eräänlaisen laillisen kartellin muodostamisen. Tuottajaorganisaatioksi nimetty viljelijäyhteisö saa käytännössä sopia tuotannon määristä, laadusta ja hinnoista.

Pitkään jatkuneesta huonosta kannattavuudesta ja markkinoilla laajasti tunnistetusta vallan epätasapainosta – vähän isoja ostajia, paljon pieniä myyjiä – huolimatta tuottajaorganisaatiot ovat vasta nyt alkaneet yleistyä, ja viljamarkkinoille niitä on perustettu vasta kaksi, Viljatavastia osuuskunta ja Suomen Vilja-Aitta oy.

Syitä tuottajaorganisaatioiden hitaaseen perustamistahtiin voi vallitsevassa tilanteessa vain arvailla. Yksi syy voi olla syvään iskostuneessa ajatuksessa itsenäisestä talonpojasta, jonka tekemisiä eivät muut määräile.

Entinen kansanedustaja Esko Kiviranta (kesk.) arveli parin vuoden takaisessa yliökirjoituksessaan (MT 24.2.2023) mahdolliseksi syyksi vahvaa pellervolaista osuustoimintaliikettä ja ajatusta siitä, että osuustoiminnalla viljelijän asiat ”hoituvat ikään kuin itsestään”. Maitosektorin muita tuotantosuuntia parempi kannattavuus voisi antaa viitteitä tästä. Kuten Kiviranta tuolloin kuitenkin huomautti, tuottajaorganisaatioilla on tuotannon ja markkinoiden ohjaamiseen työkaluja, jotka ovat tuottajaosuuskunnille laittomia.

Tähän mennessä perustetuissa kahdessa vilja-alan tuottajaorganisaatiossa on mukana tuhatkunta viljelijää eli vasta pari kolme prosenttia suomalaisviljelijöistä. Vaikka kaikkien ei toki ole tarkoituksenmukaistakaan niihin kuulua, järjestäytymisen varaa kentällä on yhä paljon.